8.3.2015

Israel is real

Palasin Walesiin lauantaiaamuna puoli seitsemältä. Olin lopen väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin, jalat rakoilla, reppu täynnä hikisiä ja hiekkaisia vaatteita, pää niin täynnä kaikkea oppimaani etten meinannut pysyä pystyssä. Toisin sanoen esillä olivat kaikki merkit ehdottoman onnistuneesta reissusta Israeliin.
Matkustusselfie. Maria (Costa Rica), minä, Noam (Israel, toinen reissun järjestäjistä)
Tällä viikolla oli siis vuosittainen projektiviikko, ja itse pääsin kahden israelilaisen oppilaan järjestämälle projektille Israeliin. Reissu oli mun ensimmäinen kosketus Lähi-Itään ja toinen kerta Euroopan ulkopuolella, ja olin kuukausien ajan odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Mulla on paljon kavereita Lähi-Idästä, niin arabeja, israelilaisia kuin turkkilaisiakin, ja historia- ja politiikkanörttinä olin aivan mahdottoman innoissani tästä mahdollisuudesta käydä paikan päällä kokemassa ja näkemässä. Enkä pettynyt.

Rehellisesti sanottuna mulla on edelleen pää aivan pyörällä. Lähdin matkaan sillä asenteella, että otan siitä kaiken mahdollisen irti, opin niin paljon kuin voin, imen itseni täyteen tietoa. Kuusi päivää Israelissa kuitenkin yllättivät intensiivisyydellään; aistiärsykkeitä oli niin paljon joka paikassa, että kun yrittäessäni painaa kaikki mieleen ja pysyä kriittisenä oli väsyttävämpää kuin arvasinkaan. Opin aivan valtavasti niin juutalaisuudesta, Israelin kansasta, Israelin valtion historiasta kuin konfliktista Palestiinan kanssa, mutta tiedän myös, että kestää varmaan vielä viikkoja, ennen kuin pystyn prosessoimaan kaiken kokemani.

Mun Israel-postauksista on siis turha etsiä mitään poliittisia syväanalyyseja, mutta haluan jakaa muutamia kuvia maasta, joka pysäytti, ärsytti, rakastutti.
Kissa (Akko), Noam (Israel),  Lotte (Englanti), Andrea (Italia/Brasilia)
Oltiin reissussa kahden opettajan ja 18 oppilaan kanssa, joista kaksi olivat israelilaisia projektin vetäjiä. Aloitimme projektin Akkosta, Pohjois-Israelista.


Akko on kaupunki, jolla valtavan pitkä historia. Se on tunnettu siitä, että aikoinaan Napoleon ei onnistunut valloittamaan sitä, mikä pysäytti Napoleonin Lähi-Idän valloituksen. Nykyään kaupungin asukkaista lähes neljäsosa on arabeja, ja moni pitää Akkoa sen takia hyvänä esimerkkinä juutalaisten ja palestiinalaisten kyvykkyydestä elää rinta rinnan. Arabien omistamassa taksifirmassa kuskina oli juutalainen, ja kaduille kylteissä olivat tekstit niin hepreaksi kuin arabiaksikin. Israelilaisen ystäväni isä sanoi, että "here we live in peace and love each other".


Akkossa oli lukemattomia kissoja, tyhjiä museoita, "Israelin parasta hummusta" ja markkinat, joilla tapasin myyjän, joka osasi suomea sen verran, että pystyi kysymään kuulumisia ja tilata jäätelöä. Lievästi sanottuna odottamatonta.
Moskeija

Akko on Välimeren rannalla. Siellä tuoksuu suola ja kala, ja merituuli sekoittaa tukan. Olimme vaivaisen 20 kilometrin päässä Libanonista, huonekaverini kotimaasta, jonne en pääsisi jos Israelin rajaviranomaiset olisivat sattuneet painamaan leiman passiini. Tunsin valtavaa halua kiertää Lähi-Itää ja saada kokonaisvaltaisempi kuva tästä käsittämättömän monipuolisesta, historiallisesta ja haastavan poliittisesta alueesta.


Akkon jälkeen kävimme Haifassa, joka on toinen pohjoinen sekakaupunki. Paljon Akkoa modernimpi kaupunki sisältää muun muassa Bahā'ī-uskonnon pyhän temppelin, jonka puutarhassa kävimme. Bussissa tapasimme myös nuoren punatukkaisen tytön, joka kiinnostui meidän kansainvälisestä matkaseurueesta. Tämä 15-vuotias ei paitsi kertonut kirjoittavansa kirjaa arkeologiasta ja rakastavansa Doctor Who'ta, vaan myös paljasti aikovansa hakea UWC:hen. Maailma on niin pieni ja ihmeellinen.
Haifa
Kotoa kuului käsky ottaa paljon kuvia, joten niin tein ja aionkin julkaista niitä vielä lähitulevaisuudessa. Huomenna alkavat taas tunnit kolme viikon tauon jälkeen, ja luulen, että kestää hetki tottua tavalliseen arkeen harjoituskokeiden ja reissaamisen jälkeen. Tuntuu kuitenkin hyvältä olla Walesissa taas. Viimeisiä vedetään, ja se samaan aikaan surettaa ja innostuttaa. Aion kuitenkin suhtautua fourth termin loppuun samalla tavalla kuin projektiviikkoon; se ei ehkä kestä kauaa, mutta aion ottaa kaiken irti jokaisesta päivästä ja oppia jokaisesta kohtaamisesta ja hetkestä.

PS: Kaunista Naistenpäivää! Mieleni teki linkata joku hyvä artikkeli, mutta niitä on liikaa. Pysähtykäämme kaikki kuitenkin hetkeksi miettimään mitä tämä päivä tarkoittaa ja miksi sitä juhlitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti