30.6.2017

Puolivuosikatsaus

Vuoden alussa kerroimme mistä aiomme kirjoittaa pääosin vapaa-ajan asunnollamme viettämästä elämästä kertovassa blogissa. Lupasimme kirjoittaa pienimuotoisesta omavaraisuudestamme, nikkaroinnista sisältäen erilaisia kunnostus ja remonttihankkeita. Lisäksi olemme kertoneet niistä lapsiperheen asioista, jotka ovat linkittyneet blogin aiheisiin.


Aloitetaan siis alusta: Joulukuussa kerroimme odotuksesta, laskettu aika oli tammikuussa, mutta pienokainen odotti syntymäänsä helmikuuhun saakka. Vasta huhtikuussa päivitimme blogiin pojan syntymän. Tämä kertoo osaltaan siitä, miten olen tuuminut somen asemaa vauvan elämässä. Esikoisen aikaan tämmöisiä ei tarvinnut pähkäillä. Minulla oli alkuun asiasta tiukempi mielipide, mutta keskustelut esikoisen kanssa ovat saaneet kantani lievenemään. Luonnollisestikin Kajn suhtautuminen asiaan painaa erittäin paljon.


Tällä hetkellä meillä on ollut niukasti blogin aiheisiin liittyen vauvasta kirjoitettavaa. Olemme bloganneet erilaisista tavoista kantaa lasta. Meillä on ollut käytössä trikooliina ja kietaisuristi 2 josta olemme siirtyneet Ergo-kantoreppuun. Seuraavaksi aiomme kokeilla Slipooveri-sidontaa kantoliinalla.

Kantamisen lisäksi olemme kertoneet syistämme pyrkiä käyttämään mahdollisimman paljon kestovaippoja kirjoituksessa, jossa esiteltiin kestovaippojen imujen kuivausteline. Kestovaippailu jatkuu edelleen ja kestot ovat nykyisin käytössä reissussakin. Ainoastaan öisin käytämme kertakäyttövaippoja ja tavoitteena on löytää yöksi sopiva kestovaippayhdistelmä ja päästä kokonaan kertakäyttövaipoista eroon.

Aloimme säästämään raskauden loppuvaiheilla. Tarkoituksena olisi se, ettei pienen tarvitsisi mennä hoitoon aivan heti. Julkaisimme tammikuussa säästötavoitteemme 1 378 € per nenä. Ja kyllä, olemme saaneet rahaa tavoitteen mukaisen määrän säästöön. Rehellisyyden nimissä tuo valitsemani tapa säästää ei sopinut itselleni. Joka viikko eri summa säästöön, se ei vain ole juttuni. Tasasummalla homma toimii itselläni paremmin.


Omenapuusuunnitelmat ovat näkyneet blogissa alkuvuoden aikana. Olemme tällä hetkellä jäljessä pihahommissa, joten saa nähdä kerkeämmekö tänä vuonna istuttamaan puita. Olen aika pettynyt tilanteeseen, mutta minkäs teet. Pihaa pitää myllätä ensin auki, että sen saa sitten kiinni ja sen lisäksi pihasuunnitelma elää sellaista vauhtia, etteivät omenapuiden paikat pysy menossa mukana.

Nikkarointi juttuja on ollut mukavasti: Lavakaulusten käsittely,  tiiligrillin esittely, se aiemmin mainittu kestovaippojen kuivausteline ja sitten kaksi videota, roskakatoksen pohjan valaminen sekä Kotiliesi 30 puuhellan kunnostus. Blogissa oli myös nikkarointi aiheeseen kevyesti liittyvä kirjoitus siitä miten katukiveystä tehtiin Lontoossa.


Kirjoja on käsitelty nyt todella paljon. Luin raskauden aikana paljon ja se näkyi viiveellä blogissa. Kantamiseen liittyvissä kirjoituksissa oli lainauksia kirjoista, joita luin. Niiden lisäksi esittelin pikkuisen kummisedän lainaaman todella kattavan kirjan omenoista ja kaikesta niihin liittyvästä. Lisäksi esittelin saamiani kirjoja postauksissa Omasta maasta, Tomaatti! -kirja, Unelman omavaraisuudesta ja Elinvoimaa puista. Nyt lukemisvauhtini on hidastunut, joten uusia kirjaesittelyitä tulee aiempaa hitaampaa tahtiin.



Ensimmäisen raskauden aikana uskoin, kun minulle kerrottiin että lievä vastenmielisyyteni ruokaa kohtaan odotusaikana johtuu kehokriisistä ja nuoresta iästäni, koetin kuulemma piilotella raskautta. Nyt toisen odotuksen ajan olotila oli identtinen. Tämän vuoksi oletin odottavani toista tytärtä. Ruoka siis ei uponnut, saatoin joko kokata tai syödä, mutta molemmat yhtäaikaa oli poissuljettu vaihtoehto. Tämän vuoksi ruokablogi Tsajut vietti hiljaiselämää. Pienokaisen synnyttyä se on taas herännyt eloon. Siellä on esimerkiksi peruna-tunnisteen alla paljon ohjeita jotka sopivat tämänkin blogin teemaan.

Blogeissa esiintyneet videot on linkattu tänne YouTube-kanavaltamme. Sinne on tarkoitus tehdä lisää videoita, mutta se on kiire järjestyksessämme loppupäässä. Videot tuntuvat vielä vähän vierailta, mutta asia muuttunee kun niitä saa enemmän tehtyä.

Näillä kahdella blogilla on yhteinen Instagram-tili, joka päivittyy paitsi uusimpien blogipostausten kuvilla niin myös arkisilla kuvilla.



Kesän ajan blogi on hiljaisempi ja palaa tuttuun vähintään kirjoitus viikossa tahtiin syksyllä. Syksylle on tulossa kirjoituksia tehoneliöistä eli ahtaasti asumisesta, lapsiperheen arki alkaa näkyä blogissa aiempaa enemmän ja aion esitellä mitä kaikkea olemme remontoineet. Kirjapino lupaa teille muutamia kirjaesittelyjä ja muutenkin kesä on saanut minut näkemään lukuisia uusia asioita, joista kirjoittaa. Mutta sitä ennen täytyy elää, kokea ja kokeilla, jotta on mistä kirjoittaa :)

Kuulisin mieluusti mielipiteesi kuluneesta puolesta vuodesta tässä blogissa; mikä oli hyvää ja mikä kaipaisi vielä parantamista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti