2.10.2014

Kaipuu


Ennen nukahtamista tuumin, kuinka iso mummini isän perunapelto olikaan. Mielikuvissani se oli valtaisa, mutta pikkulapsen silmissä pienempikin plantaasi on valtaisa. Keksin sitten, että ihan äkkiä kysäisen pottumaan koosta mummilta ja vaarilta. Samalla voisin kysyä muutakin noista perunoista, niiden viljelystä ja talvisäilytyksestä.

Sitten taas tajusin. Ei ole kysymistä. Vuosiin ei ole voinut kysyä, ei kertoa, ei sanoa, ei piipahtaa.

Kuolema on oikeastaan aika mänttiä.

Moni asia jää kesken, paljon tapahtuu poismenon jälkeen niille jälkeenjääneille. On niin monta asiaa, on niin suuri kaipuu.

Pelkään jonain päivänä muistavani, ettei heitä ole. Pelkään hyväksyväni väistämättömän.

Minulla ei vieläkään ole sanoja näille tunteille, näille ajatuksille.

Minun on ikävä, iso ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti