30.3.2017

Näin löysimme punaisen tuvan ja perunamaan


Meille oli itsestään selvää hankkia punainen tupa ja perunamaa. Pelkkä vakaa aikomus ei riittänyt oman paikan löytymiseen, vaan siihen vaadittiin töitä. Ensimmäinen kohde, jota vakavasti harkitsimme ja jonne luulimme pääsevämme liukui käsistämme pankin jyrähdettyä tiukan ein lainahaaveillemme.

Olimme niin tuudittautuneita ensimmäiseen vaihtoehtoon, että sen osoittauduttua mahdottomaksi olimme hetken aikaan lamaantuneita, kykenemättömiä päättämään mihin suuntaan seuraavaksi jatkaisimme hankkeessamme.

Pienen hengähdystauon jälkeen ryhdyimme pohtimaan asiaa tosiasioiden pohjalta. Selvitimme millaisiin hintoihin meillä oikeasti olisi varaa remonttikulut huomioiden. Sijainti selvisi karttaa lukemalla ja pitämällä kaikki rajoitukset mielessämme. Toisen työ rajoitti enemmän kuin toisen ja kulkuyhteyden omaan paikkaan piti olla mahdollisimman vaivaton. Rajasimme hakualueemme näiden ehtojen perusteella.


Seuraavaksi listasimme mitä vaatimuksia meillä olisi paikalle. Oma tupa tietenkin ja mahdollisuus perunamaahan. Piharakennus miehen projekteille ja suuri piha.  Tuvan piti olla homeeton ja kohtuullisilla kuluilla ja vaivalla kunnostettavissa. Pihaa haaveissani oli hehtaarin verran, vähintään. Mies haaveile vanhasta kivinavetasta, jossa mahtuisi puuhastelemaan.

Siitä se alkoi, asuntosivujen seuraaminen ja näytöissä ravaaminen. Hämmästyttävää kyllä kaikki välittäjät eivät olleet kiinnostuneita esittelemään kohteita tai antamaan niistä lisätietoja. Pelottavan monessa paikassa välittäjä saapui hyvissä ajoin paikalle avaamaan kaikki asunnon ikkunat, ja mietin miksi asuntoa pitää tuulettaa, jos siellä on kaikki kunnossa.

Me siis kiersimme kohteesta toiseen, innostuimme, petyimme ja aloitimme alusta. Kunnes se löytyi; mahdollinen kohde. Tai oikeamminkin minun mielestäni mahdollinen kohde. Rintamamiestalo omalla tontilla, kaupungissa, naapureiden keskellä, kohtuullisen suurella tontilla. Mies ei innostunut. Minä taisin olla vähän pahana, sillä olin jo kerinnyt mielessäni suunnittelemaan minne laittaisin vadelmapensaat ja lihakanit.

Monien pettymysten jälkeen pysähdyimme ja keskustelimme vakavasti. Päätimme muuttaa haaveitamme hitusen ja rakentaa tuvan alusta alkaen itse. Vertailimme erilaisia pohjaratkaisuja, talopakettien tarjoajia ja kiersimme etsimässä sopivaa tonttia. Saimme piirrettyä unelmiemme pohjan ja toimitimme sen eräälle hrsitalovalmistajalle tarjousta varten (sitä ei vieläkään 2 1/2 vuoden kuluttua ole tullut). Emme kuitenkaan päätyneet rakentamaan, se ei ollut siinä vaiheessa meidän juttumme.


Sitten koitti se ilta, ilta joka muutti kaiken. Se oli ankean harmaa talvi-ilta ja paikka oli itään suuntaava oranssi metro. Siellä sen bongasin netistä. Se ei ollut se mitä haimme, ei todellakaan. Se oli liian pieni, se ei soveltunut ympärivuotiseen asumiseen. Sen tontti oli liian pieni. Mutta kaikesta huolimatta soitin miehelle ja pyysin menemään vauhdilla nettiin, sillä nyt oli lupaavaa osuma.

Mies sai avattua oikean asuntoilmoitussivun ja itse hyppäsin metrosta kävelemään. Siinä kävelymatkan aikana kerkesimme selvittämään kohteen sijainnin kartalla, millaiset liikenneyhteydet sinne on ja totesimme sijainnin ja ulkorakennusten tyydyttävän tarpeemme. Tontti oli paljon pienempi, kuin mitä olimme ajatelleet. Päärakennus, ainoastaan sen materiaali, hirsi, oli sitä mitä olimme toivoneet.

Illan puntaroimme olisiko meistä muuttamaan haaveitamme tässä määrin. Jospa ostaisimme kesämökin, datšan, vakinaisen asunnon sijaan. Olisimme vapaampia tekemään muita päätöksiä elämämme suhteen, kun emme tarvitsisi suurta lainaa taloa varten. Voisimme tehdä suurempia muutoksia työkuvioihimme tai siihen missä päin haluaisimme asua ja millaista elämää viettää.

Jos hankkisimme viikonloppukodin, mökin, emme olisi siellä arkena. Meidän ei tarvitsisi huolehtia arkiaamujen lumitöistä, lämmityksestä, hankkia juoksevaa vettä ja sisävessaa. Saisimme hoidettua pyykit kaupungissa ja ottaisimme vapaa-ajan asunnostamme irti vain ne mukavat hetket alkeellisemmissa oloissa.

Toisaalta, jos emme asuisi tuvallamme, emme saisi kanaparvea ja kasvihuonekin, kun sellaisen saisimme valmiiksi, olisi usein heitteillä. Jos emme asuisi tiluksillamme, olisi sinne lähdettävä joka kerta erikseen. Pienintäkään askaretta ei saisi hoidettua siinä samalla, kaikkea varten pitäisi matkata.


Plussat ja miinukset yhteen ynnättyämme varasimme ajan välittäjältä. Saavuimme tuvalle hyvin ankeana helmikuun iltana. Silloin oli pimeää, märkää ja lunta oli kaikkialla. Sen ankeampaa ei oikeastaan olisi voinut olla. Ei ollut kesäistä aurinkoa luomassa romanttista sävyä. Oli pimeys, tihkusade, märät kengät ja monessa näytössä kouliintunut kriittinen katse.

Vaikka joka paikka oli täynnä sekalaista tavaraa, saimme nähtyä tarpeeksemme. Kasvot peruslukemilla kiitimme näytöstä ja poistuimme kotiin keskustelemaan. Keskustelua seurasi pari lisäkäyntiä tuvalla ja vakuutuimme paikasta aina vain lisää. Muutaman hinta-arvion ja puhelun jälkeen olimme valmiita tekemään päätöksen; tekisimme tarjouksen pikkuisesta tuvasta. Tarinan loppu oli tavanomaista asuntokauppaa ja muodollisuuksien jälkeen omistimme pikkuisen tilan ja hurjan määrän kierrätykseen päätyvää tavaraa.

Omistajuuden siirryttyä meille alkoi puuhastelu jolle ei näy loppua. Ensimmäisen kesän aikana perustimme kasvimaan samalla tavalla kuin vuotta aiemmin muualle. Aloitimme rakennusten kunnostamisen ja pihamaan muovaamisen. Siirsimme viljelypalstoilta herukoita pihalle, perustimme kukkapenkkejä ja kasvatimme muunmuassa maa-artisokkaa ja lehtikaalia.

Työpäivät tuvalla venyivät pitkiksi. Iltaisin olimme väsyneitä, likaisia ja jokaista lihasta kolotti. Mutta me olimme onnellisia. Meillä oli oma tupa.


Samasta aiheesta kirjoitti myös Koivukummun emäntä ja Korkealan isäntä.
SaveSave

8 kommenttia:

  1. Luin jo kertaalleen ja oli pakko palata lukemaan uudestaan. Nyt kera maidon ja keksien. Olette kyllä viimeisen päälle pohtineet kaiken valmiiksi. Pitäisiköhän tulla teille oppiin tuossa asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :)
      Meidän piti harkita asiaa eri tavalla, kun halusimme löytää paikan joka palvelee molempien toiveita & tarpeita ja joka mahdollistaa myös tiiviin yhteydenpidon molempien läheisiin :)

      Poista
  2. Olen ensimmäistä kertaa vierailulla blogissasi. Tämä postaus kertoi mukavasti taustoista. Me etsimme pitkään tätä nykyistä kotia. Matkalle mahtui monia vaiheita. Innostusta, pettymistä, itkua ja odotusta. Tämä oli kaiken sen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne Minna :) Oman kodin etsiminen on joskus työlästä ja turhauttavaa, mutta kyllä se on ihanaa kun se viimeinkin löytyy :)

      Poista
  3. Ihana tarina! Mä toteutin myös unelmani mummonmökistä kesä-asunnon merkeissä, lasten kanssa arkikuviot sujuu vaivatta täällä kaupungissa palveluiden äärellä ja torpalle pääsen halutessani toteuttamaan luovuutta ja kantamaan kaivosta vettä pihasaunan pataan. :D Liityin lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIvan mahtavaa, että tekin löysitte tapanne nauttia torppaelämästä :) Ja tervetuloa seuraamaan.

      Poista