1.10.2013

Kummin synttärionnittelut!



Hyvää syntymäpäivää Miina!

Muistelin niitä fiiliksiä mitkä nousevat pintaan, kun muuttaa ensimmäistä kertaa ulkomaille ja ennen kaikkea niitä asioita mitä muuttuvat erityisen tärkeiksi. Niistä yksi oli ainakin minulle viestintä kotipuolessa olevan perheen ja ystävien kanssa. Minulle oli tärkeätä päästä kokemaan uusia asioita mutta myös jakaa niitä kotipuolen kanssa sekä tietysti kuulla mitä läheisteni elämässä tapahtuu.

Kun lähdin itse vaihto-oppilaaksi Amerikkaan heinäkuun lopulla 16-vuotiaana vuonna 1996 niin ajat olivat aika erilaiset. Isälläni oli jo sähköpostiohjelma ja internet-yhteys töissä mutta harvalla sellaista oli kotona. Edistyksellinen serkkuni yritti näyttää minulle mökillä (eli tämä oli silloin hurjaa, hänelle tuli edes mieleen järjestää modeemi-yhteys mökille) ennen lähtöäni miten IRC toimii. En tajunnut siitä mitään. Pääasialliset viestintäkanavat olivat siis  kallis puhelinsoitto monen tunnin aikaerolla ja vanha kunnon postilaitos. Näillä viestintämahdollisuuksilla siis vuodeksi kauas kotoa, mikäs siinä, ei kun menoksi! Vuosi pois perheen ja ystävien luota ei kauhistuttanut, olin innoissani ja tätä intoa tuki se, että vanhemmat valmistivat minut matkaan huolella ja luottivat siihen että pärjäisin.Ymmärsin toki, että ikävä tulee mutta olin onnellinen minulle tarjotusta mahdollisuudesta. Tiesin, ettei tällainen kokemus ole mahdollinen kaikille. Vuosi oli mahtava mutta minun ei kuitenkaan tarvitse edes muistella kuinka hienolta tuntui kun Suomesta tuli kirjeitä, postipaketteja tai se sähköposti. Päästyäni perille sain siis huomata, että amerikkalaiset olivat ”kehityksen kärjessä” ja siellä päässä minun isäntäperheelläni sekä naapurilla (tämä naapurin sähköpostiyhteys oli myös tärkeä) oli jo sähköposti sekä internetyhteys. Se kuinka hyvin tuolloin ne sähköpostijärjestelmät sitten toimivat on aivan eri asia. Muistan, että meilläkin kävi joku huoltomies vähän väliä ihmettelemässä, että mikä siinä yhteydessä taas mättää. Eipä siinä, ainoat kenen kanssa pystyin sähköposteja lähettämään oli isä sekä serkku mutta niihin sähköposteihin sitten kirjoitettiin kuulumisia koko suvulle ja silloin kuin meidän nettiyhteys oli rikki niin sähköposteja kiikutti minulle naapurimme printtatuna. Näin oli myös syntymäpäivänäni 1.10.1996, meidän yhteys oli taas ollut alhaalla ja aamulla aikaisin ennen kouluun lähtöä naapuri kolkutti ovelle ja ojensi printattuna sähköpostin mihin serkkuni oli isolla kirjoittanut syntymäpäivätoivotukset englanniksi ja näin naapurikin yhtyi onnitteluihin. Voit arvata kuinka hienolta se tuntui! Kuitenkin aivan paras viestintäväline oli kirjeet. Amerikassa on ne ne hienot postilaatikot mistä nostetaan merkkitikku ylös postimiehen toimesta kun postia on tullut. Tätä aina jännittyneenä odotin  koulusta tullessani, että onkohan tuo merkki ylhäällä ja tarkoittaako se sitä, että minulle on postia Suomesta.Usein se tarkoitti. Perheeni ja varsinkin ystäväni pitivät huolen siitä että postilaatikko kolisi tasaiseen tahtiin.Ystäväni kirjoittivat hyvin pikkutarkasti omia kuulumisiaan minulle, ehkäpä se kirjeiden kirjoittaminen oli helpompaa kun puhuminen lähellä oleville ihmisille ja vaihto-oppilasvuoteni aikana Atlantin yli seilasi kirjeitä edes takaisin missä pohdittiin mm. EU-direktiivejä, lukion kursseja, tulevia opintomahdollisuuksia, vaikeampia asioita kuten vanhempien eroa, poikaystäviä, musiikkia ja mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Olen säästänyt kaikki kirjeet mutta en ole lukenut niitä vuosiin.Täytyykin kaivaa ne esille ja palata noihin fiiliksiin melkein parinkymmenen vuoden takaa. Lisäksi mahtavaa oli tietysti postipaketit. Tuntui, että olin jatkuvasti postissa lähettämässä jotain pakettia synttärilahjaksi jollekin ja postissa minut tunnistettiin jo ovella. Saapuvat postipaketit tuotiin suoraan kotiin ja niissä tuli minulle paljon suomalaista kirjallisuutta ja tietysti salmiakkia. Ei pidä muuten unohtaa faxia! Yhdellä ystävälläni oli kotona faxi mutta onnistuin lähinnä herättämään koko hänen perheensä pari kertaa kun aikaeron vuoksi koitin lähettää faxia  keskellä yötä. Puhelimella soittelin lähinnä kotiin ja isovanhemmille.Ystävilleni muutamia kertoja.Yksi mieleen jäänyt puhelinkeskustelu on äitisi kanssa juuri syntymäsi jälkeen. Siinä puhelussa hän pyysi minua kummikseksi ja voi miten hienolta se tuntui varsinkin kun olin niin kaukana! Vaihto-oppilasperheeni osti minulle kummimukin lahjaksi (minulla on se vieläkin). He ovat myös kyselleet sinun kuulumisia kaikki nämä vuodet ja ovat nytkin tietoisia siitä, että olet siellä Englanissa. Heidän kanssaan ei tarvitse enää kirjoittaa kirjeitä vaan kuulumisia vaihdetaan nykypäivän mukaan Facebookissa ja sähköpostilla. Yhteydet katkesivat moneksi vuodeksi vaihtarivuoden ystäviin mutta nekin sain takaisin viritettyä muutamia vuosia sitten, kiitos nykyajan teknologian J

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen oli ihana palata Suomeen mutta kytemään jäi toive siitä, että ehkä voisin vielä lähteä ulkomaille. Toive toteutui muutamia vuosia myöhemmin opintojen kautta missä päädyin opiskelemaan vuoden Englannissa, Lincolnissa ja sen jälkeen heti vuosi Singaporessa harjoittelussa. Singaporeen lähtiessä vanhempani eivät voineet muuta todeta kuin ”itseppähän sinut sinne Amerikkaan silloin lähetettiin, nyt meillä on tyttärenä tällainen maailmankansalainen”. Äitisi on tehnyt myös rohkean teon uskaltaessaan päästää sinut sinne, voin vakuuttaa ettei se ole hänelle helppoa ollut mutta hän tietää miten hienoja mahdollisuuksia se sinulle avaa.

Singapore oli ensimmäinen muutto ulkomaille mihin lähdin ihan yksin, tai itseasiassa sinnekin lensin ystäväni kanssa samaa matkaa joka oli menossa kotiinsa Malesiaan J Mutta tämä oli siis vuosi joka piti hoitaa ihan itse, ei ollut isäntäperhettä, ei ollut opiskelukavereita, oli vain harjoittelupaikka missä viettäisin arkipäivät. Muistan kun istuin taksissa lentokentältä hakemaan avaimia uuteen kotiini ja katselin silmät suurina Singaporen pilvenpiirtäjiä ja mietin että onpa hienoa, minun pitää täällä nyt pärjätä aivan yksin ihan toisenlaisessa kulttuurissa. Siltäkin vuodelta jäi hienoja kokemuksia ja kourallinen elinikäisiä ystäviä.

Mitä minulle sitten jäi käteen näistä ulkomaankokemuksista muistojen ja ystävien lisäksi? Mitä voin sinulle kertoa näistä niin omakohtaisista kokemuksista mikä sinua voisi auttaa omalla taipaleellasi?

Ulkomailla eläessä, siirrettynä pois tutusta ympäristöstä ihminen on vastaanottavaisempi uusille kokemuksille ja asioille. Tämä on mahtavaa! Ei ole ihmisiä ympärillä ketkä ovat tottuneet, että näin se Miina aina tekee ja tota se ei ainakaan ikinä uskaltaisi tehdä. On enemmän henkistä tilaa tehdä ja kokea asioita. Ihminen on myös herkempi. Pienet vastoinkäymiset saattavat saada aikaan hillittömän itkukohtauksen ja kamalan koti-ikävän. Voin kuvitella, että paikassa missä olet nyt voi olla välillä vaikea löytää rauhallista tilaa missä saisi olla itsekseen omien ajatuksien kanssa. Suosittelen näihin hetkiin sitä lenkkeilyä mistä puhuttiin. Lenkkikamat päälle ja pinkaiset täysiä rinteen alas niin, että sydän hakkaa satasta, sitten lönköttelet rauhallisesti menemään meren rantaa ja hengität syvään ja koitat olla miettimättä mitään tai annat aivojen työstää asian mikä oli sinua vaivannut. Lenkin jälkeen maailma on aina parempi paikka. Sen voin vakuuttaa.

Ulkomailla eletetyt vuodet mahdollistavat sinulle paljon jo ihan kielitaidonkin kannalta ja erityisesti sen, että osaat toimia ihmisten kanssa ketkä ovat muista kulttuureista. Se on  tärkeä taito ja auttaa monessa tilanteessa. Se on myös hyvä ponnistuslauta, jos joskus päädyt kansainväliselle uralle.

Tulevat kaksi vuotta siellä Walesissa ovat varmasti täynnä upeita kokemuksia. Elä hetkessä ja nauti niistä! Kirjoittele kuulumisiasi tänne blogiin tai sähköpostilla, sillä niitä mielelläni luen. Laitoin sinulle pienen paketin tulemaan syntymäpäiväksesi, toivottavasti se löytää tiensä perille ajoissa. Laitoin pakettiin muutaman asian Suomesta minkä toivon ilahduttavan sinua.

Terveisin

Veera kummi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti