20.2.2015

Oasis again


"Oasis Cardiff is an organisation that aims to help Refugees and Asylum Seekers to integrate into their local community in Cardiff." 


Irakilainen mies.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että hitsit, hän puhuu tosi hyvää englantia. Opettajani oli antanut ohjeet, että meidän pitäisi harjoitella työpaikkahaastattelua tai pankkitilin avaamista. Mutta hän halusin vain jutella.
Ja niin me juteltiin.
Miehen nimi oli Hali. Kerroin hänen nimensä suomenkielisen merkityksen ja huvitus tuikki Halin silmissä.
Hän oli pukeutunut kuluneen kulahtaneisiin vaatteisiin ja kertoi heti session aluksi, että hänen suurin haasteensa ja unelmansa on oppia puhumaan täydellistä englantia. Englantia täytyy osata, jotta voi käydä yliopistoa, hän sanoi, ja kertoi haluavansa lukea maisterintutkinnon Britanniassa. Hän kertoi olevansa ammatiltaan insinööri ja työskennelleensä 15 vuotta Dubaissa jonkun kuuluisan dubailaisen rakennuksen parissa. Sen jälkeen hän teki hetken töitä Jordaniassa, ennen kuin päätti lähteä Eurooppaan. Kertoi pohtineensa Suomeen lähtemistä, ja Hali tiesikin yllättävän paljon Suomesta: tiesi asukasluvun ja sen, että suomi ei ole skandinaavinen kieli, osasi kertoa mulle uutta tietoa Suomen maahanmuuttopolitiikasta ja siitä miltä Irakin alueilta Suomeen otetaan pakolaisia.
Hali oli käynyt samaa koulua kuin Saddam. Hän puhui paljon Saddamista ja siitä miten Irakin lähihistoria jakautuu kahteen: Saddamin sortoon ja sen jälkeiseen kaaokseen. Kertoi, että Saddamin aikana oli paljon vääryyttä, mutta arki oli tasaisempaa ja siten myös turvallisempaa. Nyt maassa on vain kaaosta ja valtavaa epätasa-arvoa. Hali katsoi silmiin ja huusi irvistäen: ”There is no justice!”
Hali kertoi vanhan kotikylänsä olevan ISIS:en vallan alla. Hän on itse shia.
Hali halusi kuulla tarinoita Suomesta. Hän halusi oppia maailmasta, muista kulttuureista ja tavoista.


AC:ssa olen oppinut sen, että kotimaan poliittisella tilanteella ei ole paljoa merkitystä koti-ikävän tai isänmaallisuuden kannalta. Ei ole väliä, onko Norjasta vai Syyriasta, jokainen sanoo rakastavansa kotiaan. Jokainen kertoo mielellään omasta kulttuuristaan ja taustastaan ja kaikista niistä kivoista jutuista, jotka tekevät kodista juuri sen kodin.

Hali oli erilainen. Hän oli selkeästi surullinen Irakin nykyisestä tilasta, mutta kun pyysin häntä kuvailemaan kotimaansa arkea ja ihmisiä, hän kertoi kasvoille sylkemisestä, epätasa-arvosta ja murhista. Siitä, miten ei pärjää ellei tunne oikeita ihmisiä, ja miten helposti unohtaa omat moraalinsa. Hali totesi värittömästi, että jos hänen täytyisi mennä takaisin, joutuisi hän luopumaan arvoistaane, eikä hän suostuisi siihen.
”Money is money, but I only have one soul. I can’t risk that.”
Jos Hali ei saa turvapaikkaa Walesista, hän lähtee takaisin Irakiin. Hän epäili, että tulisi tapetuksi heti Irakiin saavuttuaan. Niin kuin hänen isänsä, joka kaatui kotitalon portaille, hän jatkoi.
Halin silmissä oli erilaista surua. Hän oli jo luovuttanut. Hän halusi uuden identiteetin, uuden elämän, täällä Euroopassa missä on turvallista. Hänen täytyy vain oppia puhumaan englantia, ja sitten kaikki järjestyy.
Jos vielä saisi vaimon, hän toivoi, ja kyseli missä voisi tavata naisia. Hän nauroi, minä nauroin, ja lähdimme muiden kanssa pelaamaan pooloa.
Lähtiessämme toivotimme toisillemme onnea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti