13.11.2014

Oasis Cardiff

"Oasis Cardiff is an organisation that aims to help Refugees and Asylum Seekers to integrate into their local community in Cardiff."

***
Mies oli Sudanista. 
Pyysin häntä kuvailemaan kahta yksinkertaista kuvaa, joita käytetään vieraiden kielten opetuksessa. Puhuimme ruoasta. Hän ei pidä makeisista, mutta ”it’s good for the ladies” hän sanoi silmät virnistäen.
Rikkinäisellä englannilla hän kertoi afrikkalaisesta elämästä, tanssista, laulusta. Leirinuotioista ja varjoissa tepastelevista seeproista ja leijonista, sekä hölmöistä turisteista, jotka ottavat kameransa esille herkimpinä hetkinä.
Keskustelimme onnellisuudesta, rahasta ja sen tarpeesta: siitä, millä on oikeasti merkitystä elämässä. Tulimme samaan lopputulokseen, ja päätimme, että perhe ja läheiset ystävät ovat tärkeimpiä.
Jaiomme kokemuksiamme matkustamisesta, ja kuulin tarinoita Nigeriasta Etelä-Afrikkaan. Kerroin joulupukista ja piirsin poron. Sudanissa on kuulemma samanlaisia, mutta sarvettomia.
Hän ei ole koskaan nähnyt lunta. Kuvaillessani Suomen talvea, hän huudahti: ”African man will die!” Hän selitti, että hänen ihonsa on tehty kestämään aurinkoa, ei kylmää. Kertoi kuitenki toivovansa että voisi joskus tulla kylään.


Hän viittasi minuun ”siskona” ja kertoi tarinat kuin näytellen hänen ja jonkun muun välistä keskustelua.
Totesimme yhdessä, että kirjeiden kirjoittaminen on merkityksellistä ja henkilökohtaista. Lupasin kirjoittaa hänelle jos joskus menen Sudaniin, voin kuulemma yöpyä hänen siskonsa luona.
Kuulin tarinoita sudanilaisesta elämästä ja siitä, miten erilaista se on eri paikoissa maata. Kielitaito rajoitti keskustelun syvyyttä, enkä ymmärtänyt kaikkia yksityiskohtia, mutta siellä on tanssia ja laulua ja eläimiä. Tuhat lehmää, ja aasejakin.
Aina välillä hän pyysi anteeksi, koska puhui niin paljon. Joka kerta vakuutin, että kuuntelen mielelläni tarinoita toiselta mantereelta, toisenlaisesta elämästä. Suu levisi hymyyn, ja hän jatkoi juttua.

Mutta kyllä minäkin olin äänessä. Kerroin lemmikkikilpikonnasta ja Atlantic Collegesta ja siitä, miten olemme kaikki eri maista. Kun hänelle valkeni, että minä olen täällä ja perheeni Suomessa, hän huudahti kulmakarvat kohoten: ”Strong woman!”
Välillä hassuttelimme. Kerroin haaveestani matkustaa Australiaan ja nähdä kenguruita ja koalakarhuja. Totesin, että voisin matkalla pysähtyä Afrikassa ja käydä katsomassa hänelle niin tärkeitä seeproja ja leijonia. Hän lupasi, että jos hän saa kerättyä tarpeeksi rahaa, hän käy hakemassa Australiasta ne kengurut ja koalat ja tuo ne Sudaniin mua odottamaan ja tervehtimään.

Kahden tunnin keskustelun jälkeen hän kiitti, hymyili ja haki takkinsa. Kertoi olleensa tänään onnellinen.
Vastasin, että niin minäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti