10.11.2018

Haikeita aikoja



Meillä eletään surullisen odottavia aikoja. Marraskuu kymmenen vuoden takaa kohoaa toistuvasti mieleen. Se synkkä marraskuu oli alkusoittoa. Unissani näen ihmisiä, joita en enää muuten voi nähdä. Se kireys, joka silloin jäi sieluun, on noussut esille.

Me odotamme ja nautimme joka päivästä, kuin se olisi viimeinen.

Täällä taitaa nyt lähiaikoina olla hiljaista. Palaamme kuitenkin kirjoittamaan, kun sen aika taas on.


27.10.2018

Risuaita

Meillä on pieni pläntti metsää, joka on ollut hoitamatta ainakin parikymmentävuotta. Osa alueesta oli pahasti risukoitunut ja aloitimme siellä harventamaan pahimpia puskia. Tai nyt sanoin väärin, homma alkoi jo useampi vuosi kun Kajn sukulainen kävi kaatamassa raivaussahan kanssa pahimmat puskat. Kaj siisti tietä häiritsevät puut. Ja sitten elimmekin jonkun aikaa risukasojen kanssa.



Risukasat tukevat luonnon monimuotoisuutta, mutta ne eivät meillä olleet mitenkään metsän kaunistus. Lisäksi jatkuvasti seikkailualuettaan laajentava taapero on saanut meidät aitaamaan aluettamme enenevässä määrin.

Tarvitsimme lisää aitaa ja halusimme siistiä pihan lähellä olevaa metsää kuljettavaan kuntoon. Ratkaisu oli yksinkertainen: Risuaita.

Kaj teki pystypuita varten rautakangella reiät ja iski ne sitten paikoilleen moskalla tai pajavasaralla. Tässä oli taas yksi hetki, kun olin onnellinen kumppanini voimista. Itse olisin saanut paljon lyhyemmän pätkän aidan tolppia pystyyn.

Seuraavaksi keräsin risuja tolppien väliin. Koetin saada pitkiä rankoja laitoihin ja lyhyitä keskelle. Työnsin myös risuja pystyyn kasatun aidan oksien lomaan koettaen näin vahvistaa aidan rakennetta.

Urakka on vielä kesken, mutta olemme saaneet jo monta kasaa siistittyä ja paksummat rangat saimme kylässä käyneiden sienestäjäkundien ja Miinan avustuksella pois metsästä.



Risuaitamme on melko kapea ja korkea. Kapeudella haemme sitä, että saisimme risut riittämään pitkään aitaan ja korkeuden olisi tarkoitus hidastaa taaperon karkumatkoja. Tämä risuaita on syönyt nimensä mukaisesti risuja, vähänkään paksummat rangat on kerätty polttopuuksi tai odottamaan muita projekteja.


Risuaidan hyödyt

  • Saa käsiteltyä "jätteen" omalla pihalla
  • Elinympäristö hyönteisille, sienille ja eläimille
  • Tukee luonnon monimuotoisuutta
  • Suojaa tuulelta
  • Luo mikroilmaston lähelleen
  • Rajaa pihaa
  • Toimii kulkua estävänä aitana



20.10.2018

Kurkistus tuvan sisälle




Tuvan remontti on siinä vaiheessa, että voimme miettiä jo tuvan sisustamista. Vaatehuoneen ja keittiönkaapin virkaa toimittaa pieni lipasto. Lipastossa säilytämme muutamia varavaatteita, hitusen purtavaa ja sekalaisia asioita, kuten hammasharjoja, taskulamppuja ja kynttilöitä.

Yksi lipaston vetimistä oli rikki ja uusi vedin hohtaa nyt kirkkaana. Vetimen sävy sointuu hyvin lipaston alla olevaan puiseen viinilaatikkoon. Sain sen ystävältäni ja sinne ei mahdu aivan kaikki taaperon mökillä olevat sisälelut. Viinilaatikoita kannattaa kysyä Alkosta, etenkin tähän aikaan vuodesta niitä saattaa olla hyvin saatavilla.


Kuten kuvista näkyy on listoitus pikkuisen kesken. Ikkunan ympärillä olevat listat on Mäntsälän Sahan levein Riitta-lista. Ne on mallattu tilapäisesti paikoilleen. Jokainen ikkunamme ja ikkunalautamme on erilainen ja osassa lista tulee osittain ikkunalaudan yli. Päätimme elää asian kanssa ja emme ala säätämään niitä samanlevyisiksi. 

Ihanan leveät ikkunalaudat ovat talveksi menetetyt, sillä nostimme vintin ylisillä kesänsä viettäneet (kunnostamattomat) sisäikkunat paikoilleen. Nyt lämpö pysyy paremmin tuvassa, mutta rakastamani ikkunalaudat ovat poissa.


Tupamme pienuuden vuoksi aikuisten sänky aiheutti meille päänvaivaa. Halusimme sängyn, jonka saa tarvittaessa pieneksi ja joka ei auki levitettynä ole massiivinen.  Lisäksi meillä ei ole yhtään kahta metriä pitkää yhtenäistä seinää, vaan kolmella seinällä on ikkuna ja yhdellä ovi ja liesi.

Löysimme Ikeasta nämä varavuoteet. Nämä sängyt saa pinottua päällekäin, jolloin se on normaalin sängyn korkuinen. Sänky on parisänkynä matala. Matala sänky ei näytä massiiviselta ja kasassa ollessaan se toimii mainiosti sohvana. Meille tämä sopii paremmin kuin hyvin, mutta sängyn korkeus on sen verran epäergonominen, ettei se sovellu kaikille.

Utåker-sänkypari maksoi patjoineen 239 € ja se on erinomainen nukkua. Ainoa fiksaus siihen on sen alla olevat palikat. Sängyn jaloissa on "nystyt" joiden avulla se pinotaan tukevasti päällekäin. Nuo melko pienet nystyt olisivat saattaneet painaa lautalattiaan jäljet, joten porasimme laudan palasiin kuopat ja sujautimme ne jalkojen alle. 

Sängyn alla on matto lisäeristämässä ja estämässä mahdollista vetoa. Tarkoitus on tuoda tuvalle lisää mattoja talveksi.

Sängynpeitto on Vaalan antiikkikirppikseltä ja valkoiset tyynyt ovat noin 15 vuotta sitten Ikeasta hommatut. Valkoinen Riedeck:in lampaanvillapeitto on saatu käytettynä ja se on ihanan painava ja lämmin.

Seuraavaksi mietimme verhojen laittamista, etenkin talvella ne ovat näppärät vedon estäjät. Haluamme siis talveksi vankat villaverhot ja kesäksi kunnolla pimentävät verhot. Tämä on haaste, sillä kumpikaan meistä ei ole oikein verhoihminen. Onneksi lähipiirimme kuuluu sisustusilmää omaavia ihmisiä joiden puoleen ajattelimme pulmassamme kääntyä.



Saimme Muutit taaperolle kokeiluun ja hänelle ne eivät tehneet vaikutusta. Taapero haluaa väkevää ja hyvää, mausteista ja maukasta. Hän on niitä lapsia, jotka napsivat puolukoita herkkuhampaan kolotukseen. Itse ihastuin Norsu Muutiin, siinä maistuu ihanasti päärynä.

Sosepussit, lasipurkkiin pakattu puuro ja toisissa lasipurkeissa olevat kahvipavut ja napostelu murot muodostavat tupamme ruokavaraston. Kaikki on pakattu niin, etteivät ne houkuttele vahingossakaan tuholaisia. Tupamme lähistöllä on peltoja ja metsää  ja joka syksy pelkään kutsumattomien vieraiden löytävän sisälle.

Tänä vuonna pelko osoittautui aiheelliseksi. Kaj kunnosti väliovea ja hetken aikaa meillä oli kaikki ovat auki ulos asti. Eivät ne mitään älyttömiä aikoja olleet auki, mutta sen verran, että yksi nopea siimahäntä pääsi käyttämään tilaisuuden hyväkseen. Onneksi huomasimme asian heti ja saimme hankkiuduttua siitä eroon. Mutta tästäkin syystä meillä ruokatarvikkeet pakataan huolellisesti ja biojätteet kiikutetaan heti lämpökompostoriin tai kaupunkiin bokashi-kompostiin.

Tämä oli tämmöinen nopea kurkistus tupaamme. Ja vaikka tupa on pieni jäi siitä vielä puolet kameran linssin ulkopuolelle. Koetan korjata tilanteen valoisana päivänä ja näyttää myöhemmin loput :)

13.10.2018

Äitiyden raskaita vastuita

Olen ollut äiti pari vuosikymmentä.  Asia jota äitiydessä kammoan, olen aina kammonnut, on taas ajankohtainen.



Äitinä tehtäväni, vastuuni, on olla se, joka toimittaa huonot uutiset. Ne uutiset joita kukaan ei haluaisi kertoa, joita ei haluta edes ajatella. Tehtävänäni on tuijottaa totuutta silmiin ja pukea sanoiksi vallitseva tilanne.

Tartuin puhelimeen. Koetin pitää ääneni vakaana ja määrätietoisena. Halusin vakuuttaa, mutta olla samalla mahdollisimman lempeä. Ilmoitin, että nyt olisi sopiva hetki varata lento kotiin. Nyt olisi hyvä hetki tulla. Ihan vain, koska hetkiä ei ole määrättömästi. Ainakaan niistä ei enää voi olla varma. Ja vaikka hetkiä olisi vielä pitkäänkin, niin olisivatko ne enää näin hyviä hetkiä?

En pidä siitä, että joudun kertomaan tämän kaltaisia uutisia. Mutta en missään tapauksessa antaisi kenenkään muun toimia puolestani. Me voimme tyttären kanssa todeta sanan puolikkaan ja muistaa. Vanha kipu kerää vain uusia mausteita, uusia ulottuvuuksia. Vaikka kipumme on henkilökohtainen on se myös jaettu, yhdessä eletty.

Niin, tyttäreni tulee kotiin käymään. Olisin onnesta pakahtumaisillani, ellen olisi näin pohjattoman surullinen.

Mitään en näin kammoa.  Jos saamme elää pitkään saan kertoa vastaavia uutisia vielä lukuisia kertoja. Ajatus saa vatsani kiertymään pieneksi sykkyräksi. Tunnen surun nousevan vahvana. Tähän ei onneksi totu koskaan.

En osaa lohduttaa esikoista. Sanat eivät muuta tunteiden voimaa. Rakkauden hinta on nimensä veroinen.


Olin apea. Kaivoin koneelta kuvia joissa oli aurinko, joissa ei ollut yhtään viitteitä näistä asioista. Loin niistä tämän 20 sekunnin videon kesäisestä Helsingistä ja siitä, kuinka vierailimme taaperon kanssa Seurasaaren vieressä sijaitsevassa Pukkisaaressa rautakautisessa kylässä.