18.2.2017

Omenapuusuunnitelmia 5


Lobon kanssa olen puolueellinen, se on parasta tunnustaa heti. Tätä omenaa kasvoi mummolan pihamaalla ja se maistui ihanalta kirpeinä syyspäivinä. Olen vuosien saatossa opettanut muutaman kollegan odottamaan Lobon satokautta vesi kielellä. 

Lobo on kanadalainen omenalajike. Tämä talviomena viihtyy kasvuvyöhykkeellä II ja varauksella sitä suositellaan myös vyöhykkeelle III. Lobo päästään korjaamaan lokakuussa ja se säilyy varastossa joulukuulle. Hyviä puolia Lobossa on se, ettei siitä tule kamalan isoa puuta ja se saavuttaa satoiän varhain. Valitettavasti se on altis ruvelle, syövälle ja muumiotaudille.

Omena oli maultaan raikas, pirteä, ei happoa ja siinä oli kiva suutuntuma. Itse rakastan Loboa, vaikka yleensä kaipaan syömäomeniini happoisuutta.



Zarin poimimme Prisman hedelmäosastolta ja se osoittautui hankalaksi tapaukseksi, sillä siitä ei tunnu olevan missään tietoa. Tietojen puutteen syynä lienee se, että se on melko uusi lajike ja tarkoitettu ammattiviljelyyn. Zari on ilmeisimmin Eurooppalaista alkuperää ja näin ollen se tuskin olisi ykkösvalinta III-vyöhykkeelle edes silloin, kun taimia alkaa saamaan kotipuutarhaankin.

Zari oli mukava syöntiomena, mutta muutoin se oli pettymys, se ei auta hankettamme eteenpäin. Jatkossa koetamme olla kaupassa tarkempia, kun hankimme kotimaisia omenoita tastingeihimme.

Omena oli mehukas,  raikas, rapea, makea ja siinä oli enemmän happoja kuin Lobossa,  lisäksi sen hedelmäliha oli keltaisempi kuin Lobossa.

*

Molemmat omenat olivat mukavan mehukkaita. Zari herätti vahvasti mielenkiintomme, mutta joudumme hylkäämään sen täysin. Loboa puolestaan haluan oksan johonkin perheomenapuuhun, sillä mikä voisi maistua paremmalta, kuin lapsuudesta tutut omenat?

Tämä oli maistelukauden 2016 viimeinen tasting, seuraavat maistelut ovat vuorossa kun kypsiä kotimaisia omenoita taas saa. Siihen saakka mietimme omenapuusuunnitelmiamme eri näkökulmasta. Ensi kuussa tarkastelen suunnitelmia teorian kautta ja kerron mitä haasteita suunnitelmassamme ehkä tulee olemaan. Huhtikuussa esittelen teille lempikirjani omenoista ja niiden kasvatuksesta ja sujautan postaukseen rautaisannoksen omenatietoutta. Tuo postaus tulee muistuttamaan blogin yhtä suosituimmista postauksista eli kirjoitusta kasvata ihanat tomaatit- tietoa tomaatin kasvattamisesta.

Kirjoitussarjan aiemmat osa löydät klikkaamalla numeroita: 1, 2, 3 ja 4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti