26.2.2013

We Will Rock You




Ennen Lontooseen lähtöämme näimme dokumentin Freddie Mercurysta ja saimme siitä innoituksen varata liput We Will Rock You -musikaaliin. Ennakkokäsitys musikaalista oli hyvä; Queenin musiikkia ja teatteria yhdessä voiko se olla huonoa, etenkin kun kappala on pyörinyt teatterissa vuodesta 2002.

En teatteriin mennessä hoksannut, että esityksen oli käsikirjoittanut Ben Elton. Luin aikoinaan Eltonin Tappavankuuluisa -kirjan kevyenä hömpänpömppänä ja harmittelin silloin miksi hyvää aihetta oli käsitelty jotenkin pintapuoleisesti hutaisten. Valitettavasti sama toistui teatterissakin, Benille oli annettu monivivahteinen aihe, josta hän sai luotua hataran tarinan. Yleisö lämpeni Queenin musiikille odotetusti,mutta näytelmän hupaisuuksille se naurahteli harvakseen.

Maanantain 25.2. Hesarissa (sain hetkeksi käyttööni tunnukset nettiversioon, koska lehti ei koskaan löytänyt luokseni) Otto Talvio kirjoittaa Eltonin leimanneen häntä arvostelleen brittimedian katkeraksi ja menestystä vierastavaksi.

"We Will Rock You on suun­ni­tel­tu ih­mi­sil­le, jot­ka ha­lua­vat tul­la viih­ty­mään, ei ih­mi­sil­le, jot­ka ha­lua­vat tul­la ivaa­maan."Sanoo Elton haastattelussa. Alkuosaan voin yhtyä, esitys on tarkoitettu viihtymistä varten, sieltä ei saa lisää ajateltavaa tai uusia näkökulmia, vain heppoista viihdettä.

Queenin musiikkivideoita katsoessa saa yllinkyllin silmäkarkkia, ne toimivat vieläkin loistavasti. Teatteriesitys taas on jonnekin scifimaailmaan siirretty 50 -lukulaisen arvomaailman omaava tarina kuinka poika tapasi tytön ja lopussa kaikki rakastavat kaikkia ja on pinkkiä ja söpöä. Jos olisin katsonut esityksen kesäteatterissa tai koulun kevätjuhlassa olisin ollut positiivisin mielin, mutta West Endissä saa mielestäni asettaa riman paljon korkeammalle.

Musikaalista tuntuu hankalalta kirjoittaa, se ei jättänyt suurempaa muistijälkeä, vain vaivaantuneen tunteen. Tekisi mieli moittia tylsästi toteutettuja erikoistehosteita, esiintyjien hyvin keskinkertaista laulua, mutta annan nyt enemmän moittimisen olla.

Miinalta kysyttäessä mielipidettä hän vain totesi, että se oli semmonen kuin puhuttiin jälkeenpäin, ei onnistunut, katharsis jäi saavuttamatta.

Harmittaako, kun maksoin lipuista paljon? No kyllä maar harmittaa, koskaan en ole aiemmin katunut lippuihin käytettyä summaa näin paljon. Mikäli esityksen hinta-laatusuhde  ei vaivaa, suosittelen esitystä musiikin takia.

Freddie Mercury -dokumentti, katsottavissa vielä 14 päivän ajan.

We Will Rock You -mu­si­kaa­li esi­te­tään Tu­run Aree­nas­sa 26.2. ja 27.2. klo 19.30 se­kä Hel­sin­gin Aree­nas­sa 1.3. klo 19.30, 2.3. klo 13 ja klo 17, 3.3. klo 15 ja klo 19.30 ja 4.3. klo 19.30. Li­put 49–69 eu­roa.


Monessa lehtiartikkelissa sanotaan, ettei Freddien traagisesti päättyneestä elämästä saisi sen traagisuuden vuoksi musikaalia. En ymmärrä miksei. Vaikka musikaalit tapaavat olla kevyempiä, hyväntuulisempia, niin eiköhän hyvin kirjoitettu traaginen tarina toimisi musikaalissakin. Olihan elokuva Moulin Rouginkin menestys traagisuudestaan huolimatta.

2 kommenttia:

  1. Elämä on yhdistelmä tragediaa ja komediaa, voimakkaita tunteita.

    Jotenkin tuntuu, että monilla käsikirjoittajilla ja tekijöillä on vaikeuksia kohdata moninaisia tunteita. Kaikesta halutaan tehdä tasaista, varmaa "mössöä"

    VastaaPoista
  2. Kävimme sunnuntaina elokuvissa katsomassa lempimusikaalini Les Misérablesin elokuvasovituksena ja se lumosi minut taas uudelleen. Kepeille näytelmille on aikansa, mutta niin on suuria tunteita ja menetyksiä käsittelevillekin.

    VastaaPoista