27.1.2016

Lause keskiviikoksi



Keväällä jokin kosketti hellästi minua, hipaisi hiusteni latvoja, silitti otsaani ja kuiskaili hämärissä. Se oli tumma ja upottava, se oli kutsuva ja tyyni. Katsoin silmiini peilin kautta ja ikuisuus välkähti silmäkulmassani. Ihoni haaleni ja muuttui värittömämmäksi. Askeleeni painavimmiksi. Halusin vain olla silmät kiinni, mustuudessa.

Keväällä kaikki muu kukoisti, mutta tunsin liukuvani kauemmas. Mietin, että jos olisin ikuisuuden kynnyksellä olisinko viimeiseen asti ollut itselleni uskollinen vai olisinko toteuttanut jonkun muun haaveita.

En minä liuennut pois. Ihoni sai takaisin oikean sävynsä, uni oli taas muutakin kuin musta tyhjyys jonne pudota. Väärä hälytys, esinäytös, maistiainen siitä mikä joskus koittaa. Muistutus kaiken rajallisuudesta.

Aloin kyselemään itseltäni ja läheisiltäni, mikä on tässä elämässä tärkeää. Aika oli kypsä kysymykselle, elämänvaihe oli oikea. Aivan viimeiseen asti kokosin rohkeutta, kunnes eräänä päivänä totesin, ettei vanha tapa elää voi jatkua, jos haluan itselleni tärkeät asiat.

Nyt kokoan elämääni vastausteni ympärille. Edelleen epäröin, joskus vilkaisen pikkuisen suuntaan, josta tulin, mutta vielä minusta ei löydy katumusta. Valinnoissani on kyse minusta itsestäni, tavastani elää, arvoistani, laitan välillä Edit Piafin vakuuttamaan taustalle etten kadu mitään "non je ne regrette rien".

2 kommenttia:

  1. Niin runollisesti muotoiltu :) Kaiken sälän keskellä on välillä vaikea hahmottaa, mitä haluaa. Ja löytyykö uskallusta sitten toteutta se...

    VastaaPoista
  2. Ja sen sälän keskeltä on oikeasti hankalaa kaivaa "se juttu" esille. Se sälä haittaa keskittymistä, mutta katsotaan miten käy ;)

    VastaaPoista