31.8.2013

Powys Love


Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, oon seitsemästä asuintalosta parhaimmassa, Powysissa. Kampuksen toiseksi vanhin talo keskeisellä paikalla lähellä kaikkia muita asuntoloita lyhyen kävelymatkan päässä St  Donat'sin linnasta ja Academic Blockeista, joissa tunnit pidetään. Kaiken lisäksi meiltä on parhaat maisemat!

Meillä on kaksi kerrosta, alakerta pojille ja yläkerta tytöille. Kakkoset käytävän toisella puolella ja ykköset toisella. Yksinkertaista. Asuntolaltahan tämä näyttää, mutta melkein kaikki sisustavat huoneensa ja käytävillä on kaikenlaista julisteista ruukkukukkiin.


Tähän maisemaan herään joka aamu. Okei, tää on otettu erityisen kauniina päivänä ja meidän huoneesta on oikeasti näkymä roskiksille, mutta valehtelematta Powysin etuovelta näkee hyvällä säällä Bristolinlahden yli Englantiin saakka. Pretty cool, huh. Tämä niitty on myös paras paikka aurinkoisten iltapäivien henkeville ja ei-niin-henkeville keskusteluille.


Dayroom eli koko talon yhteinen olohuone! Meillä on myös pieni keittiönurkkaus (jossa leivänpaahdin ei toimi, mikro on heikossa hapessa eikä uunia ole ollenkaan, oh well) ja pöytäjalkapallopöytä (joka on usein ahkerassa käytössä). Erityisesti iltaisin dayroom on täynnä ihmisiä ja siellä järjestetään kaikenlaista painileikeistä leffailtoihin.



Jee!

EDIT// Piti vielä sellainen juttu muistaa kuin lausumisohje! Powys on siis alue Walesissa ja siksi nimi on niin hassu. Sitä ei siis sanota Povys tai Povis vaan hienosti Phaues. Olisinpa tiennyt sen kun tulin tänne... eh.


29.8.2013

First codes!


Sori vaan, mutta mä en taida ikinä kyllästyä nähin linnakuviin. Se vaan on niin hieno.

Eletään jännittäviä aikoja. Eilen käytiin ihan ensimmäisillä tunneilla tai koodeilla, niin kuin täällä sanotaan, ja sama jatkui tänään. Huomenna koulu alkaa ensimmäisen kerran tavallisen lukujärjestyksen mukaan. Tähän asti kaikki on mennyt tosi kivasti. Valitsin seuraavat aineet:

HL English Language & Literature
HL European History
HL Economics
SL Maths
SL German B
SL Environmental Systems & Societies

Jeejee! Oon tosi tyytyväinen näihin ja vaikka aineesta ja tasosta toiseen vaihtaminen onkin yleistä, uskon että pysyn nykyisissä ryhmissä. Matikkaa varten meillä oli tasokoe, jonka mukaan pärjäisin HL-matikassa jos jaksaisin panostaa siihen, mutta SL on ihan tarpeeksi mulle kun en mitään matematiikkaan liittyvää halua tehdä tulevaisuudessa. 

Saksasta sen verran, että IB:n mukaan B-kieltä varten pitäisi olla taustalla 3-5 vuotta kyseisen kielen opiskelua. Mulla on just se kolme vuotta saksaa takana ja oon aina tykännyt kielistä, mutta kieltämättä pieni alemmuskompleksi iski  tänään ekalla tunnilla. Meitä on kuuden oppilaan ryhmä, ja näistä kuudesta neljä puhuu sujuvaa saksaa ja viidennen äidinkieli on hollanti. Ja sitten siellä oon minä. Nojoo. Ainakin saan melkein yksityisopetusta ja onpahan haastetta. Tykkään kuitenkin meidän opettajasta ja siitä, että ryhmä on pieni. Hyvä fiilis siis kaiken kaikkiaan.



Pienen alkuhösläyksen jälkeen pääsin siihen service facultyyn, johon halusinkin, eli Social Justiceen. Mulla on service sessiot tiistaisin, eli ensin pari tuntia vanhainkodissa ja sen jälkeen pari tuntia pelejä ja leikkejä kehitysvammaisten kanssa. Kuulostaa mielenkiintoiselta!

Tänään valitaan myös aktiviteetit, eli vapaaehtoistyön lisäksi suoritettavat harrastukset. Näitä harrastuksia on aina kaksi kerrallaan viiden viikon ajan, minkä jälkeen valitaan uudet harrastukset. Tietysti lisäksi on vielä opiskelijakunnan hallitukset, komiteat ja epäviralliset harrastukset (kuten jästihuispaus ja Doctor Who -klubi!!). Täällä ei ainakaan tekeminen lopu, höhöh. 

27.8.2013

Sunnuntai 25.8.2013

Nyt alan tosiaan ymmärtää miksi Inductionin (eli orientaation, aine-esittelyitä ja hirveästi informaatiota) sanotaan olevan hirveän hektistä ja kiireistä aikaa. Perjantaina tultiin kampukselle vasta myöhään illalla ja sen jälkeen onkin ollut koko ajan jotain ohjelmaa, joko virallisia aine- ja vapaaehtoistyöesittelyjä tai epävirallisia synttäreitä ja muita sosialisointijuttuja. Kivaa on koko ajan ja oikeastaan tykkään siitä, että koko ajan on tekemistä ja tapaa uusia ihmisiä ja pikku hiljaa oppii koulun tavoille.


From the watch tower
Tänään olisi vielä Environmental Facultyn induction ja illalla suuntana pyykkitupa. Kaikki on vielä hirveän uutta ja väsyttävää. En tiedä missä pyykkitupa on, en tiedä mistä saan pesuainetta lainaan, en tiedä mitä kolikoita koneet ottavat vastaan. Yhtäkkiä kaikista tavallisista asioista on tullut vaikeita ja ennen vaikeista asioista on tullut helppoja. Tuntemattomille puhuminen ja smalltalk sujuu paremmin kuin ikinä, mutta aamupalalla en löydä vesilaseja mistään.

 Käytännön asioiden lisäksi on hämmentävää, miten kaukaiselta Suomi-elämä tuntuu jo tässä vaiheessa. Tiedän, että se johtuu osittain Inductionin hektisyydestä ja meille hoetaan jatkuvasti, ett kun tunnit alkavat, elämä rauhoittuu. Silti, ensi perjantaina on ensimmäinen SOSH (eli koulun diskotyyppinen juhlajuttu) ja grillijuhlat talovanhempien kanssa, lauantaina on kakkosten suunnitelema First Year Show ja sunnuntaina British National Evening. Sen jälkeen koulu alkaa painaa päälle. Tuntuu utopistiselta, että AC-elämä voisi koskaan olla rauhallista.



From the St Donat's Church
 Jo nyt, viikko saapumisen jälkeen, ymmärrän täysin millaista on elää UWC-kuplassa. Viikko sitten kaikki loppui ja kaikki alkoi. Kotiin soittaminen, Facebookissa käyminen ja valokuvien katsominen hämmentää. Ikävöin ihmisiäja hetkiä, mutta oikea paha koti-ikävä ei ole iskenyt kertaakaan. Tiedän, että juuri täällä juuri nyt mun täytyy olla, mutta vielä on niin paljon, mitä pitää oppia ja mihin tuttua, että joskus pyörryttää. En osannut arvata miten radikaalilta, pelottavalta ja samaan aikaan kummallisen luonnolliselta tämä kaikki tuntuisi. AC on oma todellisuutensa, irrallinen universumi, uusi elämä.

26.8.2013

First Year Camp


 Kolme yötä Länsi-Walesin maaseudulla, niin keskellä ei-mitään kuin näin tiiviisti asutetussa maassa voi olla, tarkoituksena tutustua muihin ykkösiin, kuunnella samoja ärsyttäviä hittibiisejä miljoonia kertoja ja laulaa kansallislauluja leirinuotiolla. Ei puhelinverkkoa, ei kameroita, netistä puhumattakaan. Ja koko ajan aivan älyttömän hauskaa.




UWC-kouluissa vapaaehtoistyö on tosi tärkeä osa arkea ja meille hoetaankin koko ajan, että se, mitä tehdään ja harrastetaan luokkahuoneen ulkopuolella on aivan yhtä merkittävää kuin se, miten hyvin menestymme akateemisesti. Meillä vapaaehtoistyömahdollisuudet on jaeuttu neljään service facultyyn, Environmental, Global, Socian Justice ja Outdoor Faculties. Jokainen oppilas liittyy yhteen facultyyn ja pysyy koko kahden vuoden ajan oman facultynsa toiminnassa mukana. Facultyen sisällä voi kuitenkin mahdollisuuksien ja kiinnostuksenkohteiden mukaan vaihtaa projektia.


Jokainen faculty pitää jonkinlaisen infosession meille ykkösille, ja first year campin ohjelma toimi esittelynä Outdoor Facultylle. Käytännössä siis päästiin kaikki melomaan, surffamaan (Walesissa!!1!), pelaamaan ja käymään coasteerin-kierroksella. Coasteering on "what your mum said not to do while on the beach" eli märkäpuvut päällä seikkailemista rantakivissä ja ällösuolaisten aaltojen kuohussa. Kierros päättyi aika eeppiseen superhyppyyn kahdeksasta metristä kalliolta 30 metriseen niin kutsuttuun siniseen laguuniin. Tärisin ennen hyppyä ja vielä enemmän sen jälkeen, mutta oh dear, se adrenaliinimyrsky tuntui hyvältä.




Perjantaina tultiin leiriltä yhdentoista aikaan illalla takaisin kampukselle. Hassua, että vaikka me ykköset ollaankin vietetty enemmän aikaa poissa koululta, pääseminen taas omaan nurkkaan ja omaan sänkyyn tuntui tosi hyvältä. Tälläkin kertaa, kuten myös viikko sitten kun me ykköset tultiin koululle ensimmäistä kertaa, kakkoset olivat hihkuen ja halaten meitä vastassa. Meidät istutettiin heti ensimmäiseksi sohvalle kaakaomukit kourassa ja naama hymyssä. "Welcome back home."

 Kuvat tältä illalta koulun ympäristöstä, kuvattu watch towerista.

25.8.2013

Kävelyillä


Kun olimme lähdössä Larin kanssa lenkille pimenevään elokuun yöhön tajusin, ettet näe tätä näkyä tänä vuonna, etkä ensivuonnakaan. En odota sinua punaisena hehkuvassa keittiössä, pitsiverhojen takaa minun on turha kuikuilla pimeään ja odottaa rappurallin kolinaa askeltesi alla.


Lauantaiksi olin suunnitellut reissua Rekolaan, mutta suunnitelmien kariudiuttua soitin siis Larille ja kysin lähtisikö hän kävelemään yöllä. Onneksi minulla on Lari, kuka muu kykenisi lähtemään öisille kävelyretkille, talsimaan halki kesäisen kaupungin? Tällä erää olin vaisua seuraa, juttu ei soljunut tasaisena virtana. Tiedäthän sen tunteen, kun tuntee jonkun niin hyvin, ettei hiljaisuus tarvitse pakonomaista täyttämistä?

Kiersimme rantalenkin, sen pidemmän version. Minulla oli laukussa leipää ja piimää vaan, tai siis savunmakuista Lapsang Souchong-teetä, sitä jota aina keitän Larille sekä Vaasan wrap-leipäsiin kääräistyt kylmäsavulohiwrapit. Mikäli olisit ollut mukana, olisin hihkunut onnessani Viisikosta, Fanny-tädin maanmainiosta hedelmäkakusta ja muusta mukahauskasta,mutta koska et ollut paikalla jouduin miettimään kehnot juttuni hiljaa mielessäni.

Muutamien tuntien kävely Itä-Helsingin yössä oli mahtavaa. Pidemmät lenkit saavat ajatukset virtaamaan tasaisemmin, selkeämmin ja nukkuminen pitkän iltalenkin jälkeen on yksinkertaisesti parhautta.


Sunnuntaina suunnittelin laiskasti siivoilua, selailin asuntoilmoituksia Töpölle ja kulutin aikaa, kun puhelin soi ja Maarit ilmoitti tyttöporukan piknikistä. Hetkessä tein itselleni leivät (meillä on vain leipää, päällisetkin alkavat olla loppu) ja keitin teetä termariin. Tällä erää termarissa mukaan tuli Yogin sweet chili. Ihmiset valikoivat viinejä vuodenaikojen mukaan; kevyttä valkoista kesäksi ja tuhtia punaista talveksi, minä taas valikoin teet vuorokauden ajan mukaan; savuista ja täyteläistä yöllä, keveää ja aavistuksen tulista päivän kuumimpiin hetkiin.

Istuimme muutaman tunnin hiekkarannalla, osa porukasta ui ja me muut lämmittelimme vanhoja luitamme syyskesän paisteessa. Rannalla loikoilu ja jutustelu on mukavaa, mutta veden yli näimme niemen kalliot ja päätimme kiertää sinne ihailemaan maisemaa. Tänä kesänä olen reippaillut Uutelassa enemmän kuin sitten lapsuuskesieni. Tällä kertaa niemellä oli paljon väkeä, mutta ihmisten määrä ei häirinnyt.


Kotiin saapuessani jäin taas kerran tuojottelemaan tomaatteja, aikaiseksik lajiksi mainittu, pienenä taimena 23.5 ostettu tomaatti on täynnä raakileita, joista yksikään ei vielä punerra.Jos tämä on aikaista, niin mikä on sitten myöhäistä?


ps. Olen aina hivenen kateellisena katsellut kauniisti käärittyjä wrappeja, mutta nyt minulle selvisi siistin käärön takana olevan pelkästään leivän. Olin hivenen pettynyt, ei ole mitää kikkaa tai jujua, kuka tahansa voi tehdä kauniit wrapit valitsemalla oikean leivän. Masentavaa, vuosia levähtäneitä ja revenneitä kääröjä, turhaan.

EDIT. Tony-täti kirjoittaa Saagimin Anulle asiaa."Jotkut meistä ovat sitä mieltä, että täydellisyys on epäkiintoisaa ja säröt, luonnonkarheus ja epäsymmetria viehättävää! Täytyy olla vähän särmää.
Meitä ei kiinnosta muuttua toistemme klooneiksi, vaan vaalimme ehkä harvoista hampaistamme ruokaan jääviä hellyyttävän persoonallisia puremajälkiä ja tykkäämme siitä miten isoihin korviimme mahtuu paljon lävistyksiä ja kuinka ne lepattavat tuulessa." Liikkuvan karpin blogi

24.8.2013

Pöllöpullopostia


Ollos huolehti lapseni. Vaikka kerronkin viinitöniköistä ja poseeraan oluen kera on eloni rauhaisaa ja kuivakkaa. Kävin Herkkujen Suomen aamiaisinfoissa ja toisesta sain ottaa mukaani oluen. Noin somaa pulloa ei vain voi ohittaa. Opin infossa, että Suomen olutkulttuuri voi hyvin, olemme ohittaneet olutmaana tunnetun Irlannin. Meillä on vireä pienpanimokulttuuri, vaikka alan valvonta onkin tiukkaa ja byrokratiaa on paljon.

Infoissa koin valaistumisen; ruokakulttuurimme elää hurjassa murroksessa. Pienet yrittäjät ammentavat omasta taustastaan, maakunnastaan ja maailmalta ideoita. Kolatun cheddar oli taivaallista, pikkuinen suomalainen juustola kykenee haastamaan tuotteellaan mainiosti suuremmat juustolat.

Valaisevien infojen jälkeen oli arkeen palauttavaa käydä duopolin kaupoissa, hyllytiloista parhaimmat täyttää ylinkansallisten merkkien höttömöttö ja pienten suomalaisten valmistajien tuotteita saa tähyillä ylähyllyjen perukoilta. Miten siellä on? Kun menet lähiTescoon tai mikä ikinä onkaan lähikauppasi niin onko siellä brittimerkit hyvin edustettuina ja miten seudun omat erikoisuudet, saako niitä normaalista kaupasta?



Keskiviikkona pakersin siis ylitöissä. Opin paljon uutta. Huomasin, etten hetkeen oli joutunut lukemaan lakia, se ei auennut niin vaivattomasti kuin ennen, tosin aihealue on minulle vieraampi. Siinä lakitekstiä tavatessa ja sen henkeä sisäistäessä pyörit mielessäni.

Tällä viikolla työporukka on puhunut paljon lain opiskelusta. Siis ihan oikisopinnoista ja sitten näistä meidän omista jutuista. Hetken aikaa koin haikeutta siitä, etten koskaan tule menemään oikikseen, en koskaan tankkaa paksuja lakikirjoja ja uppoudu siihen maailmaan.

Käräjäoikeuksien päätöksiä lukiessa ensin huomioni vei lakiteksti, se mihin päätökset nojautuivat, mutta sitten huomaamattani uppouduin mielikuvitukseni maalaamaan tarinaan päätösten takana. Siis en minä nyt ikuisuuksia siinä pähkäillyt ihmiskohtaloita, mutta yllättävän paljon nuo tapaukset kieppuivat mielessä. Tuntui hivenen kovalta vain koettaa selata papereita, kaivaa faktat esiin, tarkistaa asioita, kun kumminkin niissä papereissa on ihmisten monikirjoinen elämä.

Valtaosa uudesta aluevaltauksestani käsittää muunlaisia virallisia papereita. Tiiraan vuosilukuja ja sen sellaista, siinä ei ole niin vaaraa ajatusten lipsumisesta. Sanoin joskus pitäväni monimuotoisesta, vaihtelevasta työstä. Nyt kun pääni kihisee edelleen tämän toimen vanhoja asioita ja sinne kaadetaan taas uusi informaatio vyöry mietin olenko tosissani. Nukun taas raskaasti aivojen prosessoidessa uutta tietoa, en jaksa uppoutua vapaalla vanhoihin toimiini, mutta toisaalta päivisin en pitkästy, en uraannu samoihin uomiin liiaksi ja ennen kaikkea minulla ei ole pelkoa pitkästymisestä. Ei ollut tarkoitus jaaritella työhommeleista, mutta olen nyt hivenen tohkeissani uusista juttuloista :)



Kävin tallustelemassa ja katso miten maisema on muuttunut; poissa on pieni männikkö ja laivatalo kohoaa rujosta maisemasta tylynä.


Keskiviikkona sain Vaasan leipomoilta leipiä, rieskoja ja makeita juttuloita, mutta millä aikaa niitä pupeltaisin, kun elämä vie. Päätin siis viedä suklaadonitsit ja pikkupullat toimistolle.

En ymmärrä millainen perverssi on päättänyt yhdistää pullan ja toffeen. Työpaikalla muiden mielestä yhdistelmä oli hyvä, mutta minä en vain pääse sen yli, ettei pullaa ja toffeeta voi yhdistää. Jos suuni olikin maistavinaan yhdistelmän imelän toimivaksi, niin se vain johtuu siitä, ettei sillä ole yhtä hyvää arvostelukykyä kuin aivoillani :D

Tämä ensimmäinen poissaolosi viikko on ollut kaikin puolin kummallinen, lahjuksia, aamiaisia, juhlia eli hyvin epätavanomaista elämää. Tuntuu kuin olisin vierailulla jonkun muun elämässä. Ensiviikko palauttanee kaiken taas tavanomaisille jengoilleen ja pääsen harjoittelemaan kunnolla yksinasumista.

23.8.2013

Dorm 11, Powys

Tältä mun sunnuntai-iltana mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kotoisaksi koristeltu nurkka näyttää!

Hyllyt täyttyvät muutaman viikon sisään koulukirjoista, muistiinpanoista ja papereista, mutta tavoitteena on pitää oma nurkka siistinä. Mulla on huone siis seitsemästä talosta parhaimmassa, Powysissa. Jaan dorm yhdentoista libanonilaisen, kiinalaisen ja englantilaisen tytön kanssa, ja tähän asti kaikki on mennyt upeasti. Suunnitellaan jo kahvittelu- ja shoppailureissua Cardiffiin, koska halutaan sisustaa meidän huone meidännäköiseksi ja tietysti tehdä jotain kivaa yhdessä.

Ajastetut terveiset ykkösten leiriltä! xx

20.8.2013

Tappavan hiljainen rivarinpätkä

Kännykkä piippasi Aukun kommentoitua postaustasi. Mieleeni ei pälkähtänyt, että olisit kerennyt blogiin asti päivittämään kuulumisia. Olen lähdöstäsi saakka pyöritellyt mielessäni, mistä kertoisin. Jäämisessä on se huono puoli, ettei uutta kerrottavaa kerry, kaikki jatkuu samallalailla kuin ennenkin, vaikka kaikki onkin muuttunut.
Sunnuntaina kävin Töpön kanssa Pasilassa syömässä poikien kanssa italialaista jäätelöä. Istuimme siinä sinua lukuunottamatta samalla porukalla kuin Italiassa. En väitä että seurue oli hiljainen kälätyksesi puuttuessa, vaan taisimme tahoillamme miettiä millainen elämänmuutos sinulla on edessäsi.
Maanantaina koetimme Töpön kanssa käydä ulkona syömässä. Olen muutamaan otteeseen maininnut, että haluaisin käydä Manalassa syömässä joten suuntasimme sinne. Lähtösi on saanut minut ajattelemaan erilaisia asioita, siis niitä joita olen jo vuoden päivät pyöritellyt mielessäni. Maanantai ei ollut parhain, olo oli liki näkymätön. Tiedäthän ne päivät kun sinulla olisi aikaa ja mielenkiintoa ihmisille, mutta heillä ei ole samanmoinen päivä? Koin siis olevani halju aave, muille näkymätön, mutta onneksi en ollut yksin. Luikimme hyvin nälkäisinä Manalasta, kun kukaan vuorossa olleista tarjoilijoista ei havainnut yrityksiämme tilata. Ylihintainen kiinalainen buffet ei parantanut juurikaan mielialaa, mutta kotona odotti yllätys; mainosfirman setä oli jättänyt ovemme taa laatikollisen viiniä. Mitä kiireisistä ystävistä, ankeista ravintoloista ja maanantaista, kyllä se maailma korsottarelle aina viiniä tarjoaa.

Onneksi maanantaita seuraa tiistai, tavallinen arki, vierailu mummolla ja kourallinen oman maan karhunvatukoita. Niin, minun piti viedä sinut palstalle syömään niitä, mutta sekin jäi lähtöhässäkässä. Huomenna on jo keskiviikko ja silloin ravistan osan alakulostani harteiltani. Aamulla osallistun aamiaiselle ja illalla paiskomme porukalla hommia myöhään, pääsen tankkamaan pykäliä ja asetuksia, oppimaan uutta.
Luin kirjoittamani ja totean kuulostavani alavireiseltä, mutta tämä kaikki tuntuu vielä niin oudolta. Kämppä on Wiskarin sanoin tappavan hiljainen rivarinpätkä ja arki hakee varmasti vielä hetken muotoaan. Vaikka tämä elo nyt tuntuukin tahmaavan, olen äärimmäisen onnellinen, että olet siellä meren takana linnaneitona.

Matkalla ja perillä

Onni on englantilainen kaveri, jonka onnisuti jakaa netti munkin läppärin kanssa. Jes! Kirjoitin eilen kuitenkin joitain fiiliksiä ylös matkalla Lontooseen.


"Lentokoneessa Sunnuntai 18.8.2013, kello 11.45 Suomen aikaa. 

 "How lucky am I to have something that makes saying goodbye this hard." 

 Olen ilmassa, luultavasti jossain Ruotsin yläpuolella. Käheä miesääni laulaa korvaan lähtemisestä ja ikävästä ja hikoilen maiharit jalassa, talvitakki sylissä. Itkin turvatarkastuksessa. Itkin, kun kone nousi ilmaan. Pää on niin täynnä sekaisia ajatuksia, etten osaa pukea niitä sanoiksi. Lähteminen ei ollut helppoa, mutta mitä lähemmäs määränpäätä pääsen, sitä syvemmin hukun aivan huomaamatta täydelliseen innostuksen tunteeseen.

 --- 

Toisessa lentokoneessa 

 Sunnuntai 18.8.2013, kello 14.10 Suomen aikaa 

 Juoksin Kööpenhaminan lentokentän päästä päähän, vaihdoin vaatteet supervauhtia pikkiriikkisessä vessankopissa, tappelin läppärilaukun kanssa ja ehdin kuin ehdinkin hikisenä oikealle portille just ennen boardingia. Eräs samanikäinen ja etäisesti tutulta vaikuttava tyttö hymyili mulle lipuntarkastusjonossa ja uskaltauduttiin juttelemaan -- onneksi! "Sorry, but are you going to Wales?" Määränpää on meillä sama ja otää tyttö on mun co-year eli samalla luokalla! Oon kamalan ilonen että päädyttiin samalle lennolle, vaikka istutaankin eri puolilla konetta, koska nyt on joku jonka kanssa tappaa aikaa kahden tunnin ajan Heathrowlla. Ja tää etelä-norjalainen Benedicte on kaiken lisäksi ihan huipputyyppi! 

Lähdettiin Köpiksestä vähän myöhässä, mutta katosta roikkuvan minitelkkarin mukaan ollaan puolivälissä. Kuolen nälkään ja janoon, koska nukuin molemmilla lennoilla tarjoilun ohi (ja muutenkin luulin, että kaikki maksaa, muttei kai sittenkään höhhöh). Huh. Sitten vielä muutama tunti bussissa Englannin läpi Walesiin. Fiilis paranee hetki hetkeltä. This is gonna be good."


And oh boy, it was good. Tapasin kaksi kolmesta huonekaverista jo Heathrowlla ja kolmen tunnin bussimatka meni sujuvasti jutellen Kiinan politiikasta, päiden katkomisesta (kuulemma "a very Finnish topic"...) ja keksien ensimmäiset inside vitsit (cow moo!). Koululla kakkosvuotiset olivat vastassa kasvot maalattuina huutaen ja hakaten kattiloita ja kippoja. En saanut itse kantaa omia tavaroitani, koska  olen ykkösvuotinen. Ainakin palvelu pelaa! Illalla oli vielä nimileikkejä, miljoona whatsyournamewhereareyoufrom-kysymystä ja hyvää fiilistä.

Tänään maanantaina meillä on ollut kaikenlaista uimatestistä kampuskierrokseen. Ihan käsittämätöntä miten kaunis tämä paikka on. Täällä on ollut tyypillinen, hrhm, walesilainen sää: lämpöä, aurinkoa ja vähemmän pilviä kuin Bristolinlahden toisella puolella Englannissa. Mieletöntä.

Huomenna puolet ykkösvuotisista, minä mukaanlukien, lähtee ykkösvuotisten leirille Länsi-Walesiin. Siellä ei ole verkkoa ollenkaan, joten seuraavan kerran minut tavoittaa yhtään millään perjantaina illalla. Bis bald! xx

18.8.2013

Lähtö

Aamu alkoi tavalliseen tapaa, liian aikaisin. Revin liian vähän aikaan kiinni olleet luomeni auki ja raahauduin etsimään kahvimukini. Luomunakkeja ruisleivällä ei ole terveellisin aamiainen, mutta toimitti asiansa. Saimme nauttia aamiaisen rauhassa, sillä illalla olimme saaneet kaiken valmiiksi, ei ollut mitään muuta tehtävää kuin odottaa kyytiä kentälle.

Lentoaseman Starbucksin kahvityttö oli aivan yhtä ulalla kuin minäkin, niinpä sain juodakseni kaksi suurta lattea. Mikään kofeiinimäärä ei tuntunut saavan minua hereille todellisuuteen, siihen todellisuuteen jossa pikkuiseni lensi pesästä. Kentällä mieli sujahti yhteisiin matkallelähtöihin tai vuosien takaiseen työhön, mutta tajuntaan ei tuntunut mahtuvan se oikea syy, mikä oli tuonut meidät paikalle.

En osaa kuvata miltä entisen KOTEn turvan edessä seisominen tuntui. Jotkin asiat tuntuvat olevan niin kaikesta muusta poikkeavia, ettei niille ole selkeitä tunteita eikä niille tunteille ole oikeita sanoja. Totta kai ikävöin, olin haikea ja surullinen ja samaan aikaan olin äärettömän ylpeä lapsestani, meistä. Pelkäsin kaikkia mahdollisia tulevaisuuden onnettomuuksia ja samaan aikaan olin täysin vakuuttunut, etteivät ne olisi kuin mausteita kaiken muun joukossa. Ei, ei minulla ole sanoja, ei vielää.

Miinan jäätyä kentälle osallistuin ravintolapäivään asiakkaana. Sain hyvää arabialaista ruokaa, mutta se tuntui jäävän mauttomaksi suussani, sillä se oli ensimmäinen lukuisista kokemuksista jotka koen ilman Miinaa. Emme me toki näitä liki seitsemäätoistavuotta ole aivan toisiimme sidoksissa viettäneet, mutta olemme jakaneet arjen. En ole some-ajan lapsi, mutta koetan kurotaa bittiavaruuden halki ja tavoittaa kosmonauttini, kosmopoliittini. Ehkä internet onnistuu kuromaan välimatkan umpeen.

17.8.2013

1-2-3

Neljä kuukautta, yksi päivä ja muutama onnellinen tunti sitten kaikki muuttui. Siitä tuli varmaa. Minä lähden Walesiin kahdeksi vuodeksi UWC Atlantic Collegeen, elämään kliseetä; toteuttamaan tähänastisen elämäni suurimman unelman. Sitä huhtikuisen iltapäivän onnenkyynelien värittämää puhelinsoittoa UWC-toimikunnan sihteerille oli edeltänyt puolitoista vuotta haaveilua, suunnittelua ja rajattomasti innostusta siitä, että tiesin, että oon löytänyt sen niin sanotun oman juttuni. Sitä seurasi päivien euforia ja pumpulipilvet. Itkin ilosta enemmän kuin ikinä. 

Pian kuitenkin iski todellisuus. Postissa tuli nippukaupalla byrokratiaa, Kelassa piti ravata ja ymmärsin ensimmäistä kertaa ikinä, että nyt sitä ollaan lähdössä ja jättämässä kaikki taakse. Tää kesä on ollu yksi parhaista ikinä, mikä on tuntunut hirveän tärkeeltä, koska jollain tavalla ajattelen, että tämä oli viimeinen kunnollinen kesä sellaisena kuin nyt olen. Samaan aikaan kuitenkin tämän kesän onnellisuus on tuntunut koko ajan vain katkeransuloiselta, koska nyt tiedän, miten paljon hyvää jää taakse. 

Latasin jo kesän alussa kännykkään päivälaskurin, ja mitä pienemmäksi luku sen mittarissa on vaihtunut, sitä konkreettisemmalta ja vaikeammalta lähteminen on alkanut tuntua. Nyt kun öitä kotona on jäljellä enää yksi, kädet tärisevät ja keskittymiskyky on olematon. Totesin äidille aamulla, että tuntuu kuin mä kuolisin huomenna, koska nyt kun mietin tulevaisuutta, kaikki on mustaa elokuun kahdeksannestatoista eteenpäin. Ja silti, samaan aikaan kun toivon, että tämä yö kestää ikuisesti, en odota mitään yhtä malttamattomana kuin huomista.

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
PMMP - Matkalaulu

Viimeiset neljä kuukautta joka toinen vastaantulija on toivottanut onnea ja sanonut, että kyllä sä Miina pärjäät ja nautithan sitten. Oh boy, kyllä mä nautin. Nyt tällä hetkellä voin sanoa, että pelottaa ja jännittää ja surettaa ihan pirusti, mutta samaan aikaan tiedän, että olen valmis lähtemään.