28.10.2015

Halloween kurpitsa

halloween pumpkin

Nappasin ruokablogin puolelta muutaman kuvan viime syksyn Halloweenkurpitsastamme. Saimme taimen mieheni äidiltä, joka oli sen itse siemenestä kasvattanut. Lajike jäi meille epäselväksi. Perustimme kasvimaan jonne tuo taimi istutettiin. Kurpitsan taimi koki kovia raekuurossa ja juhannusta edeltävässä kylmyydessä, mutta kasvoi kuitenkin koettelemuksista huolimatta.

halloween pumpkin

Halloweenin lähestyessä mies nappasi kurpitsan, pienen teräväkärkisen juuresveitsen ja kynän ja ryhtyi luomaan. Ensiksi kurpitsa kaiverrettiin ontoksi ja kaikki syötäväksi kelpaava otettiin huolellisesti talteen. Sitten seurasi hetki, jolloin mies tuijotti kurpitsaa ja kurpitsa miestä.

halloween pumpkin

Tässä vaiheessa minut häädettiin keittiöstä ja mies vietti tuokion kynän ja veitsen kanssa ja sitten pääsinkin ihailemaan lopputulosta. Osa kurpitsasta on kaiverrettu läpi ja osasta kohtaa vain kurpitsan kuori on poistettu. Kuvia varten valaisimme kurpitsaa tuikuilla, taskulampulla ja kännykällä jossa oli taskulamppu appsi päällä. Juhlissa kurpitsaan ei kannata missään tapauksessa laittaa kynttilöitä, sillä kurpitsan lakki eli päälaki ei tykkää kynttiliden kuumuudesta ja ne muodostavat paloriskin. Toisekseen kynttilät eivät valaise kovin hyvin happiköyhää päätä, polla ei vaan säteile.

Halloween pumpkin

Yllä olevasta kuvasta selviää Ottomme valtaisa koko, sen alla on ihan mukavan kokoinen sikaripöytä. Valitettavasti emme hoksanneet mitata ja punnita Ottoa.

Kuvausten jälkeen luovutimme kurpitsalyhdyn lapsiperheeseen, joiden Halloween kemuissa se sai vielä nauttia huomiosta.

Kurpitsan taimi tuotti muitakin hedelmiä, yksi pääsi tarjoiluastiaksi sadonkorjuukeittoon

kurpitsakulho

Tämän vuoden kurpitsamme oli erilainen ja sen teosta on muutama sananen mainittu Tsajuissa.


21.10.2015

Perinnöksi


Facebookin uutisvirrassa oli tänään päivitys joka sai muistamaan miten me kaikki voisimme vielä viimeisenä tekonamme tehdä jotain sellaisen huomisen hyväksi, jota me toivomme jälkipolville. Voimme tuonpuoleisesta kurottaa kätemme ja tehdä vielä viimeisen teon hyviksi kokemiemme asioiden puolesta.

Perintö- ja lahjaverolaki, kertoo yhdistyksille testamentatun omaisuuden päätyvän puhtaana yhdistyksen tilille. Mikäli sydäntäsi lähellä on jokin asia; luonnonsuojelu, lapsi- ja vanhustyö tai jokin muu, voit muistaa sopivaa yhdistystä viimeisessä tahdossasi. Pienikin summa voi oikeissa käsissä saada suuria aikaan.



Muistelen jostain lukeneeni, että Suomen Kulttuurirahastoa muistetaan usein testamenteissa ja omien kokemusteni perusteella kyseisestä tahosta uskallan suositella sitä lahjoitusten saajaksi. Suomen Kulttuurirahasto rahoittaa monenlaisia projekteja, koulutuksia ja hankkeita. Lisäksi Suomen Kulttuurirahastolla on osaamista saatujen varojen käytöstä. 






18.10.2015

Aita haaveita

riukuaita

Kävin koneelta vanhoja kuvia läpi ja hoksasin nämä vuosia sitten napatut kuvat. Kuvan aita on saanut minut pysähtymään ja ihailemaan joka kerran kun olen sen ohittanut.

Harmaassa, patinoituneessa puussa on taikaa. Jos olisin tohtinut mennä lähemmäs nappaaman kuvan voisitte paremmin nähdä miten harmaa jäkälä valtaa aitaa pikkuhiljaa saaden sen entistä paremmin sointumaan ympäröivään luontoon.

harmaa aita

Olen aina haaveillut suuresta pihasta, paitsi niinä hetkinä kun koetan haaveilla aidoista realistisesti. Suuren pihapiirin aitaaminen tähän tapaan on liian työlästä ja arvokasta, mutta haluaisin aidata jotain tällaisella aidalla.

Surullista kyllä, tämä on vain yksi haaveideni aidoista. Mikäli saisin kaikki unelmieni haaveaidat, olisi tonttimme aidattu jokaikiseltä metriltä eritavalla :D

aidan rakenne

16.10.2015

Rantakäärme

rantakäärme
Natrix natrix - Rantakäärme

 Rantakäärmeen nähdessä on aina sama juttu, sitä odottaa kapoisen käärmeen pian loppuvan, mutta sitä näyttää tulevan aina vain lisää. Kyyhyn verrattuna nämä sulottaret ovat somia, ruoskamaisen ohuita. Tai kuten armas siippani ilmaisi, osa sukumme mökkisaaren käärmeistä on kuin sähköjohtoja, osa kuin kaapelijohtoja. Rantakäärmeiden liikehdintä on sulokkaampaa ja nopeampaa kuin punkeromman kyyn.


Rantakäärme

Saarellamme asuu käärmeitä, tällä hetkellä ainakin kaksi eri käärmettä jotka erotamme toisistan paksuudesta. Veikkaamme, että kanta on suurempi. Emme toivo asuinrakennuksiimme sisälle hiiriä, joten tämä luonnonmukainen hiirikannan harventaja sopii meille hyvin.

Vieraita varoitamme visusti säikyttämästä käärmeitä ja korostamme, ettei niitä saa häiritä. Pyydämme myös käärmeen kohdatessa pysähtymään hetkeksi ja silmäisemään, onko kyseessä todellakin rantakäärme. Emme me kyyllekään mitään tekisi, mutta osaisimme huomioida asian paljainvarpain polulla hypellessämme.

 Rantakäärme

Rantakäärme kaipaisi munintapaikakseen rannan lähelle lehtikompostia, lantakompostia tai vastaavaa lämmintä paikkaa. Naaraat munivat vain joka toinen vuosi, joten olisi mahtavaa jos muninta olisi onnistunut ja käärmekanta pysyisi vahvana.

Syyskesällä Helsingin palsta-alueella käydessämme hoksasimme erään kompostikasan päällä makoilemassa ainakin kolme somaa rantakäärmettä. Valitettavasti ne olivat arkoja ja aika ei riittänyt niiden odotteluun kameran kanssa.

Rantakäärme

Tarkoitus oli käydä mökillä talkoilemassa ja koota kasa lehtiä ihan käärmeiden pesäksi kevättä silmällä pitäen, mutta talkoot siirtyivät kevääseen. Nyt on koko pitkä talvi aikaa miettiä, minne voisin alkaa koota muninta kasaa. Niin ja suosututella muu porukka tämän hankkeen totettamiseen.

Rantakäärme

Rantakäärme on hyvä uimari ja syö hiirien ja myyrien lisäksi myös pikkukaloja ja muita vesistön eläimiä.

Kaikissa kuvissa esiintyy sama yksilö, kuvat on otettu kaukaa ja leikattu pienemmiksi. Aran käärmeen kuvaaminen oli haastavaa ja aikaa vievää.

Rantakäärme
Rantakäärmeet on rauhoitettu, niiden kanssa ei saa hieroa lähempää tuttavuutta.

14.10.2015

Permakulttuurista



Ihminen on mitä hän syö, älkäämme siis olko höttöjä, halpoja tai roskaa.

Tehotuotettu ruoka tuotetaan tehostetusti, siinä harvoin on sijaa ajatuksille luonnon monimuotoisuuden tukemisesta tai maan elinvoimaisena luonnollisesti säilyttämiselle. Pienemmällä mittakaavalla puuhastellessa noille seikoille voi taas antaa suuren arvon. Kun käytössä ei ole suuren mittakaavan välineitä, tilaa ja budjettia kannattaa asiaa tarkastella toisella tapaa.

Jos kaikki työ tehdään käsivoimin tulee viljelijälle hyvinkin äkkiä mieleen, miten asiat saisi hoidettua helpommin. Itse löysin muunmuassa tähän kysymykseen permakulttuurin. Kopioidessamme luonnon omia toimia, emme koeta toimia sitä vastaan vaan koetamme käyttää sen voimaa omiin tarkoitusperiimme luontoa vaurioittamatta.

Pääsiäinen 2015 Brick Lane, Lontoo
Parhaimmillaan permakulttuurisista ponnistuksistamme hyötyvät molemmat; luonto ja viljelijä. Voimme auttaa luontoa kukoistamaan monimuotoisena, tarjota lukuisille kasvi- ja eläinlajeille paikka kukoistaa. Yltäkylläisyyden on tarkoitus yltää satoon asti. Permakulttuuriseen puutarhaan kuuluu laaja lajien kirjo, joten yhden ollessa runsassatoinen ei haittaa vaikka toisesta sato jäisi saamatta. Vanha kansa jo tiesi tämän viisaaksi keinoksi; koskaan ei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin.

Aloitus tässä touhussa on se haastavin osuus. Pitäisi ottaa aikaa, istua alas ja huomioida. Huomioimisen jälkeen funtsitaan havaittuja asioita ja sitten taas palataan huomioimaan. Tätä jatketaan mieluusti vuoden ympäri, niin että jokainen vuodenaika tulee tarkasteltua. Huomioimisen ja funtsailun jälkeen vuoroon tulee suunnittelu; mitä halutaan ja mille aiottu alue on sovelias.

Toimeenpanovaihe muistuttaakin tavanomaista puutarhassa hääräämistä, touhotetaan aamusta iltaan, syödään miten sattuu, saadaan kaikki paikat multaan ja lopulta ollaan niin väsyneitä, että kaivataan apuvoimia saattamaan väsynyt viljelijä saunaan.

Jossain vaiheessa, joka odottaa meitä tulevaisuudessa, homma kuulemma muuttuu leppoisammaksi ja kiireet ajoittuvat lähinnä sadonkorjuu aikaan. Emme kuitenkaan ole vielä aikoihin siellä, vaan vasta alkumatkassa joten lupaan naputella lisää kun tässä matkan varrella viisastun.


Itse ruokansa kasvattamalla voi vaikuttaa siihen, mitä tarjoaa kehonsa polttoaineeksi. Itse kasvatettu ei aina ole edullista tai helppoa, mutta se on palkitsevaa. Ruoalla voi rakastaa.

6.10.2015

Alakulo


Luulin, että tämä hetki olisi ollut sopiva aloittaa blogi uudelleen. Näin itseni sieluni silmin istumassa sohvalla villasukat jalassa ja hörppimässä teetä samalla kun naputan konetta. Ajattelin, että tällä kertaa olen vahvempi ja reippaampi. Onhan tämä jo kolmas kerta kun lapsi lähtee talveksi ulkomaille. Ja tällä kertaa hän menee sivistyksen pariin, seudulle jossa kännykät ja netti toimivat.

Mutta ei, ei se ollut tälläkään kertaa helppoa. 
Erilaista kun aiemmilla kerroilla, mutta silti riipaisevan haikeaa.
Istun sohvalla, uhmakkaasti ilman villasukkia, kolpakko täynnä haaleaa vettä ja koetan naputtaa.
Minulla ei ole nyt yhtään sanaa kukille, sipuleille, rakkaista perunoista puhumattakaan.
Minulla on monta sanaa ikävälle.


Halusin antaa lapselleni juuret ja siivet.
Lapseni sai ainakin siivet.

Kanaemona mietin, miten siivet kantavat, miten ilmavirtaukset kohtelevat.


Olen onnellinen lapseni puolesta, se ei estä olemasta hitusen onneton ikävän vuoksi.
Alakulo, haikeus ja muuttavien lintujen huudot kirpeässä syysilmassa.
Tätä on syksy.