16.4.2015

"Låt oss resa någonstans, resa långt härifrån"

Mulla pää on pyörällä muistiinpanomerestä ja yliopistobyrokratiasta, kevätinnostuksesta ja IB:n aiheuttamasta kauhusta. Lopun alusta ja alun lopusta.

AC oli mulle alku. Askel eteenpäin. Harppaus, joka johdatti täysin samaan ja silti hieman eri suuntaan kuin alun perin oli tarkoitus. Nyt alan olla perillä, enkä oikein tiedä missä olen ja miten tänne päädyin tai mistä syystä.

Halusin kirjoittaa kuulumisista ja arjesta, mutta elämästä täällä on tullut normi, tavallisuus, rutiini. Hyvässä, koska olen löytänyt paikkani. Hieman pahassa, koska päivä päivältä alkaa tuntua voimakkaammin siltä, että mun on aika harpata uudelleen. Repiä rutiini palasiksi, palata hetkiseksi menneisyyteen ja ponnistaa entistä kauemmas.

Pelko maistuu kirpeältä, vai onko se kärsimättömyys?

On vaikeaa pysyä paikoillaan.

Ja täällä minä istun hiljaisuushuoneessa. Aurinko paistaa. Tänään täytyy lukea natseista huomiseen kokeeseen, ltapäivällä käyn nuorallakävelemässä etelä-eurooppalaisten kanssa, päivälliseksi kokkaan kananmunabanaanilettuja malesialaiselle ja illalla kirjoitan esseen naisten asemasta kirjallisuudessa.

Mutta ensin on tämä hetki. Mulla on muki puolillaan kitkerää pikakahvia, Regina Sparks ja UWC Lampoon. Tämä hetki on hyvä.

1 kommentti:

  1. Heippa Miina! Nyt kun sun UWC-seikkailu alkaa olla lopuillaan, niin ajattelin sanoa, että on ollut iso ilo seurailla satunnaisesti tätä blogia. Aijotko jatkaa yliopistomaailmasta kirjoittelua syksyllä? Mua ja varmasti monia muitakin kiinnostaisi tosi paljon millaista on opiskella Oxfordissa. :) Kaikkea hyvää, ihanaa kesää!

    VastaaPoista