25.8.2012

Highland Burgundy Red


Valitettavan heikkolaatuisia kuvia, mutta en malttanut silti olla esittelemättä Ylämaan Burgundyn Punaista. Laji ei todellakaan ole hurjan satoisa, mutta onko sillä edes niin väliä, kun lopputulos on näin upea? Kuvissa potut ovat kuorimattomia, mutta loistivat silti upean punaisina, sääli etten saanut sitä ikuistettua. Näistä tuli mainioita lohkoperunoita öljyn ja suolan kanssa.

Kuoren ja mallon välissä on ohut valkoinen kerros. Mukulat ovat soikeita tai pitkän soikeita.

Suosittelen liittymään Gobbas Gårdin perunameililistalle, niin saatte heti tiedon kun lajikkeet tulevat keväällä myyntiin.

19.8.2012

Kasvattamisesta

 Aikuiseksi kasvaminen on työlästä. Tai ehkä en tarkoita aikuiseksi kasvamista, ehkä tarkoitan mukavaksi, reiluksi ja oikeudenmukaiseksi kasvamista tai siihen kasvattamista. Tällä kertaa en aprikoi näitä asioita Miinan suhteen vaan itseni.

Kun olo on kurja ja mieliala ankea, niin mikä ihme siinä on, että se pitää jakaa muillekin, sille tärkeimmällekin. On pakko hivenen jurpsuttaa, sanoa jyrkemmin kuin olisi tarve, ehkä pyöräytellä silmiään ajatuksissaan. Miksi tuntuu olevan niin ylivoimaisen vaikeaa koettaa päästä sen oman olonsa yli ja kohdella toista tavalla, jonka tämän käytös ansaitsisi.

 Miksi sisälläni asuu se draamakuningatar, natkuttava ämmä ja monet muut haasteelliset persoonat, miksen vain voisi koettaa olla mukava ja lempeä?

Onneksi minulla on kasvattajana ymmärtäväinen lapsi, joka piti jämäkän, mutta lempeän puhuttelun.



Liian helposti meinaan sanoa Miinalle toisin kuin muille, sillä hänhän on lapsi ja minä aikuinen. Aikuisena minulla on mukamas auktoriteetti ja viisaus ja lapsena hänellä on vain mahdollisuus olla vastaanottavana osapuolena oikuttelulleni (toivottavasti se ei ihan noin mene oikeasti).

Lähimpiä ja lapsia kohtaan käyttäydytään usein eri tavalla kuin vierasta, arvostettua aikuista kohtaan. Emme me tiuskaisisi ihan yhtä huolettomasti, puhuisi päälle, jättäisi huomioimatta mikäli kyseessä olisi tärkeä aikuinen. Taidamme ottaa läheisemme liian itsestään selvinä, liian varmoina emmekä pelkää loukata tai sivuuttaa heitä samaan tapaan kuin vieraita.

Lasta pitää liian itsestään selvänä, rakkautta ja kiintymystä palkkiona siitä että tuli joskus saatettua lapsi alulle, kannettua sitä alle vuosi, puserrettua se maailmaan ja sen jälkeen aiheutettu hänelle paljon turhaumia. Sitä sanoo itselleen, että toki meidän välimme ovat hyvät, toki lapseni pitää minusta, totta kai hän haluaa hengata vanhan äitinsä kanssa silloinkin kun muut nuoret viettävät villejä nuoruusvuosiaan.

Minulla on vain hivenen aikaa oppia uusi lähestymistapa ja ottaa opittu käyttöön sillä aika kuluu sukkelaan. Lapsen ystävät muuttavat jo omilleen, elävät omaa elämäänsä, erillään vanhemmistaan ja pian on lapseni vuoro. Kun lapseni lähtee kotoaan, niin hän ehkä mieluummin pitäisi yhteyttä mukavaan äitiin, kuin siihen silmien muljauttelijaan.

Pidän tiiviisti yhteyttä vanhempiini ja koen siksi olevani poikkeus tuttavapiirissäni. Toki tuttavani pitävät vanhemmistaan, heillä on ihan mukavat vanhemmat, joille kyllä soitellaan kerran - pari kuussa ja nähdään kun kiireiseen aikatauluun sopii, siis ellei lapsenvahdille ole tarvetta. Mutta minä haluan jotain muuta, jotain enemmän. En halua, että haalenen tärkeästä henkilöstä aivan taka-alalle, haluan välillä olla tiiviisti mukana, kuulla mitä lapseni elämään kuuluu, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut ihan tavallisessa arjessa.

Mikäli aion olla mukana lapseni elämässä tämän aikuistuttua, on minun tarkastettava käyttäytymistäni ja toimintatapojani sellaisiksi, että voimme kohdata toisemme tasa-arvoisina.



Minun ei varmaankaan kannata nyt koettaa saada ajatustani selkeämmäksi, sillä se tahtoo nyt mennä aina vain enemmän myttyyn. Kaivan jostain lisää särkylääkettä kipuun, joka pelottavasti muutti korvaan ja koetan nukkua kuumeen pois. Aamulla koetan olla mukavampi ihminen.

17.8.2012

Hiirenloukku


Lontoon lomailumme ovat keskittyneet valitettavan paljon shoppailun, haahuilun ja ruoan kolminaisuuteen. Talvella siellä taas lomaillessamme, päätimme viimeinkin sivistää itseämme hivenen. Lukuisat Agatha Cristien teosten filmatisoinnit ja itselläni hyllymetrin verran luettuja romaaneja vakuuttivat minut siitä, että olisi aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, teatteriin. Lontoon musikaalit sivuilta ostetut liput kourassamme suuntasimme uudenlaiseen vierailuun.

Lienee turha sanoa, että teatteri oli huikasevan upea rakennus ja näytelmä hyvä. Suunnittelimme jo innoissamme uusia teatterikokemuksia maailmalla.



 Lomat kuitenkin täyttyvät kaikenlaisista riennoista emmekä kerinneet enää muihin näytöksiin. Kuukaudet vierivät ja saapui kesä ja kesäteatterit. Isäni aktivoimana kävimme Laukaassa katsomassa ensimmäisen kesäteatteriesityksen vuosiin ja siitä se taas lähti liikkeelle.

Kesän jälkeiseen edullisten teatteriesitysten tyhjiöön ilmaantui Teatteri Ihme omalla versiollaa Hiirenloukusta ja mehän varasimme paikkamme katsomosta.

Lähdimme teatteriin avoimin mielin, tietoisina siitä, ettei esitys olisi sama kuin Lontoossa, mutta muutama seikka jäi pahasti hampaan koloon. Miksi näytelmässä oli pakko viljellä voimasanoja, sitä iänikuista vittuakin, joka ei oikein tuntunut istuvan näyttelijöiden suuhun. Ja miksi mainioon näytelmään piti väen väkisin kaivaa huumoria jota ei Lontoon versiossa tai Christien kirjoista tahi filmatisoinneista löydy.


Vaikka jotkin asiat esityksessä kummastuttivat niin kyllä teatteri keskellä viikkoa katkaisi mukavasti arjen.

11.8.2012

maailma on vaarojen karikko


 Lapsenkasvatuksessa on monta haasteellista kohtaa, joissa voi astua harhaan huomaamattaan. Ja sitten on niitä kohtia joissa onnistuessa saattaa saada aikaan jotain upeaa ja pelottavaa.

Raahasin tarhaikäisen lapseni Prideen, marssimme joukon mukana, ilmapalloja käsissämme. Heilutimme plakaatteja eduskuntatalon edessä adoptointikysymysten tiimoilta. Koetin tolkuttaa jotain solidaarisuudesta, siitä ettei hyvät ihmiset saisi kääntää selkäänsä, siitä että voi koettaa toimia äänenä ihmisille joilta on viety ääni.

Niin minä kerroin, niin minä kasvatin. Pidän enemmän puiden halailusta, kepeästä ihmisoikeustyöstä joka ei tuo asioita liian lähelle, joka ei tule uniin. Kohoan barrikadeille vain lähimpien ystävieni kanssa, puheissani. Siitä huolimatta yritin parhaani, sillä halusin tiedostavan lapsen, joka näkee maailmasta useammat kasvot.


 Lapsi kasvoi ja varttui, hän alkoi imeä tietoa muualtakin kuin minulta tai muilta lähimmiltään. Huomaamatta kylvetyt siemenet alkoivat itää ja hän päätyi toiseen ratkaisuun, hän päätti toimia. Ensin oli Prometheus-leiri, joka herätti ajatuksia lisää, sen luontevana jatkona oli Amnesty.

Olen ylpeä tyttärestäni, mutta samalla huolissani siitä mihin kaikkeen hän vielä ryhtyy. Toki haluan maailmanrauhaa ja iloista mieltä kaikille, mutta pelkään maailmaa, sen pahuutta. Haluan suojata rakkaimpani julmuuksilta, sulkea heidän silmänsä epäoikeudenmukaisuudelta, koska tosiasioiden tunnustaminen vaatisi tekoja, riskinottoa, mielensä avaamista pahuudelle.

Miten tässä näin kävi ja näin nopeaan? Missä vaiheessa uhmani ja kapinani suli ja minusta tuli pelokas? Missä vaiheessa sanoin itselleni, ettei meidän tarvitse, ettei juuri minun tyttäreni tarvitse asettua vaaralle alttiiksi, se on jonkun muun tehtävä, jonkun muun vastuulla, se ei kosketa meitä, ei oikeasti, me olemme siihen kaikkeen ulkopuolisia. Havainto ja sen tarkastelu, se on kuin hieroisi kasvojaan karkeaan merisuolaan, se kirvelee syvältä. Kuvittelen vain olevani hyvä ihminen, mutta olen vain lammas joka erehtyi joskus pitämään villaansa leijonanharjana.


Mietin olisiko minun pitänyt kertoa asioista tarkemmin. Olisiko minun pitänyt kertoa miltä se tuntui kun täysin tuntematon koetti satuttaa, vain sen takia mitä olin, missä olin. Hän ei edes tiennyt minusta mitään, hän ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt minua. Hän ei edes halunnut satuttaa minua, vaan kaikkea edustamaani.

Olisiko minun pitänyt kuvata miltä repeävä huuli tuntuu hampaiden ja vieraan rystysten välissä, miten hämmentävältä oma veri maistuu valuessaan riekaleisesta labium inferiuksesta.

Ei ole sanottua että lapseni kohtaisi itseensä kohdistuvaa väkivaltaa ajatusmaailmansa takia, ei ole varmaa että hän osallistuisi tapahtumiin joissa on riskejä. Voi olla, että hän on turvassa. Voihan olla, että kananmunahyökkäys on pahinta mitä hän joutuu kohtaamaan.

Tämä on sitä äitiyttä, ylpeyteen sekoittuvaa pelkoa. Olen ylpeä siitä, ettei lapseni tunne vetoa tähän lammaslaumaan, jossa laidunnan, mutta pelkään susia. Koetan tuudittautua turvallisuudentunteeseen, hokea, ettei meille, ettei minun lapselleni voi tapahtua mitään pahaa.

Toisaalta jos me kaikki pelkäisimme, luopuisimme taistelusta vääryyttä vastaan, mitä siitäkään tulisi? 
Maailma tarvitsee toimijoita, niitä jotka eivät aseta omaa mukavuuttaan epäkohtien korjaamisen edelle. Meidän ei tule unohtaa niitä jotka menetämme taistelussa paremman tulevaisuuden puolesta. Meidän on vähintään muistettava heidät ja heidän tekonsa.


Iltaisin keskustelemme. Kerron kepeistä päivän tapahtumista, työstä ja arjesta. Lapsi kertoo amerikanhöttösarjoista ja Syyrian ihmisoikeustilanteesta, samaan syssyyn. Hänen elämäänsä on kiiltokuvamaailma ja sen kääntöpuoli ja koen itseni rajoittuneeksi, kapea-alaiseksi.


Sormeilen huovuttunutta villaa ja mietin voisiko sittenkin tämän laiskanpulskean lampaan villoissa elää leijona, voisinko, tohtisinko, uskaltaisinko toimia oikeudenmukaisuuden puolesta, astuisinko ulos mukavuusalueeltani ja kohtaisin maailman ilman vaaleanpunervia laseja.



Mä tiedän äidil´ on minusta huoli
mutta kurjaa on jos ulkopuoliseksi jää

ja äidin silmät on sumeat jo

hän sanoo maailma on vaarojen karikko



hän on kohta jo kuusitoista ja hän
tietää ettei taiat auta


~ Maija Vilkkumaa  ~

"hän on kohta jo kuusitoista ja hän
tietää ettei taiat auta"


19.7.2012

Texaco girls

@Kimmo Janhunen

Perjantai-ilta tyttöjen (ja Kimmon) kanssa oli ikimuistoinen ja ikuistettu.
@Kimmo Janhunen

16.7.2012

Kesäteatterissa

Olen käynyt kesäteatterissa vain kerran aiemmin, kun kävimme katsomassa Kulissin Rosvo-Roopen vuosia sitten Survo-Korpelan  tilalla Jyväskylässä. Teatteriesitys oli loistava, tosin tarina Rosvo-Roopesta on aina ollut minulle mieluinen ja rakastin Kulissin upeita kulisseja. 


Tällä kertaa Jyväskylän vierailumme katkaisi ekstempore vierailu kesäteatteriin. Päädyimme tällä kertaa Kanavateatteriin Kuusaalle. Näytelmä Maallamuuttajat(Tankki täyteen) oli minulle vieras, luulin kyseessä olevan brittiläinen komediasarja, mutta kyseessähän oli ihan kotimainen sarja. Onneksi taskussa oli kännykkä ja netti toimi, niin saatoin selostaa viisaana lapselleni sarjan historiasta ja kertoa esityksessä esiintyneen Reinikaisen saaneen oman tv-sarjansa, joka oli suomen ensimmäinen spin-off-sarja.



Samaan aikaan Kuusan nuorisotalolla oli hääpukunäyttely.
1933

1934

Oikea 1974


Laps' on terve, kun se leikkii...

Partiossa joskus lauloimme ja leikimme leikkiä Kuusankosken partahalla ja viimeinkin näin kyseisen kosken ja aloin haaveilemaan koskenlaskusta. Nämä viime aikojen sateet ovat saaneet ainakin tämän kosken vyörymään komeana.

Leikki

Kuusankosken partahalla, kiekkumarallallei,
seisoo pieni vesimylly, kiekkumarallallei.
Hei, kiekkumarallan, kiekkumarallan, kiekkumarallallei,
seisoo pieni vesimylly, kiekkumarallallei.

Kuu - osoitetaan taivaalle
Kosken- kosketetaan olkaa
Parta - hivellään japanilaistyyppistä partaa
Halla- hytistään kädet itsensä ympärillä
Kiekkuma - toinen kämmen auki pään päälle kukon heltaksi ja kumarrus eteen
Lei - piirretään kädellä lei kaulalle
Pieni - näytetään peukalolla ja etusormella pieni
Vesi - tytöt kyykistyy, pojat nojaa lantiolla eteenpäin
Mylly - kahvimylly kainaloon ja jauhamaan

Säkeistöä lauletaan yhä nopeampaan tahtyiin ja leikitään samalla.




8.7.2012

Perjantain Pin-Up


Ihana ystäväni Demi osallistuu Pin-Up Finland 2012 kilpailuun. Kisan innoittamina päätimme lähteä Demin ja ihanaisen Joyn kanssa kahville ja kuvaamaan.



Joy oli ehdottanut kahvipaikaksi Golden Classics kahvilaa, joka puitteiltaan sopi mainiosti kuvaamiseen. Maisemat avautuivat Hietaniemen suuntaan ja kahvilan yhteydessä oli museo täynnä autoja.


Kahvilaan saapui kameroineen myös Kimmo ja olimme valmiit leikkimään lisää muotikuvauksia.


Kuvaa kuvauksista.



Päätimme käydä samalla reissulla katsastamassa Kauppatorin cruisingit. Ilmeisesti joka kuun ensimmäinen perjantai, säiden salliessa, jenkkiautot ja muut kokoontuvat harrastajineen torille.


 Ilta oli täynnä autoja ja puhetta autoista mutta siitä huolimatta viihdyin hyvin.

Silmäpussit ovat omasta takaa, kaiken muun loihtivat Demi ja Joy yhteistyössä. Lenska on ostettu viidellä punnalla Brixtonin katukojusta.

4.7.2012

Pride

@ Kimmo Janhunen

 Rakastan kaikkia hömppäjuhlia, karnevaalimeininkiä ja kauniita ihmisiä. Lisäksi kannatan ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yleistä solidaarisuutta, joten kuulun vahvasti Priden kohderyhmään. On helppoa kertoa ensin viehättyvänsä iloisesta tunnelmasta, on helppoa repäistä ja käyttää tilanne hyväkseen pukeutuakseen tavalla, jolla ei koskaan arkena voisi. Koko tapahtuma on helppo leimata mukavaksi oleiluksi ystävien kanssa, kepeäksi huviksi. On helpompi ruksia marssilauantai kalenteriin ja merkitä se kivaksi päiväksi ystävien kera, kuin ajatella aktiivisesti niitä muita syitä. Ne muut syyt eivät ole minulle henkilökohtaisesti kovin tuttuja, minua ei syrjitä, ei kohdella kaltoin, koeteta vahingoittaa seksuaalisuuteni takia. Minä elän pumpulissa, luen muille tapahtuneista asioista ja halustani huolimatta en varmasti saata ymmärtää vainon kohteena olemisen koko kamaluutta. Elän suojatussa yhteiskunnassa, minua ei irtisanota työstäni, vaikka juoksentelen ystävältä lainattu alusmekko päälläni julistamassa rauhaa ja rakkautta. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa, saada ääneni kuuluviin, kohottaa ääneni niidenkin puolesta, joilla samaa mahdollisuutta ei ole.

Nyt istun kotonani ja mietin, jos minulla on mahdollisuus, kaikki edellytykset ja halu, niin miksen tee enemmän. Miksen lohkaisisi pientä osaa ajastani niiden hyväksi, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Mietin kuinka helppoa onkaan tuudittautua mielikuvaan siitä, että asiat täällä meillä ovat aika kivasti, vaikka eivät ne ole, eivät oikeasti. Joku voi oikeasti kaasuttaa joukon ihmisiä ja päästä siitä kuin koira veräjästä. Se että yhdellä Helsingin suurimmista kaduista kaasutetaan tavallisena lauantaina suuri joukko ihmisiä ei aiheuttanut yleisessä mielipiteessä suurempaa paheksuntaa. Asia tunnuttiin sivuutettavan, haudattavan muiden uutisten alle.

Tämänvuotinen isku oli vaarattomampi, harmittomampi. Tavallisessa tapauksessa se jäisi minunkin mielestäni, unohtuisi muiden uutisten kanssa mielestäni. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käy, sillä tekijä valikoi uhreikseen meillä tapaamistaan viettäneet tytöt. Päästin tytöt turvallisessa kaupungissa, keskellä päivää keskustaan. Heitä vartioi siellä suuri joukko järjestyksenvalvojia ja poliiseja. Paljon julkisemmalla paikalla he eivät tuona päivänä olisi voineet käyskennellä.

@ Kimmo Janhunen

Kyse oli siis kananmunista, ne ovat ällöttäviä sotkiessaan paikat, liatessaan vaatteet. Ne eivät ole kiviä, ne eivät ole aseita, ne eivät satuta samalla tapaa. Silti kenelläkään ei ole oikeutta nakkoa kananmunia muiden niskaan. Haluan maailman, jossa yhteistuumin tuomitaan moinen käytös.

Keskustelin tyttöjen kanssa ja he keskustelivat vanhempiensa kanssa asiasta ja päätimme tehdä retken Pasilaan. Kukaan meistä ei ollut koskaan aiemmin joutunut tekemään rikosilmoitusta, mutta olimme hyvänä tukena toisillemme. Halusin tyttöjen ymmärtävän, että vaikka asia saattaisi tuntua pieneltä jostakin näkövinkkelistä katsottuna on heillä oikeus tuoda esiin, etteivät he hyväksy minkäänlaista fyysisen koskemattomuutensa loukkausta, ettei heidän tarvitse sivuuttaa asiaa, painaa sitä villaisella.

Meitä palveli Pasilassa uskomattoman ihana poliisimies. Kaikille tytöille jäi mielikuvani mukaan hyvä tunne poliisiasemalla käynnistä. Myöhemmin ajattelin, kuinka sekin on onnellista, me voimme marssia poliisiasemalle ja kertoa joutuneemme hyökkäyksen kohteeksi ja meidät otettiin vakavissaan, ilmoituksemme kirjattiin ylös ja meitä ei syyllistetty tapahtuneesta. Saamme olla onnellisia.

@ Kimmo Janhunen
Mutta sitten kepeämpiin asioihin siihen kaikkeen hörsellykseen joka myös Prideen kuuluu. En tiedä miksi ihmeessä halusin tänä vuonna koristautua, muuntautua tyylittömäksi riikinkukoksi, mutta nautin joka hetkestä. Ulkoinen muuntautuminen joksikin aivan vieraaksi oli humalluttavaa, tanssahtelin hymyhuulillani komean karhun kainalossa. Koin olevani ihana ja iloinen, maailma oli vaaleanpunaista hattaraa. Jäin janoamaan lisää sitä ihmispaljoudesta huokuvaa rakkauden ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta joka ympäröi minut kulkueessa.

Ihanainen Joy loihti taas kasvoilleni meikin. Olen onneton sutien ja maalien kanssa, en edes omaa välttävää varastoa meikkejä. Onneksi Joylta löytyy kaiken muun ihanan lisäksi Coastal Scents 88 Palette, jonka avulla tämäkin meikki loihdittiin. Hurjat räpsyttimet olivat Kaisaniemen metroaseman Aprillin hillityimmästä päästä, nämä näkyivät taatusti kauas. Vaatetus oli koottu vaatekaapin perukoilta, lukuunottamatta Joylta lainattua hulmuavahelmaista mekkoa. Korsetti unohtui löysälle ja se lienee seikka joka mahdollisti hurjan juoksuspurtin.

30.6.2012

30.6.2012 Helsinki Pride kananmunahyökkäys


@ Kimmo Janhunen


Monien vuosien marssimisen jälkeen Pride-kulkue tuntui vain hauskalta kesätapahtumalta, joten jäin kotiin vuonna 2010 maalaamaan ystävieni kanssa tyttäreni mennessä omien ystäviensä kanssa kulkueeseen. Tuolloin joukko ihmisiä hyökkäsi kulkueen kimppuun kaasulla.

Tuon tapahtuman jälkeen päätin jatkossa osallistua kulkueeseen ja ottaa kaikki ystäväni mukaan, ihan vain osoittaakseni, ettei yksi hyökkäys saa kulkueen väkijoukkoa vähenemään. Tänä vuonna kaikki sujui tuttuun tapaan. Kulkueeseen otimme osaa kahdessa seurueessa, tyttäreni ystäviensä ja minä omieni kanssa.

Liikuimme kulkueen mukana iloisessa tunnelmassa. Yhtäkkiä kulkueen marssi hidastui ja väkijoukko edessä alkoi hajaantua jättäen keskelle ison avoimen aukon. Osa ihmisistä pyrki takaisin tulosuuntaan.

Kuulin jonkun miehen huutavan ”ottakaa kiinni”, ja näin mustapaitaisen miehen pinkovan karkuun. Riuhtaisin käteni irti ystäväni kainalosta ja lähdin pinkomaan miehen perään paluusuuntaa kohden koroissani. Koetin samalla huutaa edessä oleville: ”Pysäyttäkää se!” Väkijoukko hajaantui miehen edessä, mutta yksi ilmeisesti kulkueeseen kuuluneista miehistä sai hänet kiinni. Mies löi kivuliaan näköisesti kiinniottajaansa leukaan ja onnistui näin vapautumaan. Jatkoimme uudelleen juoksua, mies edellä ja minä perässä huutaen. Mikonkadulle käännyttäessä totesin, ettei koroilla ja korsetin kuristamilla keuhkoilla saa miestä kiinni, mutta onneksi kulmauksen takana Mikonkadulla seisoi kolme järjestyksenvalvojaa, joille selostin tilanteen. Miehet saivat hetkessä juoksijan kiinni Yliopistonkadun kulmassa ja saattoivat hänet takaisin Aleksi 13:n edessä olleelle poliisiautolle. Tässä vaiheessa paikalle saapui sateenkaaren sävyin luomensa koristellut mies, joka oli nähnyt tilanteen. Pyysin miestä jäämään poliisien luo ja kertomaan näkemänsä, jotta poliisit saisivat tarkat tiedot tapahtuneesta.

Palasin ystävieni luo kulkueeseen. Myöhemmin kuulin tyttäreni ja hänen seurueensa olleen kananmunahyökkäyksen kohteena ja olin hyvin tyytyväinen, etten tiennyt tätä siinä vaiheessa, kun tekijä oli edessäni käsiraudoissa.

Tyttöjen kooste tapahtumasta:
Kävelimme rauhallisesti kuuden kaverini kanssa kulkueessa. Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteyksen jälkeen väkijoukko alkoi hajaantua, kuulimme lässähtäviä ääniä ja joukkoomme lensi jotain valkoista. Meitä kohden lensi useita kananmunia, joista osa osui meihin. Koetimme muiden mukana väistellä lentäviä munia. Näimme heittelijän, vaalean nuorenmiehen, joka virnuili pilkallisesti. Näimme kananmunien osuvan rattaissa olleisiin pieniin lapsiin, muihin nuoriin ja koiraan. Eräs äiti pyysi heittelijää lopettamaan lastensa munilla heittelyn, mutta mies jatkoi niiden heittämistä. Äiti itki lohduttomasti tapahtuman jälkeen lastenvaunuja siivotessaan.

Mies- ja naisjärjestyksenvalvojat juoksivat heittelijää kohden, joka heitti suuren kennollisen munia miesjärjestyksenvalvojan kasvoille ja rinnuksille. Heittäjä lähti juoksemaan karkuun kulkueen tulosuuntaan päin. Näimme joidenkin ihmisten lähtevän miehen perään.
Miehen seurassa oli nainen, joka järjestyksenvalvojien saavuttua paikalle katosi Aleksanterinkatua pitkin kulkueen kulkusuuntaan päin.

Meistä kuudesta kolmeen ja arviomme mukaan maksimissaan kolmeenkymmeneen kanssamarssijaan osui kananmunia. 

29.6.2012

Kesäiselle kävelylle


2008

Joka kesäinen Helsingin halki kävely on taas käsillä. Meillä on tapana aina kesäkuun viimeisenä lauantaina lähteä pienellä porukalla talsimaan halki kaupungin. Me valtaamme kadut tuokioksi autoilta ja täytämme ne musiikilla, saippuakuplilla ja ilmapalloilla. Lopuksi kokoonnumme jonnekin puistoon nauttimaan piknikateriasta, musiikista ja hyvästä seurasta.


Meidän pieneen kesätraditioon saa ottaa osaa, näemme porukan kanssa tuossa puolenpäivän aikaan Senaatin torilla, josta talsimme hissuksiin Hakasalmen puistoon. Ensimmäiset lienevät puistossa paikalla kahden aikaan, mutta me varmasti tanssahtelemme kaduilla hivenen pidempään.

Miten teidän kesänne, kuuluuko siihen traditioita ja tapahtumia? Haluatteko olla tuokion osa riemuitsevaa massaa?

19.6.2012

12:13

Me ollaan ihan hassuja.
 Sunnuntai-iltana, yli kahden viikon tauon jälkeen, koti todella oli kultaakin kalliimpi. Kaikki on ihan sikin sokin vessaremontin takia, pöly aivastuttaa ja naapurista kuuluva yhtäjaksoinen poraus aiheuttaa päänsärkyä, mutta on silti mukavaa olla taas täällä. Istua maailman parhaalla sohvalla, katsoa telkkarista Doctor Whota äidin kanssa ja nähdä vanhoja kavereita. Ottaa rennosti.

Lomasta huolimatta koulujutut ovat pyörineet päässä huomattavissa määrin. Olen jo ostanut ensimmäiset lukiokirjat ja ihmetellyt, miten oikein selviän ja totunko koskaan englantiin opiskelukielenä. Joku voisi sanoa, etten osaa ottaa hetkestä kiinni ja nauttia loman hitaista sekunneista, mutta oikeasti pohdin niitä asioita ihan mielelläni. On mukavaa haaveilla, kun kaikki tuntuu mahdolliselta ja toteuttamisen arvoiselta. Samaan aikaan jokainen päivä tuntuu kummallisen merkitykselliseltä, lopulliselta. Siltä, että tällä kesällä on valtava merkitys.

Nyt on kuitenkin kesä, ja kesä on vähän niin kuin järven pinta. Se on rauhallinen, mutta liikkuu koko ajan. Siksipä näin juhannuksen alla on ihana pakkata auto täyteen kirjoja ja ihania ihmisiä ja suunnata kohti ihan oikean järven rantaa. Jussia siis juhlitaan tänäkin vuonna mökillä Saimaan saaressa. Aika huippusuunnitelma jos minulta kysytään. 

mekko H&M, paita Indiska, ylemmän kuvan neule Primark, lasit mummon vanhat, kassi Accessorize, kengät Converse

17.6.2012

Reissuun

 Äitini täyttäessä vuosia on ajatuksissa matka Etelä-Ranskaan. Lomamatka on ollut hänen haaveensa. Jonnekin etelään, syksyllä, koko porukalla. Nizza on vilahdellut lauseissa, mutta toiveena  on nähdä muutakin. Olemme puhuneet autonvuokraamisesta, matkan aloittamisesta tai lopettamisesta Italiaan. Budjetti on rajallinen, kuten meillä aina.

 Mitä te suunnittelisitte neljälle tai viidelle matkalaiselle? Minne meidän kannattaisi mennä, uskaltaudummeko autonrattiin? Missä voisimme kokea osan siitä tunnelmasta, kuin Peter Maylen kirjassa Vuosi Provencessa, seudun ei suinkaan ole pakko olla sama, mutta jotain haavekuvaa me taidamme ajaa takaa.


Vai pitäisikö meidän luopua Italiasta kokonaan, pysytellä vain Etelä-Ranskassa, vai ajaa Barcelonaan? Missä me voisimme yöpyä? Lukemattomia kysymyksiä risteilee ajatuksissani.

16.6.2012

Ei mitään luettavaa

 Tiedättekö sen tunteen, kun kotona ei ole yhtikäs yhtään kirjaa luettavaksi, mukamas. Vaikka alakerran kirjahylly pursuaa kirjoja kahdessa rivissä, ei sieltä mukamas löydä mitään. Tai sitten ajattelee, että niille kirjoille on aika vasta sitten joskus. Ja niinpä sitä sitten ihminen päätyy kirjastoon, rohmuaa sylikaupalla kirjoja on on ihmeissään laina-ajan lyhyyden kanssa.

Laitoin kaksi kuvaa, enkä suinkaan esitelläkseni kaaosta kirjahyllyssä. Itseasiassa siinä on omanlainen järjestys. Halusin esitellä nuo mainiot tyynyt. Omin pikku käsin, kaverin avustuksella, Eurokankaan palakorista löydetyistä Laura Ashleyn kankaista ommellut. Tämä on kaltaiselleni tumpelolle ollut saavutus. Tyynyjä on itseasiassa enemmänkin.



Kun lapsi oli pieni, sanoin hänelle, että hän saa aina tuoda ystävänsä meille, että meille aina mahtuu yökylään. Ajalta ennen Protua (aeP) meillä oli usein muutamia ystäviä yökylässä ja homma sujui melko hyvin, mutta Protuilu nosti vierasmäärän toiseksi. Onneksi meillä on kasa lisätyynyjä, patjoja ja tuo valtaisa sohva sillä olohuoneeseemme mahtuu helposti seitsemän kokoyön kalkattavaa protua.

Blogien lukeminen on sivistävää, minulle selvisi Chiliparkin-blogista Mummilta ja Vaarilta saadun maljakon suunnittelija Erkkitapio Siiroinen.  Kun aiemmin pidin  maljakkoa kauniina, saa se nyt aikaan epävarmuutta, olen kuin norsu posliinikaupassa ja vähänkään arvookkaamman lasitavaran antaminen haltuuni on sulaa hulluutta.
Tieto lisää tuskaa, kuten sanotaan.

14.6.2012

Kirje numero 2

Hei äiti

Pääsin vasta tänään lukemaan kirjeesi, koska koko viikon on ollut koko ajan ihan kamala kiire. Ihana kuulla, että todellisuuteen kuuluu hyvää. Tulin todella iloiseksi lukiessani, joten ajattelin kirjoittaa sinulle takaisin. Jostain syystä Blogger ei ole halukas yhteistyöhän enkä saa lisättyä ollenkaan kuvia. Sä olet kuitenkin nyt niin innostunut ruotsin kielestä, että lisäsin tähän muutaman iki-ihanan Kentin biisin. 


Viime viikon leirin jälkeen arki tuntuu kovin kaukaiselta. Suoraan sanottuna mulla on ihan kamala protukrapula, kaipaan mahautumista, leikkejä, jopa sitä pirun pahanmakuista vettä ja erityisesti niitä ihmisiä. Niin kuin jo olen puhelimessa sulle kertonut, leiriläiset olivat valloittavia. Tykkäsivät leikkiä ja innostuivat helposti, mikä apparin näkökulmasta oli oikein mukavaa. Toivon todella, että me tavataan samalla porukalla vielä uudestaan. Vielä kun meidän tiimimme oli paras mahdollinen, me vain oltiin ja ollaan niin tiimi. Ensimmäisistä miiteistä lähtien ollaan yhdessä kiitelty rekrytoijia, jotka saivat kasattua meille niin hirveän hienon porukan. Ollaan kaikki todella erilaisia, mutta juuri se taisi olla vahvuutemme. Kaikilla oli oma roolinsa leirin vetäjäporukassa eikä kukaan hyppinyt toisten varpaille. Mulle jäi todella hyvä fiilis ja samaa toistelivat kaikki viimeisen illan palaverissa.

Mulle tuli todella aikuinen olo, kun leiriläiset veikkasivat mun iäksi 19. Vaikutanko mä oikeasti niin vanhalta? Ihan kummallista, että vuosi sitten tähän aikaan olin itse protulla mukamas aikuistumassa. Miten siitä onkaan niin kauan?  Oli ihan mieletöntä olla apparina. Yhdessä koulutuksessa eräs apparikonkari kertoi, että koki oppineensa enemmän sillä leirillä jolla oli eka kertaa apparina kuin omalla protullaan. Vaikken väitettä välttämättä itse allekirjoittaisikaan, ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Äiti, musta tulee vielä jonain päivänä fiksu ja aikuinen. Ei vielä, mutta musta tuntuu, että mä olen tavannut jonkinlaisen esiasteen siitä ihmisestä.


Oli surkeata lähteä leiripaikalta. Loppujuhla oli liian nopeasti ohi, en ehtinyt ottaa toista palaa kakkua enkä kidnapata yhtäkään leiriläistä kotiini. Tiukkoja haleja ja vuodatettuja kyyneleitä, ja niin istuimme autoon. Tampereelle matkannut auto oli täyteen pakattu. Takapenkki nukkui minun ja kuskin käydessä vielä kerran läpi leiriläisiä ja viikon kohokohtia. Länsi-Suomi oli kovin kaunista aluetta, rintaa pakotti ja hymyilytti samaan aikaan. Taivaalla oli dinosauruksenmuotoisia pilviä.

Tampere-Jyväskylä -matkan aikana ehdin jyväskyläläisen apparin kanssa analysoida viikkoa vielä viimeisen kerran. Juna-asemalla halattujen hyvästien jälkeen taapersin mammalle ja join varmaan litran hyvänmakuista mautonta vettä (se sulta peritty sisäinen kameli ei yhtään tykännyt siitä, että joutui viikon juomaan sokerimehuja koska vesi maistui ällöttävästi raudalta). Tunsin oloni kamalan yksinäiseksi kun ympärillä ei ollut enää reilua kahtakymmentä ihmistä hälisemässä.

Se yksinäisyyden tunne on sittemmin lieventynyt. Työt ovat alkaneet ja olen joutunut oppimaan paljon uutta. Nykyään osaan vastata puhelimeen koko nimelläni eikä se edes jännitä niin paljoa, osaan varata aikoja, kertoa kuulokojeista, kirjoittaa kuitteja, käyttää kortinlukijaa, ja korjata silppurin. Tiedän, miltä meluvamman saaneen henkilön audiogrammi näyttää, ja mitä eroa on digitaalisella ja lineaarisella kuulokojeella. Voin sitten leikkiä tosi älykästä ja yrittää tulkita puheaudiogrammeja kun huomenna nähdään. Kaiken fiksun lisäksi olen myös kävellyt ympäri aurinkoista Jyväskylän keskustaa, syönyt taivaallista katkarapukeittoa ja lihottanut puhelinlaskuani puhumalla kilometripuheluja.

Tänään on ollut aika maaginen päivä. Tieto siitä, että tulen opiskelemaan seuraavat kolme vuotta parhaassa mahdollisessa paikassa, aiheutti aamutuimaan ilahtunutta hysteriaa ja hihkumista (mamma säikähti kun kiljaisin). Ollaankin vatvottu asiaa jo puhelimessa, mutta mä vaan olen tyytyväinen. Sellainen fiilis, että näin tämän kuuluikin mennä. Mulla on levollinen olo.

Nähdään huomenna,

pienempikuinkolmosella Miina


Sjung en sång utan ord om ljusa nätter
Sjung för mig igen, du lät som snöfall
Jag håller andan med dig, för jag vet hur du känner
Sjung om de gånger vi delade ett liv med en blick


11.6.2012

Vessaremppa


 Tämä on lähtöpiste. Talo on 60-luvulta ja alakerran wc lienee alkuperäisessä kuosissaan. Remontin myötä joudumme luopumaan ihanista kaakelitarroista ja somasta wc-istuimesta. Kun kerran luovumme retrosta, niin luovumme myös kitchistä, eli edellisen asukkaan silkkikukkasomisteet päätyivät roskikseen.




Minua jännittää remontin lopputulos. En usko omaavani hyvää remppasilmää eli pitäkää peukkuja, että onnistuin tekemään hyviä valintoja kaupoissa.


Huomenna se sitten alkaa kunnolla.