31.3.2015

Lapsenlapsenlapsi


Törmäsin isoäitiini ostarilla ja kävelin hänen kanssaan yhtämatkaa.
Siinä tuli hänen tuttujaan vastaan ja sain taas selventää kuka olen. Se, että isoäitini ikäisellä on lapsenlapsenlapsia ei ole tavatonta, mutta tuon lapsenlapsenlapsen ikä on.
Moni tuntuu oikaisseen ja ajatelleen minun olevan se ulkomailla opiskeleva ja Miinan vain vahingossa liian usein toistettu lapsi listassa.

Puhuessa sekoitamme ihmisiä. Olemme kutsuneet lapseni isoisovanhempia lempinimellä tai isovanhempaa tarkoittavilla sanoilla. Isääni eli lapseni isoisää olemme taas kutsuneet papaksi. Äitini eli lapseni isoäiti omaa omintakeisen lempinimen. Äitipuoleni on mamma. Puheessamme saattavat vilistää jo kauan ennen lapseni syntymää edesmenneet isoisovanhempani. Ei ihme, ettei ulkopuoliset pysy kärryillä kuka on kenenkin mummo tai isomummo.

Isoäitini seurassa tapasin siis useita hänen ystäviään ja kuuntelin korvat onnesta soikeina miten he bamlasivat, kuten vain Kallion friidut osaavat. He muistelivat miten Lauttasaaressa, maalla, vietettiin kesiä. Miten ihanaa ystävättärestä oli saada lapset Mannerheimintieltä kauas maalle, veden äärelle Lauttasaareen. He muistivat miten Helsinki päättyi Tullinpuomiin ja miten Kulosaareen, Helsingin kaukaiseen kolkkaan kulki raitiovaunu puista siltaa pitkin pelottavasti kolisten.

Ja miten tämän sanoisi, ehkä isoäiti ei aina maksanut rahastajalle, vaan pujahti muiden Kallion nulikoiden matkassa hetken aikaa pummilla avoratikassa ja ainakin hän pomppasi pois pysäkkien välillä, vaikka rahastaja huusi perään. Ja miten vain yhden tytön he ikäisistään tiesivät saaneen jatkaa kalliita opintoja, ne harvat jotka saivat jatkaa opintojaan olivat yleensä varakkaiden perheiden poikia.

Kuuntelen aina joskus Birgit Kronströmin versiota katupoikien laulusta ja ajattelen isoäitini nuoruuden aikaista Sörkkaa.




Stadinslangi oli isoäidin ja Aino-ystävänsä mukaan Kalliossa sekoitus suomea, ruotsia ja venäjää sekä kaikkia niitä kieliä, mitä satamassa kuuli ja sitten on Tölikän slangi, joka on ruotsivoittoisempaa. Ruotsinkielisillä oli oma vahva slanginsa joka poikkesi hyvin paljon koulussa puhutusta ruotsista.



Äitini isä osasi slangia, mutta kotiseutunsa murre ja sanojen poljento paistoi läpi ja paljasti hänet muualla varttuneeksi. Äidinisän slangi oli työläisten ja nuorten miesten kieltä, joka vain satunnaisesti pilkisti esiin kirjakielen takaa ilahduttaen meitä värikkyydellään ja hankalilla sanoillaan.

Oma suomeni on sekalainen kokoelma kirjasuomea ja kotipaikkani lukuisia murteita. Joskus ajattelen, että olisi kivaa puhua jonkin pitäjän murretta eikä tämmöistä sekakieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti