13.1.2016

Lause keskiviikoksi


Olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomailla. Matkasimme Walesiin tapaamaan tytärtäni tämän sisäoppilaitokseen. Yövyimme linnassa, vaeltelimme rannoilla ja harjoittelimme yhdessä oloa. Paluumatkalla lentokoneessa viereemme istuutui nainen. Vaikka suomalaiset eivät puhu vieraille, teimme poikkeuksen. Nainen oli vakuuttunut, että hänen tehtävänsä oli kertoa meille aarrekartasta, että meidän tuli kuulla siitä ja tehdä sellainen. Hän kertoi sanojen voimasta, haaveiden sanoiksi pukemisen mahdista. Meidän tuli kuvata unelmamme ja valmistautua niiden toteutumiseen. Tähän tarinaan kuuluu myös punaviini, se ehkä kirvoitti kieliä ja sai mielet vastaanottavaksiksi, mutta silti tuolla lennolla oli taikaa.

Kului päiviä, viikkoja ja lopulta kuukausia. Joskus me puhuimme siitä, aarrekartasta, unelmista. Teimme jotain yritelmiä, tavoitteiden asetannaksi sitä taidetaan kutsua. Kuvasimme asioita hitusen yhdessä, mitä me yhdessä haluamme. Sen jälkeen mietin mitä itse itselleni haluaisin, mihin aikoisin pyrkiä. Yksi vastauksistani piti sisällään positiiviset ja voimauttavat ajatukset.

Yksi keinoistani saavuttaa tavoitteita, joita itselleni asetin, on laittaa ne silmieni eteen useasti. Etsiä ja keksiä kliseisiä lauseita ja muovata ne omassa päässäni merkityksellisiksi. Niinpä ajattelin ainakin nyt joitain kuukausia tarjoilla teillekin keskiviikkoisen kuvan lauseella. Lauseet ovat ilahduttaneet, koskettaneet, merkinneet minulle jotain ainakin tuokion.

Lumihiutaleet ovat talven perhosia, ei se ei sisällä suurta salaisuutta. Se kuulostaa kepeältä ja höttöiseltä, mutta samalla siinä on jotain kaunista ja muisto ajasta jolloin oli suurisilmäinen lapsi. Lumihiutaleet, talven perhoset, se pyytää meitä hiljentymään hetkeksi luonnon pienten ihmeiden äärelle, nauttimaan ohimenevästä kauneudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti