27.2.2015

We Own The Night

Mock exams eli prelit eli harjoituskokeet: CHECK. Voi sitä vapauden tunnetta, kun juoksin matikan kokeesta lounaalle, ja tajusin, että mulla ei ole mitään koulujuttuja muutamaksi päiväksi! Aivan mieletön tunne, koska vaikka nelosterm onkin ollut paljon viime syksyä rennompi, on AC:ssa joskus miltei mahdoton irrottautua paineista ja rentoutua kunnolla. 


Tähän asti olen juhlinut tätä vapautta ja rauhaa valvomalla aamun pikkutunneille jutellen päivähuoneessa, kokkaamalla hyvää ruokaa, ryhtymällä päiväksi vegaaniksi, nukkumalla paljon, käymällä lähipubissa pitkästä aikaa ja hikoilemalla salilla. Joudun viime viikolla jumittamaan sängynpohjalla ihan karsean viruksen taltuttamana, joten nyt kun kunto on parempi, osaa kaikesta nauttia enemmän.


Juhlittiin eilen myös Clairen parin viikon takaisia synttäreitä. Kuten kuvista näkyy, pukukoodi oli "mikä tahansa muu kuin oma itsensä", voi apua, pukujuhlat on ihan parhaita! Mä yritin olla joku ysärigootti, ja  meitä oli kaikkea ufoista kirahveihin ja taiteilijoihin. Juostiin ympäri meidän taloa, tanssittiin pöydillä ja popitettiin kaikkea 2000-luvun alun popista listahitteihin. Ihan parasta. Oon myös hipsteröitynyt ja hurahtanut polaroid-kuviin, siksi kuvituksena toimivat kaverin otokset eiliseltä.


Kaikkea kivaa tuntuu nyt tapahtuvan, kun kokeet ovat ohi. Lähden ylihuomenna projektiviikolle Israeliin! Oon kerran aikaisemmin ollut Euroopan ulkopuolella, ja silloinkin New Yorkissa, eli ehkä eurooppalaisimmassa ei-eurooppalaisessa kaupungissa, enkä siis koskaan käynyt Lähi-Idän suunnassakaan. Kulttuurin lisäksi mua kiinnostaa myös Lähi-Idän poliittinen tilanne, ja haluankin lähteä paikan päälle näkemään ja kokemaan miltä ihmiset ja paikat otsikoiden takana näyttävät. Odotan reissulta siis valtavia määriä hummusta ja falafelia, Kuolleenmeren mutaa sekä oppitunteja Israelin ja israelilaisten historiasta, nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta! 


Palaan toivon mukaan siis kertomusten ja kuvien kera reilun viikon päästä. Auf Wiedersehen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti