4.11.2015

Kaalimaa Kekrinä



 Melko kokemattomana viljelijänä kirjaan tähän nyt ylös etteivät lokakuun alun pakkasen vieneet kaalejamme, vaan ne kukoistavat edelleen. Satoa on edelleen niin paljon, ettei se hupene omalla kulutuksella ja olemmekin kannustaneet läheisiämme hakemaan aina ohi mennessään itselleen tuoretta kaalia.

Alkukesästä kaalin lehdet tuntuivat liian pehmeiltä, herkiltä. Näin loppukaudesta tämäkin kaali jämäköityi ja muuttui "kaupankaalin" kaltaiseksi.

 

 Marraskuun ensimmäisenä kaalimaalla näytti siis tältä. Valokuvien todellisuus on ankeampi kuin luonnossa. Halloween viikonloppu oli meillä päin pilvinen ja olimme iltapäivästä liikkeellä. Värien kirjo oli latistunut, värikäs syksy tuntui muuntuneen harmaaksi ja kuolleeksi. Iltapäivän harmaat tunnit kuluivat liian nopeaan. Mutta pimeän koitettua meillä oli mustuus ja pimeydessä loistavat kipinät ja silloin kaikki kiire kaikkosi ja oli aikaa olla, tuijottaa tuleen ja antaa mielen levätä.


Lehtikaali Westland Autumn ja mustakaali Cavolo Nero Palmizio di Toscanan (Blumen) ja suunnitelmissa on laittaa ensi vuodeksikin kaalimaa, mutta lisätä kirjoa ainakin punaisella lehtikaalilla.

1.11.2015

Kekri




 Me juhlistimme Halloweenia aikaa sitten kokatessamme Tsajuihin hirmuisia herkkuja. Me juhlistimme Halloweenia liian aikaisin ja puolitekoisesti. Olimme kaksin ja hulluttelimme luomalla pöhköjä ruokia. Itse juhlan koitettua pakenimme torpalle. Syystöiden, remontin ja vintin tonkimisen lomassa grillasimme makkaraa ja kyyhkyä.

Kun ei ole pieniä lapsia tai bilehileluontoa on Halloweenissa ominta vain kurpitsan kaiverrus, hupsuja ruokia kokkaamme muulloinkin. Ominta on kekri, sadonkorjuun juhla. Meidän kekrimme ei ollut juhlava, se oli pikemminkin harras. Istuimme kahtena iltana grillin luona, katsoimme tuleen, lähetimme kipinäryöpyt mustuuteen.



Ja Pyhäinmiesten päivä, en osaa juhlia sitä. En osaa istua alas ja ajatella vainajia. Kerran vuoteen on liian vähän. Rakkaat kulkevat arjessa mukana, olivat he täällä tai tuonpuollimmaisessa.

Siinä me siis istuimme, tuleen tuijottaen. Puhuimme menneistä ja tulevista, mutta lähinnä tulevista. Kekrinä vaihtuu vuosi. Tähän tämä viljelykausi periaatteessa päättyi, vaikka vielä on lehtikaalia ja mustakaalia pelto pullollaan. Pian on aika suunnata tulevaan, laatia uudet suunnitelmat tulevalle vuodelle. Tämä oli kolmas muutosten syksy ja minulla on tunne, ettei tämä vielä tähän loppunut.



Ennen kuin uusi vuosi todenteolla alkaa, rauhoitun tuokion. Istahdan alas ja hetken aikaa nautin siitä tunteeesta, kun kaikki on vielä edessä.