16.4.2015

"Låt oss resa någonstans, resa långt härifrån"

Mulla pää on pyörällä muistiinpanomerestä ja yliopistobyrokratiasta, kevätinnostuksesta ja IB:n aiheuttamasta kauhusta. Lopun alusta ja alun lopusta.

AC oli mulle alku. Askel eteenpäin. Harppaus, joka johdatti täysin samaan ja silti hieman eri suuntaan kuin alun perin oli tarkoitus. Nyt alan olla perillä, enkä oikein tiedä missä olen ja miten tänne päädyin tai mistä syystä.

Halusin kirjoittaa kuulumisista ja arjesta, mutta elämästä täällä on tullut normi, tavallisuus, rutiini. Hyvässä, koska olen löytänyt paikkani. Hieman pahassa, koska päivä päivältä alkaa tuntua voimakkaammin siltä, että mun on aika harpata uudelleen. Repiä rutiini palasiksi, palata hetkiseksi menneisyyteen ja ponnistaa entistä kauemmas.

Pelko maistuu kirpeältä, vai onko se kärsimättömyys?

On vaikeaa pysyä paikoillaan.

Ja täällä minä istun hiljaisuushuoneessa. Aurinko paistaa. Tänään täytyy lukea natseista huomiseen kokeeseen, ltapäivällä käyn nuorallakävelemässä etelä-eurooppalaisten kanssa, päivälliseksi kokkaan kananmunabanaanilettuja malesialaiselle ja illalla kirjoitan esseen naisten asemasta kirjallisuudessa.

Mutta ensin on tämä hetki. Mulla on muki puolillaan kitkerää pikakahvia, Regina Sparks ja UWC Lampoon. Tämä hetki on hyvä.

12.4.2015

"Let's fill this town with artists"

Viime kirjoituksesta on kulunut ikuisuus. Arki tuntuu päivä päivältä kiihdyttävän vauhtiaan, ja kaiken hulinan keskellä pitäsi muistaa opiskella ja olla ahkera ja tunnollinen, mutta myös nauttia kevätauringosta ja AC:n viimeisistä kuukausista. Siinä on tekemistä kerrakseen, ja siksi blogi on unohtunut prioriteettilistan häntäpäille.

Kirjoitettavaa mulla kyllä riittäisi. Viime postauksen jälkeen olen sairastunut, tervehtynyt, viettänyt mielettömän upean pääsiäisloman Lontoossa perheen kanssa (kiitos kaikki vielä), koukuttunut Aupairit-sarjoihin (tahdon Los Angelesiin! ja takaisin Lontooseen!), lenkkeillyt tyhjillä lammaspelloilla, juhlinut promissa, maannut lahnana auringonsäteiden kutiteltavana, tutustunut entistä paremmin vanhoihin kavereihin sekä hukuttautunut muistiinpanoihin. Toivottavasti mulla onkin aikaa kertoa yleisesti kuulumisista tässä lähiaikoihina, mutta ensin mun on ihan pakko kertoa eilisestä. Minä nimittäin rakastuin.
Olin odottanut vuotta 2015 kauan. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa äänestämään! Ongelmaksi koitui vain se, että asun tätä nykyä Walesin maaseudun perukoilla. Ennakkoäänestys Lontoossa alkoi vasta pääsiäisloman loputtua, eikä koko Walesissa ole äänestyspaikkaa. Onnettomuus kääntyi kuitenkin onneksi, sillä äänestysreissu oli kauan odottamani tekosyy vierailla Bristolissa.
"This is a window. Walking into it hurts your head. Our cider can too. Your choice."
Semicool äänestyspaikka
Heräsinkin lauantaiaamuna synnillisen aikaisin, juoksin (kirjaimellisesti) Llantwitin pienelle rautatieasemalle ja junailin tieni Cardiffin kautta Englannin puolelle Bristoliin. En tiennyt Bristolista muuta kuin sen, että kaikki siellä käyneet kehuvat kaupunkia, ja olin Google Mapsista katsonut reitin College Greenissä sijaitsevaan äänestyspaikkana toimineeseen Marriot Royal -hotelliin. Suunnitelmien puute ei kuitenkaan haitannut. Heti Bristoliin saavuttuani innokas turistiopas näki hämmennyksen kasvoillani, törkkäsi kaupungin kartan käteeni, neuvoi tien College Greeniin ja toivotti hauskaa päivää suupielet korvanlehtiä hipoen. Kansallisvelvollisuuteni suoritettuani (ja hieman innosta pompittuani koska hei mä ääänestiiin!) lähdinkin vaeltamaan ympäri kaupunkia. Ja voi, mitä löysinkään!
St Nicolas Market
Löysin keskiaikaisia kirkkoja, joissa oli kantaaottavia moderneja taideteoksia lapsiperheiden köyhyydestä. Löysin bristolilaista kahvia, toinen toistaan kauniimpia vintage-kauppoja, anarkistien mielenilmauksen jonka menevä musiikki, itä-aasialaisia supermarketteja, halpaa katuruokaa, tyylikkäitä ihmisiä, superterveellisiä vehnäorasshotteja. Kaiken kukkuraksi pari poikaa ison kameran kanssa löysivät mut ja haastattelivat mua mehiläisistä. Eli jos kaikki käy hyvin, jossain brittitelkkarissa näkyy kuinka tomerasti aamukahvi kourassa kerron että mehiläiset ovat tärkeitä kukkasille. Jes.

Ainoa juttu jonka löytämisessä oli vaikeuksia, oli Banksyn työt. Kävelin kaupunkia ristiin rastiin netistä löytämäni vihjeiden perusteella, mutta usein vailla tuloksia. Ensi kerralla voisin lähteä tällaiselle kierrokselle!
Löysin mä jotain Banksya kuitenkin! Bristol museumin aulasta tämä enkeli
Kolmen punnan kirjakauppa aka taivas
Bristol tuntui olevan opiskelijakaupungeille tyypilliseen tapaan elossa; ketjukahviloiden sijaan keskuskadut ovat pullollaan yksityisiä leipomoita ja teehuoneita, puistot olivat iltapäivällä tupaten täynnä auringosta nauttivia ihmisiä ja kadunvarsien seinät oli tapetoitu julisteilla, jotka mainostivat bändi-iltoja ja stand-up-komiikkaa. En ihmettele ollenkaan miksi Bristol on äänestetty Britannian parhaaksi asuinkaupungiksi!

Bristoliin on päästävä takaisin. Kahdeksan tuntia ei riittänyt kuin pintaraapaisuun, väsyneisiin jalkoihin sekä sytyttämään palon palata tuonne Banksyn ja Skinsin kotikaupunkiin.