18.8.2018

Pensasaita suunnitelmia englantilaisen leikkipuiston innoittamana



Vierailimme heinäkuussa englannissa esikoiseni Miinan yliopistosta valmistumisen vuoksi. Matkalla majoituimme kahdessa eri vuokra-asunnossa. Jälkimmäisen asunnon lähellä oli tämä kuvissa esiintyvä leikkipuisto.

Leikkipuistoa kiersi monilajinen pensasaita. Aita oli hyvän näköinen ja jouduin vähän etsiskelemään, että saisin pari erilaista kuvaa sen sisällä olevasta verkkoaidasta.

Pensaiden ja verkkoaidan yhdistelmä vetoaa minuun. Haluan aidan joka pidättelisi rusakot ja jänikset omalla puolellaan, mutta joka ei näyttäisi tylsältä tai teollisuusaluemaiselta. Lisäksi tämmöinen aita voi kasvaa siinä määrin leveyttä ja korkeutta, että se saa peuratkin pysymään loitolla. Ainakin toivon niin.


Tätä nimenomaista aitaa mietin niin kutsuttuun pohjoismetsään. Aita tulisi selkeästi tontillemme ja aidan ja tontin rajan väliin istutamme lisää puita siinä jo kasvavien kaveriksi. Aidan ja tontin rajan välinen metsikkö saa pysyä villinä, mitä nyt lisäämme sinne muutaman puun tuulen suojaa antamaan.

Ohessa blogissa aiemmin vilahtaneita kuvia pohjoismetsän lähtötilanteesta. Ennen meidän aikaamme alueella oli möyrinyt metsäkone ja siitä oli kaadettu runsaasti puita. Kaadetuista puista oli jäljellä vain risut ja suuret kannot.


 Haluamme siis tiheän pensasaidan ja saatamme laittaa sen joukkoon tai sen pohjoispuolelle havukasveja. Nyt mietimmekin mitkä kasvit kestävät purevan pohjoistuulen, viihtyvät savimaassa puolivarjossa ja olisivat sopivan helppohoitoisia meille. Aidan tulisi myös pidätellä taapero ja mahdollisesti tulevaisuudessa pihalla vieraileva basset-koira. Kaikki vinkit vastaanotetaan kiitollisuudella.


Ja lopuksi vielä yleiskuva tuosta englantilaisesta leikkipuistosta ja esikoisestani siellä leikkimässä. Kuopus ja Kaj olivat sivummalla leikkimässä.


6.8.2018

Omavaraisuuden eteneminen, elokuu


Kirjoitus on osa omavaraisuudesta kirjoittavien kirjoittajien kuukausittaisia postauksia. Edellinen osa löytyy tämän linkin takaa.

Heinäkuu oli kuuma, hyvin kuuma ja kuiva. Kuumuuden lisäksi haasteita aiheutti omat poissaolomme tuvalta. Olemme viettäneet taaperon kanssa paljon aikaa Saimaalla ja lisäksi kävimme koko porukalla Englannissa tyttäreni Miinan valmistujaisissa.

Heinäkuussa tapasimme matkata taaperon kanssa julkisilla niin lähelle tupaa kuin mahdollista ja taapertaa loppumatkan jalan tuvalle. Reissuun meni reilut kolmisen tuntia, joista yli tunti meni patikkamatkaan. Ajoitin kävelyn taaperon päiväuniaikaan ja kävelin rattaissa kuomun suojassa nukkuva taapero mukanani polttavan auringon alla. Perillä voin kuumuudesta pahoin ja en jaksanut panostaa puutarhaan siinä määrin, kuin olisi ollut tarve.

En halua moittia mökkimatkaa. Vaikka reissu julkisilla vie moninkertaisesti sen ajan kuin autolla, on se mahdollista tehdä julkisilla. Mutta vallinneilla keleillä matka oli rankka. Töistä tuvalle ehtinyt Kaj löysi minut säännöllisesti helteen nitistämänä tilapäisen keittiömme lattialta vettä kittaamasta ja oloa noitumasta.

Olin siis rehellisesti sanottuna katkipoikki ja puutarhani kärsi siitä. Kastelin sitä ahkerasti, monta kertaa kaivon tyhjäksi, mutta siihen se vähän jäi. Projektit eivät edenneet suunnitelmien mukaan.

Saimme ihan kivan sadon herukoista ja keitin niistä hilloja. Sekin homma meni vähän kehnosti. Ihan ok hilloja niistä tuli, mutta ei aivan sellaisia kuin ajattelin. Löysin houkuttelevan ohjeen punaherukkahilloon ja ensimmäisellä kerralla nappasin ohjeesta vain inspiraatiota ja hillosta tuli todella kivaa, toisella kerralla ja suuremmalla marjamäärällä päätin noudattaa ohjetta kirjaimellisesti ja sain herkkuhillon sijaan ylimakeaa marmeladia.

Kasvimaa tuottaa jonkin verran kesäkurpitsaa ja kaikki kaali joutuivat ötököiden suuhun. Tilli kasvaa harvana ja kituvana. Perunat ovat vielä tiukasti mullan alla jemmassa. Jotain pientä satoa on siis tulossa, mutta viljelyalaan nähden sato on niukka.


Moni asia on oikeasti mennyt ihan hyvin. Säät ovat koetelleet, mutta olemme pärjänneet silti todella kivasti. Vanha tuttu ilmastoahdistus on taas nostanut päätään ja ruoantuotannon ajattelu, oli se omavaraista tai suuremmassa mittakaavassa, herättää huolta. Samoin luonnon tila.

Ilmastoahdistus ja luonnon kohtalosta huolehtiminen on nostanut joitain asioita työlistassamme ylöspäin. Aiomme kiirehtiä pohjoismetsän rajan metsittämistä. Haluamme luoda pienen monimuotoisen alueen eläimille ja hyönteisille. Kaistale on todella kapea, mutta uskon sen toimivan kulkureittinä eri metsiköiden välillä.

Etelärajan kiviaidan kunnostus on myös tulossa työnalle. Jo kunnostettu pätkä toimii kotina ainakin sisilisko joukolle. Koteja linnuille ja sisiliskoille, ei se paljoa ole, mutta toivon sen omalta pieneltä osaltaan auttavan luonnon monimuotoisuuden pysymistä. 

Synkän sävyisiä olivat mietteeni heinäkuussa. Mutta olivat ne runollisiakin. Useasti kaupungissa, auringon kuumentamassa kivitalossa päässäni kaikuivat Edith Södergranin runon säkeet: 

"Olen kuumeinen kuin suokasvi,





uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti."


Mahtui heinäkuuhun hyviä hetkiä, niitä oli runsain mitoin. Yksi tärkeimpiä asioita omavaraisuuden tavoittelussa onnistumisessa olivat ne lukuisat hetket kun taapero poimi itse marjoja pensaista syödäkseen. Juuri nuo hetket ovat se mihin tähtäämme; terveellisiä herkkuja puutarhan täydeltä.

Saimaalla mökkeily piti taaperon lähiruoassa, perunat ostettiin paikalliselta viljelijältä ja pojat kalastivat lapsen tarpeiksi. Eero opetti hänet kastelemaan mummin ryytimaata ja siitä taapero piti. Hän voimistui kesän aikana ja siirtyi viisi litraisen kastelukannun raahaamisesta kymmen litraisen käyttöön, seikka joka on varsin kunnioitusta herättävä kymmenkiloiselle puutarhurille.

Mökille hankkimamme bokashi-komposti tuottaa parhaillaan multaa ja pian istutamme Saimaan saareen muutamia lehtipuita. Joukossa on Instagramissa hehkuttamani sulkaharmaaleppä.

Asiat siis etenevät. Eivät ihan sillä tavalla kuin on suunniteltu, mutta etenevät kuitenkin.







Ensi kuussa, kuukauden ensimmäisenä maanantaina palaan tämän aiheen pariin ja lupaan hehkuttaa sadosta. Siihen saakka voitte kurkistaa kuulumisiamme Instagramista ja Facebookista, kummankin stories päivittyy välillä, eli kurkatkaa nekin :) Ja kyllä tämä blogikin taas palaa tasaiseen päivitystahtiinsa ennen ensi kuuta.


Samasta aiheesta kirjoitti myös Rakkautta ja maanantimia, Maatiaiskanasen elämää, Korkeala, Mrs Sinn, Olipa kerran arki, Harmaa torppa, Riippumattomammaksi.

14.7.2018

Blogi kesälaitumille


Tämä kesä etenee vauhdilla. Nyt jo poimin ensimmäiset mustaherukat hilloa varten (tällä ohjeella näin ensiksi), seuraavaksi pitäisi ajatella mehuja. Saammeko niin suuren sadon marjoja ja omenoita, että mehustamolla käynti kannattaa?

Seuraavaksi aion keskittyä vieraiden kestitsemiseen eli tiedossa on grillausta ja maailman helpointa leipää (ohje täällä). Tarkoituksena olisi nauttia kesästä ja puuhastella samalla hurjaa vauhtia. 

Instaan olen välillä päivittänyt kuvia ja Tarina-osiota toimillamme. Instan tarinat jaan usein myös Fb:n Tsajut-sivulle. Se on nyt se juttu, nopea viestiminen. 

Tällä hetkellä aika hupenee kesäisiin asioihin ja blogille ei ole niin paljon aikaa, kuin soisin. Siksi julistankin pienen blogitauon alkaneeksi. Palaan bloggaamaan viimeistään syyskesästä ja päivitän silloin tänne, mitä kaikkea olemme saaneet kesän aikana tehtyä.

Ihanaa kesää ja muistakaa nauttia <3




7.7.2018

Metsäpalon jälkeen, Mustavuoren luolat



 Vuosaaren Mustavuoren luonnonsuojelualueella on paljon nähtävää. Tällä kertaa keskityimme retkellä metsäpalon polttamaan alueeseen ja Mustavuoren linnoituksen luolaan, jotka sijaitsevat lähekkäin.

Muita mielenkiintoisia kohteita alueella ovat muun muassa vanha kalkkilouhos ja "okralähde", jossa on raudan värjäämää vettä.

"Helsingin seudulla tulivuoriperäisiä kivilajeja on etenkin Vuosaaressa. ... Vulkaanisia kivilajeja voi helposti katsella alueen kallioissa.

...

Vuosaaren linnoitusta oli rakentamassa myös kiinalaisia pakkotyöläisiä."

Helsingin Vuosaari Nordsjö, Pertti Lampi


Vuosaaren Mustavuoren maastopalo poltti 3.6.-18 noin kaksi hehtaaria metsää kallion laella. Sammutuksessa avusti Rajavartiolaitoksen helikopteri, joka nosti merestä vettä ja sammutti sillä paloa. Kuvat on otettu 6.7.-18.


  Menimme Mustavuorelle kävelylle torstaina 5.7. Tarkoituksenamme oli etsiä tunneliluolan sisäänkäynti. Samalla reissulla törmäsimme tähän metsäpaloalueeseen.

Sää oli torstai-iltana tihkusateinen. Sateessa kostunut palanut maa tuoksui huumaavalta. Ei pelottavalta, sillä tulipalosta oli jo aikaa. Maa tuoksui lupaukselta, uudelta alulta. Siellä täällä vihersi kasvien uudet herkät alut.

Palanut männynrunko
Tulipalo on aina pelottava, tuhoava. Mutta joskus maastopalo on paikallaan. Ei sillä, että haluaisin metsän palavan, vaan siksi että palanut maasto on lukuisten hyönteisten ja kasvien elinaluetta ja nämä elelijät ovat käymässä vähiin.

Onni oli, ettei palo riehunut laajemmalla alueella ja onni oli, että se oli luonnonsuojelualueella, jossa luonto saa rauhassa toipua ja tarjota elinpaikan lukuisille metsäpalon jälkeisille lajeille.



 Palaneessa maastossa näkyy yllättävän hyvin, missä polut ovat menneet.




Metsäpalo ei tappanut kaikkia puita. Mäntyjen paksu kuori on suojannut osaa männyistä palon kuumuudelta.



Wikipedia tiesi kertoa maastopalojen etenevän päärynän muotoisesti kulkusuuntaansa nähden. Metsäpalo etenee 3-8 % nopeudella tuulen nopeudesta. Mikäli ranskalainen teoria pitää paikkansa, voisi sen avulla koettaa löytää tämän palon alkukohta sieltä missä paloalue on kapein.



Reitti Mustavuoren luolalle

Luola löytyy Google Mapsista nimellä Mustavuoren linnoitusalue. Se on Itäväylän lähellä ja Mustavuoren Itäväylän parkkipaikka on hyvin lähellä luolaa.

Kuvassa oleva oikea tiehaara tulee parkkipaikalta ja vasemmalle jatkuu tykkitie, jonka läheisyydessä luola on.

Olen lapsena tottunut menemään luolaan tämän suuaukon kautta, sillä se on lähempänä tykkitietä. Maaston korkeuserot ovat tämän sisäänkäynnin luona suuremmat, kuin toisen sisäänkäynnin luona. Paikka ei ole helppokulkuinen.

Luolan suuaukko kalliolta kuvattuna

Mustavuoren luolien historia


Vuosaaren Mustavuorella on osa Krepost Sveaborgin linnoitusta. Linnoituksen retkeilijöitä eniten kiehtova paikka on tämä tunnelimainen luola.

Vuosaaren ja Mellunkylän alueella tehtiin ensin kevyitä linnoitustöitä jo elo-marraskuussa 1914......Vuoden 1915 keväällä alkoivat todelliset linnoitustyöt."

"Vuosaaressa töissä oli myös kiinalaisia pakkotyöläisiä, jotka tosin kotiutettiin suomalaisten pyynnöstä ja vuonna 1916."

"Valtavat rakennustyöt mullistivat alueen normaalin elämän. Linnoitustöitä suunnittekevat ja johtavat upseerit asuivat vuoteen 1917 asti alueen maatiloilla ja Mellunkylään rakennetussa kansliarakennuksessa. Venäjältä tuodut linnoittajat ja sotilaat majoitettiin osittain kaupunkiin ja Mellunmäen nykyisen metroaseman alueelle puron varteen rakennettuihin kasarmeihin. Sadat suomalaiset vallityöläiset asuivat alueen talojen ulkorakennuksissa ja tilapäissuojissa. Työt jatkuivat täydellä teholla vuoden 1917 kevääseen asti, mutta osa töistä oli käynnissä vielä vuotta myöhemmin."

"Vaikka linnoituksia ei saatu koskaan täysin valmiiksi, oli länsivaltojen sotalainoilla rakennettu Helsingin puolustusjärjestelmä silti valtava laitos, johon kuului 462 tykkiä ja kymmeniä valonheittimiä yötaisteluja varten. Puolustajien määrä oli 25 000 miestä. Käytössä oli uusinta tekniikkaa. Sähköasemat, langaton lennätin ja yhteyskaapelit olivat jo tuolloin osa linnoituksen varustusta."


Helsingin Vuosaari Nordsjö, Pertti Lampi


Mustavuoren linnoitusalue tykkiteineen on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella.



Ennen tämän kesän käyntejä olin todella kauan käymättä luolalla. Edellisestä käynnistä taisi olla kymmenisen vuotta. Se ei silti ole haalistanut ajatuksiani ja muistojani luolasta. Rakastin täällä seikkailua lapsena.

Isäni vei meitä lapsia lyhyille retkille. Hän kertoi samalla alueiden historiasta ja opetti asioita luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. Me retkeilimme paljon. Ehkä isäni tapa viedä meidät retkille juontaa juurensa kaupunkilaisuudesta. Isän molemmat vanhemmat olivat helsinkiläisiä ja kaupunkilaisten on erikseen lähdettävä luontoon, se ei aukea kotiportailta. Retkille on lähdettävä, jos haluaa luonnonhelmaan.

Oli syy retkiimme mikä vain, niin niistä on jäänyt paljon lämpimiä muistoja. Valitettavasti emme koskaan vieneet esikoistani Miinaa yhtä monille retkille. Tämän taaperon kanssa meidän täytyy ryhdistäytyä ja jatkaa lyhyiden retkien tekoa.


 Metsienmiehet


Mustavuorella asui lapsuudessani metsien miehiä koijissaan. Ymmärsin lapsena heidän surullisen kohtalonsa, mutta samaan aikaan koin heidän elämänsä metsässä mielikuvitusta kutkuttavana.

Meitä oli kielletty lähestymästä miehiä ja heidän asumuksensa olivat ehdottomasti kiellettyä aluetta. Meille teroitettiin, ettei kenenkään kotiin saa mennä kutsumatta, ei edes metsien miesten majoihin.

Kymmenen vuotta sitten törmäsin jonkun asuttamaan majaan Uutelassa ja jäin miettimään keitä nykyajan metsien miehet ovat ja millaiset ovat heidän tarinansa. Isäni lapsuudessa metsien miehet olivat sodankäyneitä miehiä, mutta keitä he olivat minun lapsuudessani?


Retkeily taaperon kanssa


Taaperolle oli puettu päälle housut, joista metsäpalon jälkeensä jättämä noki ei näy. Paljasjalkatossut auttoivat epätasaisessa maastossa liikkumista. Niiden pohja suojasi jalkoja viiltävän teräviltä kiviltä, joita paikassa oli paljon.




Taapero ei ihan vielä ole 17 kuukautta, mutta hän liikkuu näppärästi epätasaisessa maastossa. Siskonsa ei samassa iässä olisi ollut yhtä ketterä. Tosin Miina-sisko oli saman ikäinen talvella, jolloin paksut vaatteet rajoittivat liikkumista. Lisäksi hän oli tässä iässä todella kova puhumaan, toisin kuin vaiteliaampi veljensä. 


Kuiva kesä näkyy luolassa, nyt sen lattia on hyvin kuiva. Tavallisesti luolan lattialla on suuri lätäkkö.


 Mustavuoren luola on vaarallinen. 

Luolan ympäristö on kivikkoista ja se on sateella liukas. Luola on pimeä ja sen pohjalla on kiviä ja romua, luolassa on äärimmäisen helppo kompastu. Luola on louhittu vuosikymmeniä sitten ja se ei missään tapauksessa ole turvallinen paikka. Luolan katosta saattaa tippua kiviä niskaan. Luolan luona olevat kalliot ovat jyrkkiä ja pudotus luolan suuaukolle on hyvin korkea. Alueella on paljon kyykäärmeitä.

Vanha tykkitie

Mustavuorelle pääsee helposti esimerkiksi bussilla 560. Lähin pysäkki on Fallbackan pysäkki. 

Alueella on hyvä ulkoilureitit ja siellä lapset voivat pyöräillä turvallisesti. Tykkiteitä lukuunottamatta kaikki tiet ovat todella hyvässä kunnossa.

Lisätietoja alueesta löytyy tästä linkistä.