28.9.2015

Raunioyrtti


Kitkin kaupungissa viljelypalstalla mielipuolisuuden partaalle raunioyrttiä pois, saaden sen vain leviämään entistä vahvemmin koko palstalle juuren kappaleista.

Olin ja olen hitusen epäileväinen nyt pihallamme kasvavaa raunioyrttiä kohtaan, mutta koetan olla varovainen tällä kertaa, niin ettei kasvi valtaa liiaksi alaa. Tosin harkitsen myös siirtäväni palstalta rohtoraunio yrttiä, koska pihallamme oleva tuntuu kukkivan lyhyemmän ajan kuin palstan kukka.

Kokeilin kesällä tehdä raunioyrtistä Hyötykasviyhdistyksen oppien mukaan käytettä ja kastelin sillä tomaattini. Varmuutta käytteen tehosta en saanut, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun täällä kasvatin tomaatteja ja minulla ei ole mitään vertailukohtaa.

Rohtoraunioyrtti eli englanniksi Comfrey on permakulttuurin suosikkeja juuri sen sisältämän kaliumin, kalsiumin, potassiumin, fosforin ja typen vuoksi. Sitä käytetään käytteenä ja sen lisäksi siitä kitketään lehtiä ja jätetään ne maahan maatumaan ja tuomaan maatuessaan muille kasveille sisältämiään hyviä aineita.

Raunioyrtti kukinnan lopussa 25.7-15


Raunioyrtti oli palstalla aina täynnä erilaisia pölyttäjiä, seikka jota ei saa aliarvioida. Avain hyvään satoon on vahva pölyttäjäkanta ja sitä tuleekin siksi vaalia. Tänä kesänä emme saaneet juuri mustaherukkaa, koska ilma oli niiden kukkiessa pölyttäjille liian viileä ja seudulla ei ole ainakaan tänä kesänä ollut erityisen vahva pölyttäjä kanta. Lisäksi aion siirtää mehiläispesäni mökille ja hyvän hunjanasadon toivossa koetan keksiä koko kesäksi pörriäisilleni ruokaa.

Kesäkuusta jopa syyskuulle kukkiva mesikasvi on varmasti mehiläisteni mieleen. Ja onhan tuo lisäksi komea, mittaa näille kukille tulee parhaimmillaan reipas metri joten kukka näkyy komeana kauas.

Nykytietämyksen mukaan rohtoraunioyrttiä ei pidä käyttää sisäisesti, siinä sanotaan olevan syöpää aiheuttavia yhdisteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti