18.6.2016

Ötökkätieto


Sain kuulla Leena Luodolta hänen aivan mahtavasta sivustosta Ötökkätieto. Sivustolta voi etsiä ötököitä, selvittää ovatko ne puutarhan hyviksiä vai pahiksia sekä sen kannattaako niitä torjua ja miten. Ohessa muutama kuvaruutukaappaus esittämään kuinka informatiivisesta ja hyvin laaditusta sivusta on kyse.



16.6.2016

Palkinto & haaste


Sain Pihakuiskaajan puutarhan Annelilta tunnustuksen ja haasteen.



Haaste
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

2. Tämä blogi sai alkunsa tyttäreni muuttaessa Walesiin lukioon. Kävimme blogissa kirjeenvaihto keskenämme ja osa siitä on edelleen näkyvissä. Kahden vuoden opiskelujen jälkeen tytär valmistui ja päätimme hylätä blogin alkuperäisen tarkoituksen. Olimme samoihin aikoihin hankkinut mieheni kanssa pienen tuvan ja ajattelin kirjoittaa siihen littyvistä asioista. Sopivaa urlia ei putkahtanut mieleen, joten sovimme tyttären kanssa, että saan jatkaa saman blogin käyttöä, nyt vain eri tarkoituksessa. Vanhat kirjoitukset jäivät pääosin näkyville niille, jotka etsivät tietoja UWC-kouluista.




3. Uskon blogien kohdalla monimuotoisuuteen; tee blogisi mien haluat ja vaihda vaikka keskenkaiken tyyliä jos siltä tuntuu. Pääasia on hauskanpito. Tämä ei ole vakavaa touhua, vaan mukava ja voimauttava harrastus. Ja harrastuksista ei koskaan pitäisi ottaa stressiä, muista olla siis itsellesi armollinen.


4. Haasteen sain Annelilta Pihakuiskaajan puutarhasta, käykää katsomassa hänen ihanaa blogiaan.

Haastan mukaan seuraavat blogit

1. Hunajapupu, Farmer to bee
2. Tia, Koivukumpu
9. Mammukka, Sininen tupa 
10. Juuri sinut!



15.6.2016

Mihin marjamme kelpaavat


Sain kirjan Mihin marjamme kelpaavat, Toivo Rautavaara, Pekka Knuuttila, WSOY. Ihastuin kirjaan ikihyviksi.

"Kansallispääomamme metsien ja soiden vuotuista korkoa ovat marjat ja sienet. Tämä korko menee hukkaan, ellemme käy sitä nostamassa, vaan jätämme sadot metsiin mätänemään." Aloittaa Rautavaara kirjan esipuheen.


"Eikä sitä paitsi riitä, että tunnemme marjat nimeltä ja näöltä. Jotta osaisimme niitä oikein käyttää ja arvostaa (tai tarvittaessa varoa), on tiedettävä niiden ominaisuudet, sopivammat käyttötavat ja merkitys mm. terveydelle"

Kertoessaan marjataloutemme mahdollisuuksista Rautavaara kertoo Suomen olevan maailman parhaita marjamaita. Meillä monien marjalajien viljely menestyy erinomaisesti ja marjat ovat laadultaan parempia kuin etelässä kasvaneet. Rautavaaran mukaan kuluttajat eivät tule ajatelleeksi, että useimmat marjoistamme ovat paljon terveellisempiä kui ulkomaanhedelmät.



Kirja esittelee kattavasti Suomen kasvit ja kertoo ovatko ne syötäviä ja jos ovat, niin kuinka korkealle ne on arvostettu. Teoksessa on muutamia ohjeita, mihin kaikkeen marjoja voi käyttää.


Lisäksi kirjan loppupuolella on muutamalla sivulla kerrottu marjojen kivennäis- ja hivenainepitoisuuksista ja niiden säilyvyydestä. Kirjan mukaan esimerkiksi vadelmat säilyvät 85-90% ilman suhteellisessa kosteudessa n. 0-1 asteessa kaksi päivää eli hyvin lyhyen aikaa.


Tämä kirja on edelleen ajankohtainen, taas metsiimme jää suuri määrä marjoja odottamaan poimijoitaan ja edelleen me käytämme runsaasti ulkomaisia hedelmiä kotimaisten marjojen sesonkiaikaan.
SaveSave

10.6.2016

Honkapirtti, Turku


Visit Turku kutsui minut tutustumaan Turkuun ja pääsin heidän kauttaan tutustumaan tähän kaunottareen, Honkapirttiin.



Olemme omistaneet vanhan tupamme nyt yli vuoden ja se on riittänyt, olen tässä ajassa rakastunut peruuttamattomasti vanhoihin taloihin. Niinpä heti pikkubussista ulos päästyäni kiinnitin huomioni tämän talon runsaisiin koristeisiin.


Ikkunanpuitteet ja räystäslaudat olivat varsinaista silmäkarkkia, paljon koristeellisempaa kuin pienen tupamme koristeet. Niinpä kiersin taloa taltioimassa yksityiskohtia kotona näytettäväksi. Eihän sitä tiedä jos jostain saamme taas uusia ideoita uudisrakentamiseen.


Tavanomaiset ovet ovat tylsiä, tämä ei ole tylsä.


Katsokaa nyt näitä räystäslautoja, eivätkö ne sopisi esimerkiksi huvimajaan?


Sain kuulla talon historiasta. Se oli yllättävä, ensinnäkin talo ei ollut niin vanha kuin miksi sen luulin ja toisekseen tarina sen takana on koskettava:

JR 14- jalkaväkirykmentti oli vuosina 1941-44 käydyssä sodassa pääasiassa turkulaisista ja Turun ympäristöpitäjistä koottu jalkaväkirykmentti. Vuonna 1942 JR14 siirrettiin Röhön-Uhtuan erämaihin. Tuolloin rykmentille alkoi rauhallisempi asemasota- ja varmistuslinjavaiheen aika.
Rintamamiesten keskuudessa kasvoi huoli kaatuneiden aseveljien ja rykmentin invalidien kohtalosta. Niin syntyi ajatus Honkapirtistä, kotiseudulle siirrettävästä keskuksesta, jonka avulla hankituilla varoilla voitaisiin auttaa vaikeuksissa olevia lähimmäisiä. Talo rakennettiin retkeilykohteeksi, mutta suuriin tiloihin tehtiin myös kerhohuoneita rykmentin sotaleskille sekä kokoontumispaikka, missä aseveljet voisivat muistella yhteisiä sotakokemuksia.

Talo oli osittain pystyssä jo Uhtuan länsipuolella Hukariksi nimetyllä maastonosalla 1942-1943. Sieltä se siirrettiin Turkuun rintaman paluukuljetuksina ja hirret numeroituina keväällä 1943. Turun kaupunki luovutti nykyisen tontin rakennuksen uudelleen pystyttämiseksi. Pystytyksestä vastasivat lomalla olevat rintamamiehet ja rykmentin jo lomautetut, vanhemmat ikäluokat, jotka olivat perustaneet JR 14 Aseveljet ry:n. Talon pystyttämiseen tarvitut varat saatiin lahjoituksina, ja rakennus nousi uudelleen Turun Ruissaloon vuoden 1944 syksyllä. Aseveliyhdistys lakkautettiin aseleposopimuksen mukaisesti ja Honkapirtti luovutettiin Turun kaupungille.

Honkapirtin historiaa

Rakennus oli sisältäkin huikea. Ei vain sen koko: sen olohuoneeseen olisi mahtunut tupamme moneen kertaan, vaan myös sen koristeellisuus. Ikkunanpielet oli sisälläkin koristeelliset, mutta hyvin erinäköiset kuin ulkopuolelta.



Talo oli kalustettu vanhoin tuolein ja pirttipöydin, katossa roikkuivat sähköistetyt öljylamput valoa tuomassa.


Honkapirtissä toimii nykyisin kahvio, se on avoinna joka päivä kymmenestä viiteen. Ja kahvio on perisuomalainen. Tarjolla on kahvia ja munkkeja, konstailettomasti hyvää ja rakennuksen ilmapiiriin sopivaa.



Huomaatteko, ovenpielet muistuttavat ikkunanpieliä ja tämäkään ovi ei ole tylsä.



Tässä on yksi kuva, joka on tarkoitettu lähinnä kotiväelle. En aina osaa selostaa rakenteellisia asioita niin, että kukaan ottaisi niistä selkoa, joten olen oppinut kuvaamaan ne. Näin siis sisäpuolen ikkunanpuitteet on tehty seuraamaan hirsien muotoja.





Mitä sanotte, toimisiko tämmöinen muoto, kuin näissä kaiteen laudoissa on, vaikka saunan kuistin laudoituksena?


Rykmentin komentajalle, Albert Ravilalle, kelosta veistetty tuoli kuuluu edelleen kalustukseen.



Henkilökunnan työasut hivelivät kansallisuusromanttisuudellaan silmää.



Noissa pylväissä on jotain, joka sai minut ensivilkaisulla ajattelemaan toteemipaaluja. Mistähän kaikki assosiaationi kumpuavat?


Rakennuksen sivussa pilkotti vaja, jota lähdin tutkimaan tulevaisuuden hankkeet mielessäni. Me emme ole rakentamassa hirsilinnaa, mutta  vajalle on aina tarvetta.


Tämmöinen kaunotar sieltä paljastui.



Vajan laudoitus oli hauska. Saattaisin nähdä tällä tapaa rakennetun vajan omassa pihapiirissämme. Punamultaa pintaan ja se istuisi mitä parhaimmin nykyiseen pihapiirimme. Meillä saattaisi jossain vintin kätköissä olla tuommoiset vanhat sepän takomat saranat oviin...


Suosittelen tutustumaan paikkaan.

Albert Ravilan raitti
Turku



4.6.2016

Mummon paras keksintö; varvaspalju



Mummon salainen ase hyisiin varpaisiin


Varvaspalju, mummon paras keksintö liian kauan järvessä viihtyneille lapsille.

Lapsina kukaan meistä ei kammonnut järvivettä, polskimme Saimaassa, vaikka sinne päästääkseen jäähän olisi pitänyt nakutella avanto. Huulet sinistyneinä, kylmästä täristen vakuutimme olevamme aivan lämpimiä. Kun kylmyys viimein iski, iski se voimalla. Jäinen koleus oli siinä vaiheessa imeytynyt luihin ja ytimiin ja kovakaan saunominen ei sitä sieltä pois saanut. Juuri tässä vaiheessa pelastajana kuvaan tuli varvaspalju. Isoäiti täytti pesuvadit niin kuumalla vedellä, kuin paleltuneet varpaamme kestivät ja asetteli jalkamme niihin likoamaan. Ja niin me siellä istuimme, rivissä lauteilla, varpaat pulikoimassa kuumassa vedessä. Aina välillä mummo pistäytyi löylyn puolella lisäämässä kuumaa vettä vateihin ja tarkastamassa, joko jalat olivat läpilämpimät.


Sauna ei ollut ainoa paikka jossa varvaspaljua käytettiin. Navakka etelätuuli sopii saunan kuistille ja jäähyllä käyminen nopeutuu silloin liiaksi, ellei ota esiin mummon salaista asetta. Halatti päällä, varpaat kuumassa paljussa voi uhmata säänherroja liki loputtomiin. Tuntuu ettei kylmyys voi millään saavuttaa, jos on lisää kuumaa vettä paljuun lisättäväksi.


Mummon niksi takasi myös meille taaperoille kunnolliset yöunet, mikään ei pidä nukkumattia paremmin loitolla kuin jääkalikkoina tärisevät jalat. Kunnolla lämmitetyt jalat hilpaisivat saunalta tuvalle vauhdilla ja tuvalla jalkoihin pujotettiin paksut töppöset huolehtimaan lämmön säilymisestä. Koleimpina aikoina petiin pedattiin toinen peitto, joka taiteltiin jalkopäähän paksuksi kerrokseksi lämmittämään jalkateriä.





Nyt on taas se aika vuodesta, kun paljua tarvitaan. Vedet ovat lämminneet sen verran, että järvessä tulee pulikoitua hetkisen kauemmin, kuin olisi viisasta. Vilustamista ja jäisiä varpaita vastaan palju on aivan lyömätön.