11.11.2014

Oodi ilolle

Kiireen keskellä on tärkeää keskittyä pysymään optimistisena. Uusivirta lauloi inspiraatiota, ja kokosin iloisia ajatuksia.

Leikkasin hiukseni. Olen aina ollut se pitkätukkainen, se, jonka pitkiä kultaisia hiuksia muksut ihailivat jo päiväkodin täintarkastuksissa. Kerran 14-vuotiaana kampaaja leikkasi monta senttiä liikaa, ja olin surun murtama ja ikuisen katkera. Nyt olen kalju, ja olo on kevyt ja raikas kuin kesäsade.

Kauhistunut Natasha, kampaaja-Mex ja puolikalju Miina!
Ja tältä näyttää kokokalju Miina!

Hei, olet uusi ihminen
Hei, nuori sielu
Hei, olet uusi ihminen
Hei, nuori sielu

Olen viettänyt aikaa lukien. Juutalaisuudesta, Jugoslaviasta, Aleksanteri Toisesta. Tulen oppituntien jälkeen huoneeseeni, keitän kupin kahvia ja laitan pinkit timanttivalot päälle, ja luen. Maanantaina istuin parakkikirjaston lattialla ikuisuudelta tuntuneen iltapäivän, kuuntelin ikkunaan hakkaavia pisaroita, kuin kyyneliä, ja luin lastenkirjan Gandhista. Tärisin kylmästä ja piilouduin perimmäisten hyllyjen taakse muiden katseilta ja kysymyksiltä, ja mieli oli iloinen ja rauhallinen.

Muiden erityisen tärkeäksi koettujen henkilöiden lisäksi AC:n entisiin oppilaisiin kuuluvat niin Jorma Ollila kuin Pentti Kourikin. (Molemmat ovat myös lahjoittaneet paljon rahaa, kiitos siitä.) Olen vihdoin löytänyt punaisen langan, yhdistänyt pisteen A pisteeseen B ja ymmärtänyt heidän menestyksensä salaisuuden: Andrew. Andrew on AC:n entinen/nykyinen/tuleva/ikuinen taloustiedon opettaja, joka aloitti meillä opettamisen jo 48 vuotta sitten, ja on siis takonut kysynnän ja tarjonnan lait ja Keynesit ja muut sekä Jorman että Pentin teini-ikäisiin päihin. Kyseinen herra opetti myös minua viime keväänä tuuratessaan silloista opettajaani, ja pääsin taas perjantaina Andrew’n luennolle. Aiheena oli epätasa-arvo ja se, mitä sille voi tehdä, sekä Capitalism in the 21st Century –kirja, ja istuin eturivissä leuka lattiassa kuuntelemassa. Mikään ei tee luennosta parempaa kuin se, että luennoitsija on oikeasti päästä varpaisiin kiinnostunut aiheesta, ja perjantaina kyse oli juuri siitä: aidosta, rehellisestä intohimosta.

Brittiläistyn viikko viikolta. Suomalais-englantilainen ystäväni muutti Englannista Suomeen lukioon pari vuotta sitten, ja naurettiin ennen tänne lähtöäni, että me vaihdettiin maita. Hiljalleen, alankin oppia maan tavoille: laitan teehen maitoa (mutten koskaan hedelmäteehen) ja opin levittämään eh, mielipiteitä jakavaa Marmitea paahtoleivälle. Niin kiistanalaisesta leivänpäällisestä on kyse, että Facebookin Hate Marmite –ryhmässä on 204 420 jäsentä, jotka vaativat sen tuottamisen lakkauttamista.



Britit juhlivat Guy Fawkesin päivää. Perinteeseen kuuluu, että taivaalle tulitetaan iloa, ja kyllä sitä iloa riitti kun pimeässä lauantai-illassa juostiin linnan viereisessä metsässä ja värikkäät tähdet valaisivat polun. Hypin ja pompin kuin pieni lapsi, ja taputin marraskuuhun turhan lämpimiä lapasiani yhteen. Ilma tuoksui uudelta vuodelta ja hotdogeilta, ja löysin ihmispaljoudesta loistavaa seuraa loppuillaksi.

Viimeisen puolen vuoden aikana on lähentynyt valtavasti singaporelaisen seinänaapurin kanssa. Olemme muodostaneet tavan käydä spontaaneja deep meaningful conversationeita missä milloinkin: törmäämme toisiimme kylpyhuoneessa, ja unohdumme analysoimaan saksalaista kannibalismia ja brittiläistä oikeusjärjestelmää, taikka kesken saksan läksyjen intoudumme intensiiviseen väittelyyn amerikkalaisen demokratian toimivuudesta ja UWC-liikkeen tulevaisuudesta. Ystävät, erityisesti sellaiset älykkäät ja empaattiset kuin tämä kyseinen tapaus, ovat tärkeitä.

Käytiin lauantai-iltana pubissa, ja päädyin vahingossa juttelemaan mitä jännittävimmille ihmisille. Juuri tästä syystä rakastan Marcrossin tunnelmaa: se on kampuksen ulkopuolella, ja siispä automaattisesti suljemme stressin pahan mielen laatikkoon mielemme perukoille, ja avaudumme niille luokkalaisille, joita ei huonona aamuna jaksa edes tervehtiä. Olemme parhampia, ylimpiä ystäviä. Huudamme yhteen ääneen, pidämme meteliä, nauramme helisevää hersyvää naurua. Vahingossa kerromme salaisuuksia, paljastamme alastomia ajatuksia, ja siinä illassa ja yössä kaikki hyväksytään ja myötätuntoisia katseita ja hymyjä jaetaan sylikaupalla. Jäimme vielä, kun muut lähtivät, ja kävelimme yhdessä kotiin vasta juuri ennne kotiintuloaikaa, naurun tanssiessa kylmässä yössä ympärillämme.


Onneni on olla
pieni osa kokonaisuutta
anna mulle pallo
niin mä puhallan sen täyteen

Oodi ilolle
Oodi vapaudelle
Oodi ilolle
Oodi vapaudelle

Olavi Uusivirta jatkaa korvanapeissa kuiskimista, ja täytyn ilosta ja vapaudesta kuin ilmapallo.

Lyriikat Olavi Uusivirran Oodista illolle.

1 kommentti:

  1. Heippa! Olisi kiva jos kävisit tutustumassa jalkapalloaiheiseen blogiini!:) Jos jalkapallo kiinnostaa yhtään niin käy katsomassa!:)

    http://maaliakohti.blogspot.fi

    VastaaPoista