16.2.2016

Lehtikaali 2015


Viime kesänä kokeilimme ensimmäistä kertaa kunnolla lehtikaalin viljelyä. Esikasvatimme kaalimme kookosrouheessa, harsojen alla lasitetulla parvekkeella. Kaalimaata emme erikseen lannoittaneet, tänä vuonna aion lannoittaa uuteen paikkaan tulevan kaalimaan.

Siirsimme taimet kasvimaalle Lidlistä ostettuun kasvitunneliin, jonka rei'itetty muovi  + lisäämämme hallaharso korvattiin alkukevään jälkeen pelkällä hallaharsolla.

Sato oli yltäkylläinen. Mitä nyt kaalit kasvoivat liian tiuhaan, koska en uskonut joka siemenen itävän ja niinpä jo esikasvatus ruukuissa oli ahdasta. Kaikki taimet oli kumminkin törkättävä multaan, liian lähekkäin taas.

Lehtikaali Westland Autumn ja mustakaali Cavolo Nero Palmizio di Toscanan (Blumen) 

Kaali oli hyvää, mutta tämä lehtikaali oli alkukaudesta rakenteeltaan pehmeämpää kuin kaupasta myytävä. Tämä lehtikaali myös nahistui aluksi nopsaan poimimisen jälkeen. Syynä hepppoiseen rakenteeseen saattoi olla liian lyhyet istutusvälit sillä kaali jämäköityi syksyllä.



Lehtikaali tulisi esikasvatettaessa kylvää ruukkuihin huhtikuun puolessa välissä. Etelässä lehtikaalin voi istuttaa suoraan maahan toukokuun alussa.

Vaikka esikasvatus sujui todella hyvin, harkitsen vakavissani suorakylvöä. Taimien hoivaaminen sitoo eri tavalla, kuin suoraan kylväminen ja jos suorakylvö toimii, auttaa se minua pääsemään helpommalla.

4.8.2015
Loppukesästä poistimme ötököitä uhmaten hallaharsot ja säästyimme tuholaisilta. Kaalit jäätyivät uutena vuotena ja tammikuussa jänikset löysivät kaalimaallemme. Harkitsemme kasvimaan aitaamista jäniksiltä ja peuroilta.

Kaalimaamme kukoisti vielä kekrinä.

Itse en jostain syystä voi oikein syödä lehtikaalia kypsennettynä, syön sen siis raakana salaateissa. Ceasar-salaatista tulee mielestäni paras lehtikaalista tehtynä. Ennen kuin opin, ettei kypsennetty lehtikaali ole makuuni kerkesin kokeilla lehtikaalisipsejä ja lehtikaalipitsaa.

2 kommenttia:

  1. Lehtikaali on kyllä sellainen herkku, ja vielä terveellistäkin ! Pitäisi syödä enemmän itsekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se oli meillä ainoa, joka vaikutti selviävän viime kesän hurjista keleistä ilman ongelmia ;)

      Poista