14.1.2017

Luvassa vuonna 2017

Joulukuu oli blogissa hiljaista aikaa, keskityimme arkeen ja suunnittelemaan tulevaa vuotta. Vuosi 2017 tulee olemaan muutosten vuosi, aivan kuten jokainen yhdessä olemamme vuosi on ollut. Tavoitteenamme on saada asioita reilusti eteenpäin tuvalla ja samalla viettää rauhallista perhe-elämää. Mikäli haluat nopeasti kurkata, mitä kaikkea viime vuonna tapahtui koosteen näette täältä.

Aiomme kertoa tuttuun tapaan omatoimisesta elämästä, pienimuotoisesta omavaraisuudesta, viljelyksistämme ja erilaisista remontti- ja kunnostushankkeista. Näiden lisäksi tulee uutena teemana  jossain määrin olemaan lapsiperheen elämään liittyvät asiat.

Olemme varautuneet muuttuvaan elämäntilanteeseen ideoimalla ja esivalmistelemalla muutamia postauksia etukäteen. Tavoitteenamme on postata kerran viikossa ennen kasvukauden alkua ja päästä samaan tahtiin taas sadonkorjuun myötä.


Omavaraisuudesta saitte jo tammikuun alussa lukea pohdintaa sähköpulasta ja omavaraisuuteen läheisesti liittyvästä varautumisesta kirjoitin taloudellisesta varautumisesta mammalomaan pidentämistä varten. Helmikuussa käsittelen asiaa arkisemmin; ystävättäreni on luvannut paljastaa mitä hän pitää aina mukana-pussukassaan. Oman pussukkani sisällön esittelin marraskuussa.

Viljelysuunnitelmamme ovat tulevana kesänä hyvin saman tapaiset, kuin aiempina; aiomme kokeille jotain uutta ja pitää vanhat, meille sopiviksi havaitut kasvit mukana. Omenapuusuunnitelmat ovat edelleen ajankohtaisia ja kirjoitan niistä kolme eri postausta helmi-, maalis- ja huhtikuussa. Niiden jälkeen olemmekin jännittävässä vaiheessa; joko jo tänä vuonna pihaamme ilmestyy uusia omenapuita vai elämmekö vielä yhden satokauden vain uusista puista haaveillen ja eri lajikkeita testaillen.

Teimme viisi erilaista videota, jotka aiomme julkaista pikkuhiljaa blogissa postauksia piristämässä. Yksi tulevista videoista käsittelee hankkimaamme Kotiliesi 30 kunnostuksen ensimmäisiä vaiheita. Aloitimme Kotilieden kunnostuksen syksyllä 2016 ja jatkamme sitä taas kevään tultua. Tämä, kuten toinenkin remppaan ja kunnostamiseen liittyvä video tulevat blogiin keväästä.

Lapsiperheen elämään liittyviä juttuja tulee vielä tässä kuussa muutama. Ensimmäinen käsittelee vadelmanlehtiteetä. Omalta pihalta tai lähimetsästä löytää toimia yrttejä, kun vain perehtyy asioihin :) Toinen juttu käsittelee videon kanssa lapsen kantamista. Elämäntapamme tuvalla ja mökillä hyötyisi paljon siitä, että oppisimme käyttämään erilaisia kantovälineitä ja vapautuisimme vaunuista. Itseasiassa kantamisaiheisia juttuja tulee myös helmi- ja maaliskuussa.


Toivomme teidän viihtyvän seurassamme ja olette tervetulleet liittymään lukijoiksi ja Instagram-seuraajiksi. 

16 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea tätä postausta. Hienoa, kun olette tehneet tulevaisuuteen suuntaavia suunnitelmia. - Mukavaa talviviikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen tuo sähköpulalinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aiheena mielenkiintoinen tutkia ja samalla hitusen huolettava.

      Poista
  3. Tämä oli mielestäni hyvä tapa aloittaa blogivuosi! Lukija huomioidaan ja saat itse kokonaiskäsityksen tulevasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs K. Näin jälkikäteen katsottuna tämä oli minulle toimiva. Kun asiat mietti ennalta oli helpompi saada ideoita kirjoituksiin.

      Poista
  4. Kuullostaa varsin mukavalta tulevalta blogivuodelta ja olen iloinen päästessäni nyt mukaan seuraamaan tulevaa. Iloista pääsiäisviikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoinen postaus, jään tutustumaan blogiisi lisää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lilli ja tervetuloa seuraamaan :)

      Poista
  6. Mielenkiintoisia juttuja blogissasi luvassa tänä vuonna. Innolla jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
  7. Täältähän löytyi aarre, tämä teidän blogi nimittäin. :) Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan! Minäkin tykkäsin koosteista, niin menneestä kuin tulevasta vuodesta, koska lukijana niiden avulla kokonaiskuvan hahmottaminen oli helppoa ja toisaalta mielenkiinto heräsi tulevaan. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoisia suuntaviivoja! Sun blogi on mulle uusi tuttavuus, mutta heti kiinnostuin aiheista! Tulen ehdottomasti paremmalla ajalla lukemaan lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta Veera ja tervetuloa uudelleen :)

      Poista