9.8.2017

Anjan puisto, Mikkeli

Vuonna 2012 minun piti paljastaa teille nämä kuvat, mutta paljastan ne nyt! Kuvissa esiintyy Anjan puisto Mikkelissä, aivan siinä asuntomessualueen vieressä. Suosittelen tutustumaan tähän upeaan puistoon.


Puisto on puulajipuisto eli arboretum ja siellä on nimensä mukaisesti valtava määrä erilaisia puita.

Camdenin afrolöllöpöksyt sopivat minne vain







Puisto sijaitsee kahden järven välisellä kannaksella ja siellä kasvaa lukuisia erilaisia puita ja perennoja.

Anja perusti puiston vuonna 1968 ja on rakentanut sitä siitä saakka. Puiston iän huomaa helposti siitä, miten valtaviksi puut ovat kasvaneet. Ja mikä parasta, Mikkeli sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 3 eli samalla kuin me. Voimme siis olettaa, että suotuisassa tontin kulmauksessa saisimme samat puut kukoistamaan, kuin Anja.



Anjan puistossa vierailuun kannattaa varata aikaa, sillä puisto on 7 hehtaarin kokoinen.


Meiltä jäi vierailu tänä kesänä väliin, mutta aiomme käydä ensi vuonna puistossa inspiraatiota hakemassa.



Sinikka Piipon Elinvoimaa puista-kirjan lukemisen jälkeen olen alkanut katsomaan puita aivan uudella tavalla. Ymmärsin kirjan avulla, että puilla on niiden sielua lämmittävän vaikutuksen lisäksi myös paljon muuta annettavaa. Niitä voi halutessaan hyödyntää monella eri tavalla.





Anjanpuistontie 9
50100 Mikkeli


6 kommenttia:

  1. Anjan puisto on aivan ihan paikka! Kaikkien puita rakastavien on pakko käydä siellä edes kerran elämässään.
    Mekin vierailtiin siellä muutamia vuosia sitten. Jotenkin ihan uskomatonta, että Anja on yksin kaivanut kaikki lammet ja raivannut alueen! Rispektiä hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja on tehnyt aivan huikean työn ja käsittääkseni hyvin pitkälle aivan omin käsin lapiolla. Viimeisestä vierailustani paikkaan on vierähtänyt jo tovi eli sinne olisi taas pian päästävä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä se on. Anjalla on ollut silmää luoda paikasta äärimmäisen kaunis, monipuolinen ja vaihteleva <3

      Poista
  3. olen vieraillut useaan otteeseen Anjan puistossa. Aivan ihana paikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Puistossa on runsaasti penkkejä ja istuinryhmiä, joissa nauttia tunnelmasta ja seurailla lukuisien vapaana liikkuvien eläimien (kaneja, kanoja jne) touhuja. Kahvilaa ei ole, joten eväät ja kahvitermos mukaan! Puistoon on pieni sisäänpääsymaksu kattamaan pakollisia puistonhoitokuluja, mutta on jokaa sentin arvoista. Kannattaa mennä, upea paikka, jossa ihana tunnelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos termari-vinkistä, tuo täytyy toteuttaa seuraavalla kerralla :)

      Poista