17.8.2013

1-2-3

Neljä kuukautta, yksi päivä ja muutama onnellinen tunti sitten kaikki muuttui. Siitä tuli varmaa. Minä lähden Walesiin kahdeksi vuodeksi UWC Atlantic Collegeen, elämään kliseetä; toteuttamaan tähänastisen elämäni suurimman unelman. Sitä huhtikuisen iltapäivän onnenkyynelien värittämää puhelinsoittoa UWC-toimikunnan sihteerille oli edeltänyt puolitoista vuotta haaveilua, suunnittelua ja rajattomasti innostusta siitä, että tiesin, että oon löytänyt sen niin sanotun oman juttuni. Sitä seurasi päivien euforia ja pumpulipilvet. Itkin ilosta enemmän kuin ikinä. 

Pian kuitenkin iski todellisuus. Postissa tuli nippukaupalla byrokratiaa, Kelassa piti ravata ja ymmärsin ensimmäistä kertaa ikinä, että nyt sitä ollaan lähdössä ja jättämässä kaikki taakse. Tää kesä on ollu yksi parhaista ikinä, mikä on tuntunut hirveän tärkeeltä, koska jollain tavalla ajattelen, että tämä oli viimeinen kunnollinen kesä sellaisena kuin nyt olen. Samaan aikaan kuitenkin tämän kesän onnellisuus on tuntunut koko ajan vain katkeransuloiselta, koska nyt tiedän, miten paljon hyvää jää taakse. 

Latasin jo kesän alussa kännykkään päivälaskurin, ja mitä pienemmäksi luku sen mittarissa on vaihtunut, sitä konkreettisemmalta ja vaikeammalta lähteminen on alkanut tuntua. Nyt kun öitä kotona on jäljellä enää yksi, kädet tärisevät ja keskittymiskyky on olematon. Totesin äidille aamulla, että tuntuu kuin mä kuolisin huomenna, koska nyt kun mietin tulevaisuutta, kaikki on mustaa elokuun kahdeksannestatoista eteenpäin. Ja silti, samaan aikaan kun toivon, että tämä yö kestää ikuisesti, en odota mitään yhtä malttamattomana kuin huomista.

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
PMMP - Matkalaulu

Viimeiset neljä kuukautta joka toinen vastaantulija on toivottanut onnea ja sanonut, että kyllä sä Miina pärjäät ja nautithan sitten. Oh boy, kyllä mä nautin. Nyt tällä hetkellä voin sanoa, että pelottaa ja jännittää ja surettaa ihan pirusti, mutta samaan aikaan tiedän, että olen valmis lähtemään.


2 kommenttia:

  1. Moikka Miina! Täällä kommentoi Aleksiina... siis se sun apparis vuodelta 2011 (hui apua!) Oon niin ilonen että sut valittiin enkä oo yhtään yllättyny. Toivottavasti sun tuleva koulu on mahtava ja ihmiset vielä mahtavampia. Sä kyllä tulet pärjäämään siellä ku oot niin positiivinen ja kaikinpuolin ihana. En tiedä mitä muuta sanoisin... Oot paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Aleksiina, anteeksi että mulla kesti näin kauan päästä vastaamaan sun aivan uskomattoman ihanaan kommenttiin! Et tiedäkään miten mä täällä virnuilen hölmösti koska oot niin suloinen ja kannustava ja voi ääääh. Kiitos. Tosi ihanasti sanottu, merkitsee oikeasti tosi paljon.

      Poista