13.12.2014

Haastattelu Oxfordissa osa 2

Kävelykatu: kerrankin aurinko paistoi
Nyt Oxford on jo takana päin, ja pakko sanoa, että olipa reissu! Ehdottomasti yksi niistä kuuluisista once-in-a-lifetime –kokemuksista. Ja hei kaikki te, jotka lähetitte rohkaisevia viestejä ja olitte haastatteluhengessä mukana – valtavat kiitokset ja hurjasti haleja!

Torstainen haastattelu meni siis näin:
”Sain taas katkelman laista ja siihen liittyvän casen,  ja innostuin heti kun huomasin, että lakipätkä oli ihmisoikeuksien julistuksesta. Jes, tästä on oikeesti mukava puhua! Tällä kertaa haastattelijat olivat nuorempia ja rennompia, ja kyselivät haastattelun alkuun kiinnostuneena kuulumisia sekä juttelivat Suomesta ja karatesta. Tällä kertaa olinkin paljon rennompi ja itsevarmempi, ja oikeasti nautin myös siitä haastattelun akateemisesta osasta. Se case oli tosi mielenkiintoinen, ja ihan rehellisesti sanottuna olisin mielelläni puhunut siitä pidempään kuin sen hassun puolituntisen!

Suurin osa kysymyksistä oli haastavia, ja jouduin selaamaan sitä lähes kymmenen sivun paperinippua edestakaisin muutaman minuutin ennen kuin keksin vastauksen, ja aina välillä löysin itseni umpikujasta ja jouduin taas peruuttamaan ja vaihtamaan argumenttieni suuntaa. Haastattelijat olivat kuitenkin tosi kannustavia ja auttavaisia, ja ohjasivat hyvin oikeaan suuntaan. Haastattelun jälkeen mulla oli tosi hyvä mieli, koska niin hassulta kuin se kuulostaakin, mulla oli ollut tosi hauskaa. Kuitenkin mitä pidempi aika haastattelusta kuluu, muistan lisää yksityiskohtia joita en ottanut huomioon ja keksin heikkouksia väitteissäni. Yritän olla analysoimatta suoritustani sen kummempia, mutten jotenkin pääse eroon tästä tunteesta, joka muistuttaa sitä fiilistä kun luulee menestyneensä kokeessa hyvin, ja tajuaakin kokeen jälkeen, että ymmärsi jonkun tärkeän jutun ihan väärin.”


Tiivistettynä en siis ole kovinkaan optimistinen sisäänpääsymahdollisuuksistani, mutta meille lohdutukseksi meille kerrottiin, että niin Blair kuin Clintonkin hakivat Balliol-collegeen lukemaan lakia, eikä kumpikaan päässyt sisälle. Ja muutenkin, mulla oli aivan huikea puolikas viikko Oxfordissa. Koska haastattelut eivät vieneet juurikaan aikaa eikä niihin oikein voinut valmistautua, ehdin…

… rakastua Balliol-collegeen. Vuona 1263 perustettu college on Oxfordin vanhin, aivan kaupungin sydämessä ja tunnetusti poliittisesti liberaalimpi kuin suurin osa muista Oxfordin collegeista. Käy mulle!



… kiertää ah-niin-symppistä Oxfordin kaupunkia. Blackwell’s-kirjakauppa ihan oikeasti on taivas maan päällä! Mun ystävä Cat oli myös tehnyt suloisimman löydön, jonka tahdon jakaa: Balliolin vieressä sijaitsevan Oxfam-hyväntekeväisyyskaupan peränurkassa on hylly, jossa myydään vanhoja Oxfordiin lähetettyjä postikortteja. Kortit on lähetetty ympäri maailmaa, ja osassa on vielä kirjoituksia jäljellä.

Vuosittaiset joulumarkkinat
… käydä Ressun-aikaisten vanhojen luokkalaisten kanssa jäätelöllä. Oxfordin oma G&Ds oli herkkua, ja oli mukava nähdä vanhoja tuttuja!

… illallistaa AC:n Oxford-porukalla. Meitä oli yhteensä neljä, ja kun oltiin kaikki eri collegeissa, oli mukava olla hetki yhdessä ja jakaa haastattelukokemuksia. Esimerkkikysymys filosofiassa:
”Give two statements that cannot both be true but can both be false.”

Näkymä huoneen ikkunasta
… käydä katsomassa aivan huikea Dirty Dancing parin muun AC:laisen kanssa. Opiskelijabudjetilla päädyttiin aika reunapaikoille, mutta oi että oli hyvä show! Lopussa koko yleisö vislasi ja taputti seisten (tai meidän tapauksessa tanssien, se musiikki oli niin mukaansatempaavaa!).


… ihan vaan olla. Tunsin itseni niin vapaaksi, kun sain mennä ja tulla miten huvitti välittämättä check-in-ajoista (ja silti menin joka ilta nukkumaan viimeistään yhdeltätoista haha) ja sain olla pitkästä aikaa ihan yksin. Vietin pitkiä aikoja mun leveällä ikkunalaudalla kuunnellen joulumarkkinoiden orkesteria ja katsellen sateessa juoksevia pieniä ihmisiä ja kapeilla kaduilla horjuen kurvaavia turistibusseja.

Mun pesä

Perjantai-iltana seikkailin Oxfordista Airline-bussille Heathrow’lle (suosittelen! Nopeeta ja helppoa, sekä halvempaa kuin junabussimetrosekoilu) missä vietin yöni. Heh, hohdokasta, mutta sain mä vähän nukuttua ja katsoin Diktaattorin. UWC-oppilaana mikään ei naurata yhtä paljoa kuin stereotypiat ja niiden pilkkaaminen, right? Nyt istun kolmatta tuntia samassa kahvilassa Arlandan lentokentällä, lupaan itselleni ties monettako kertaa että ensi kerralla varaan suoran lennon ja sadattelen sitä, että käytin jo kaiken ilmaisen netin enkä saa tätä julkaistua ennen kuin pääsen Suomeen.
Kohta hyppään tämän vuoden viimeiselle lennolleni.

Määränpää: koti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti