30.9.2013

Kampus kuvina

Linna & Glassroom
Beast Garden
 Beast Garden on täynnä pieniä patsaita, ja sanotaan, että koko puutarhassa on vain yksi paikka, jossa seistessä yksikään patsa ei katso kohti. Myytin mukaan jos tässä kohdassa seisoo täysikuun aikaan, katoaa. Harmi vain, että muutama vuosi sitten joku kirjoitti Extended Essayn matemaatikasta ja Beast Gardenista ja tuli siihen tulokseen, että tämä mystinen kohta on suunnilleen postimerkin kokoinen eikä siitä mihinkään katoa, mutta aika mielenkiintoista silti.

Rose Garden. Mehiläispesien alapuolella eli täynnä pörriäisiä!
Romeo & Juliet -torni, sekä ihanat Estefanie (Ecuador) ja Tanisha (Nepal)
Maddie (Costa Rica/UK), Tanisha, Hannah, Estefanie
Laskuvesi
Tanisha, Christian (Kanada), Estefanie 

Tämä paikka on valtava. Paljon suurempi kuin ikinä osasin kuvitella. Ja niin käsittämättömän kaunis puutarhoineen, vanhoine rakennuksineen ja tietysti rantoineen. Maaliskuussa kuvattu video ei anna oikeutta kampuksen todelliselle loistolle, mutta meidän kakkosten ja kolmosten kuvaama lipdub antaa pientä osviittaa mittakaavasta:

28.9.2013

18.8.2013 ja lista



18. elokuuta oli yksi pisimmistä päivistä ikinä. Kyynelistä turvatarkastuksessa epävarmoihin hymyihin Kööpenhaminassa ja Heathrow'lla aina avoimiin syleihin linnan pihassa. Tuntuu kuin tänne tulemisesta olisi ikuisuus. Yllä oleva video herätti yllättävän paljon fiiliksiä tänne tulemisesta ja täällä vietetystä ajasta. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, niin monta uutta uutta ystävää, niin kummallisiin asioihin on ehtinyt tottua. Pieni lista asioista, jotka ovat täällä arkipäivää.

Nykyään osaan...

- ... poistaa turhat sähköpostit. Koulun sähköpostin Deleted-kansiossa on päälle 700 meiliä.

- ... varoa ampiaisia kylpyhuoneessa. Nyt kun on viileämpää, ei niitä ole enää niin paljon kuin ennen, mutta pari viikkoa sitten piti varoa mihin astuu. Kylppärin ilmastointi on niin huono, että ikkunaa täytyy pitää auki, ja sieltäne pörriäiset sitten tulevat. Yksi niistä pisti mua pari viikkoa sitten, not cool.

- ... vastata sujuvasti kysymyksiin venytyskoruista. Siis mitä. Anarchy in the UK ja silleen, mutta joka toinen vastaantulija ihmettelee mun vasemman korvan sentin kokoista venytystä. "Does it hurt? Why did you do that? Can I touch it?" Suomessa nää on niin mainstream!

- ... käydä samassa vessassa, jossa Doctor Whota on kuvattu, ilman että fanityttöilen. Ainakaan ihan hirveästi.

- ... jaksaa ihmetellä tämän paikan kaunetta. Kuvapostauksia satelee, mutta tämä paikka vain on niin käsittämättömän kaunis.


- ... tiskata ilman tiskiharjaa. Eli siis sellaisella sienellä. Sienellä! Tiskata!

- ... hyppiä ilosta kun löydän juustohöylän. Pari päivää sitten opetin singaporelaista kaveria käyttämään juustohöylää, höhöh.

- ... pestä kädet erikseen olevilla kuuma- ja kylmävesihanoilla. Toisesta saa kolmannen asteen palovamman ja toinen aiheuttaa hypotermian, mutta jos tarpeeksi nopeasti vaihtaa hanasta toiseen, luo illuusion sopivan lämpivästä vedestä.

- ... löytää tieni pahanhajuisiin ja märkiin synttärijuhliin. Näistä kenties lisää ensi viikolla...

- ... olla ihmettelemättä hämähäkkejä. Niitä nyt vain on joka paikassa.

- ... nimetä kaikki ruokaostokseni ennen jääkaappiin laittamista. Ihan must.

- ... itkeä Walesin julkisen liikenteen huonoutta. Oh well, ainakin tulee käveltyä AC-Llantwit -väli muutamaan otteeseen. Ja koska matkalla on lehmiä ja mustaherukkapensaita, ei se ole niin paha kuitenkaan.

- ... kävellä M4:sta, käydä Cambodiassa, tanssia SOSH:ssa ja löytää tieni palmupuille huispauskentän laidalla. Termit ja paikat alkavat siis olla jo hallussa.

- ... rakastaa tätä paikkaa ja näitä ihmisiä sekä tuntea itseni hyväksi täällä. Ei tämä täydellistä ole, mutta aika pirun hyvää.

Eilinen illallinen Il Vesuviossa: Katherine (Pohjois-Irlanti), Ffion (Wales), Hannah (Portugali/monta muuta), minä

26.9.2013

Social Justice Conference 2013

Fellow powysians James (UK/Etelä-Afrikka), Munkhbat (Mongolia)
Tämä viikko on pakoa arjesta. Koodien (eli oppituntien), tavallisten harrastusten ja vapaaehtoistyön sijaan meillä on ensimmäinen Diploma Period, Social Justice Conference. Konferenssi oli maanantaista keskiviikkoon ja ensimmäiset kaksi päivää sisälsivät intensiivisiä työpajoja ja luentoja ja eilinen oli pyhitetty oppilaiden omille esitelmille. Tänään suoritetaan ensiapukurssi ja huomenna käydää Wales-museossa. Tekemistä riittää.

Sumuinen aamu sai uskomaan, että me asutaan taivaassa.
Vaikea löytää sanoja, joilla kuvailla tätä viikkoa. Väsyttävä, kiireinen, äärettömän mielenkiintoinen, ajoittain pitkästyttävä, haastava. UWC:lle tyypillisesti koko ajan painostetaan oppilaiden omia mielenkiinnonkohteita ja aloitteita, ja tiistaita vietettiinkin lähes koko päivä keskustellen yhdessä asioista, jotka kiinnostavat oppilaita. Itse olin työpajoissa, jotka käsittelivät homofobiaa ja palestiinalaisia pakolaisia.

Yllätyin taas siitä, miten monipuolisista taustoista AC:n oppilaat tulevat. LGBTI-yhteisöstä puhuttaessa oli shokeeraavaa kuulla, kuinka yksi kaveri oli silminnäkijä tilanteessa, jossa hänen ystävänsä pahoinpideltiin seksuaalisen suuntautumisen takia Venäjällä, puhumattakaan Israel-Palestiina -kriisistä, joka on kuuma ja haavoittuvainen peruna. Meillä on oppilaita sekä Israelista ja Palestiinasta, ja varovaisuudesta ja ylitsepursuavasta diplomatiasta huolimatta keskustelu kiihtyi aina välillä ihan väistämättä. Kuitenkin, nämä työpajat muistuttivat taas, miten etuoikeutetussa asemassa me täällä olemmekaan.

Tässä vielä yksi osa meidän talon Social Justice -esitelmästä. Kiitokset videojumala Ivanille ohjaamisesta ja kuvaamisesta, sekä Yukolle mahtavasta suunnitteluseurasta! xx

23.9.2013

Postaus jossa lähden rokkibändin matkaan


Tony-tädin kolmikymppiset olivat tapahtuma, jonne olisin halunnut sinut viedä. Tonyn juhlat ovat aina olleet mahtavat, ruokaa, tiskivesiboolia a uuta sensemmoista suuremman huomion on aina saanut juhlien tunnelma, kokoelma mahtavia persoonallisuuksia ja vaihtelevia puheenaiheita.

Mutta aloitetaanpa tarina alusta. Olin perjantai-illan viettänyt viini-kurssilla, jonka jälkeen törmäsin kurvissa Paulaan ja Marianneen. Päädyimme istuskelemaan Fafasin lähellä metalliportaille. Juorusimme  kuulumisiamme, puimme BB:tä ja muistelimme Hesarin vanhoja ravitsemusliikkeitä. Me olimme aikamoinen raggarilauma siinä rappusissa, ohi kulkevat skeittarit, etniset vähemmistöt, työläiset ja muut luikkivat ohitsemme pälyillen. Olimme tätilauma hunningolla.

Aikamme siinä pahennusta herätettyämme päätimme siirtyä Kalsatamaan, menin kolmannen kerran Jonnalle kuokkimaan. Jonna parvekkeella Paula otti esiin viime keväisen, toteuttamatta jääneen aikeeni pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa Lontooseen paiskimaan hommia minimipalkalla. Siinä lämpimässä, mustassa yössä istuskellessa visioimme tyttökommuunin jonnekin suurkaupungin edulliselle seudulle, haaveilimme pitkistä, kurjista työmatkoista, pienestä palkasta ja underground-bileistä, kaikesta siitä päättömästä minkä perään ihminen voi vain haaveilla, kun asiat ovat hyvin, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Onneksemme minun piti kiirehtiä kotia kohden vastaanottamaan Johannaa yökylään, joten emme kerenneet suuremmin uppoutumaan utopistisiin kuvitelmiimme.

Johannan kanssa istuimme sohvalla, haaveilimme vieläkin suuremmista tomaattisadoista ja kaikesta sellaisesta, tiedäthän sinä meidät. Liian myöhään kömminne yöpuulle ja liian aikaisin sieltä nousimme. Muutamien mutkien kautta Johanna kyyditsi minut Korsoon, jossa aloitin juhlien järjestelyn muiden tyttöjen kanssa.

Tällä kertaa juhlat olivat totuttua suureellisemmat. Pienellä porukalla aloitimme valmistelut jo aamulla, jynssäsimme paikat puhtaiksi, silppusimme salaatteja varten hurjat määrät rehuja ja sinkoilimme eestaas. Tiedät juhlia edeltävän kaaoksen, joten en aio sitä sen tarkemmin sinulle kuvata.

Itse juhlat, sukujuhla ja iltajuhla onnistuivat hyvin, kaikilla tuntui olevan hauskaa, ihmiset puhuivat keskenään ja tuntuivat nauttivan olostaan.




Juhlissa esiintyi hoitotätisi mielisoitin- ja solistiyhtye Wedding Crashers ja Tonykin pääsi mukaan esiintymään. Paikalla oli useampia ihmisiä, kuin videolla näkyy, suurinosa piilotteli eteisessä ja parvekkeella tai nautti keittiössä Tonyn leipomia herkkuja. Bändi veti pitkän keikan ja he soittivat hyvin. Alkuun pelkäsin naapureiden hermostuvan, mutta pojat soittivat pehmeästi, sopivan hiljaa, joten kuulo ja naapurirauha eivät olleet uhattuina.

Bändin jälkeen vuorossa oli electropoppia, SpaceWitchPop esitti omia kappaleitaa. En ole ainakaan tietoisesti hänen esittämänsä musiikin fani, mutta siinä oli jotain koukuttavaa.



Minun piti alunperin liittyä Toppariin suuntaavaan seurueeseen, mutta pitkän päivän jälkeen koti houkutti enemmän. Muistelin bändin olevan helsinkiläinen, joten lievää röyhkeämmin tiedustelin mahdollisuutta saada kyydin jonnekin metroradan varrelle.

Tähän väliin on taas todettava, ettei näin kulta saa sitten toimia, ventovieraiden matkaan lähtö on aina epäilyttävää, saati sitten rokkibändin.

Autoin poikia roudaamalla rummut, tästä otin sinulle pimeässä rapussa kuvankin.


Olen kuullut tytöiltä juttuja rokkibändeistä, bändäröinnistä ja sensemmoisesta. En oikein tiennyt miten olla. Kun pojat olivat aikansa puhelleet keskenään frisbeegolffauksesta aloimme jutella viite- ja viestimaksujen vastaanoton hintaeroista ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta. En ole kovin ylpeä keskustelusta, mutta hämmentyneellä hetkellä ihminen saattaa käyttäytyä hupsusti ja oppivatpahan pojat ettei ketä vain kannata päästää kyytiinsä.

Aika laimeaa, tiedän, mutta sellainen olen. Onneksi voin kertoa asiat coolimmin, voin lesota olleeni Korson kiertueella roudaamassa rumpuja hyvin IHQlle bändille ja eri tarinan kerron taas siitä kuinka karkasin rokkibändin matkaan.


Cardiff Bay kuvina




Torchwood! Nörtteily ftw

Nomnomnom!
Katie ja Jonas <3
Huikea, sumuinen kotimatka

22.9.2013

Doctor Who Experience kuvina







Tardis! Minä, Jonas (Norja), Hellie (Englanti), Katie (Skotlanti)
Kymppi on paras <3
Face of Boe!



Ääniefektinurkka

Peilipose med Jonas
DON'T BLINK
 Kuvia eiliseltä reissulta Doctor Who Experienceen Cardiff Bayhin. Huikea päivä, lisää kuvia myöhemmin.

17.9.2013

Tiistai 17.9.2013

Väsynyt iloisuus, Jostain syystä oon nukkunut kaksi viime yötä hirveän huonosti, mikä on näkynyt lupsahtelevina silmäluomina ja huonona keskittymiskykynä, mutta myös lennokkaina vitseinä ja hillittömänä nauruna.


Hurjaa ajatella, että sunnuntaina tuli neljä viikkoa täyteen täällä ja tasan kuukausi sitten olin Protun puistotapahtumassa vanhojen kavereiden ja tuttujen kuvioiden parissa. Kuukausi siitä kun punnitsin matkalaukun ja nukuin omassa sängyssä viimeistä kertaa. Käsittämätöntä miten lyhyessä ajassa kaikki voi muuttua.


Täällä on jo aurinko vaihtunut harmaaseen kaatosateeseen ja yksinkertaisista ikkunoista läpi tunkevaan tuuleen, mutta onneksi elämä muuten tuntuu valoisalta. Tänään lähden ensimmäistä kertaa vapaaehtoistöihin vanhainkotiin ja illalla on kovasti menoa ja toivon mukaan myös vähän sosialisointia. Kaikenkaikkiaan, olen aika hurjan onnellinen täällä.

16.9.2013