6.9.2017

Syysvaatteita kirpputorilta


Tavaroiden vieminen kierrätykseen on vain yksi osa kierrättämistä. Toinen osa on tavaroiden hankkiminen kierrätettyinä. Olemme saaneet tai ostaneet käytettyinä kaikki vauvan vaatteet. Tai jos ollaan rehellisiä, niin muutama poikkeus on: Yksi body, kahdet kestovaippojen kanssa käytettävät villahousut, lahjakortin lunastus ja olikohan vielä muuta?

Me hankimme vauvalle kaiken mahdollisen kierrätettynä, vaunuista syöttötuoliin. Ja tämä on ollut helppoa, sillä lähipiirissä on ollut sopivan ikäisiä lapsia, joilta on jäänyt vaatteita yli. Meiltä vaatteet ovat jatkaneet matkaansa seuraaviin koteihin tai palautuneet takaisin alkuperäisiin koteihinsa.

Vaatteita ja tavaroita on tähän asti tarjottu meille ja olemme päässeet niiden suhteen helpolla. Nyt ensimmäistä kertaa kerkesin kaipaamaan asioita, joita meillä ei ollut. Viileä loppukesä vai pitäisikö tätä kutsua jo alkusyksyksi, on pakottanut miettimään pikkuisen vaatevarastoa uudella tavalla.

Pikainen pyörähdys Marskin muksujen kirpputorilla ei juurikaan keventänyt kukkaroa, mutta saimme ensi hätään syysvarusteita. Rukkaset kahdessa eri paksuudessa, töppöset (eri kuin kuvassa), tarranauhalla varustetun kaulurin, villaneuleen ja pehmokirjan. Kaikki tulivat tarpeeseen.


Pikkuinen ei enää ole niin pikkuinen, vaan hän haluaa touhuta. Tällä hetkellä suurta huvia on istua omalla istuinalustalla ja repiä nurmikkoa tai kaivella hiekkaa. Samalla saatetaan ohimennen maistella omat varpaat, niin että sukat kastuvat. Tai sitten ne sukat kiskotaan irti. Iltaisin alkaa olla jo viileää, joten tarvitsimme hänelle jalkoihin töppöset ja pian on tumppujen aika.


Silloin kun pieni ei touhua maassa tai tyydy leikkimään rattaissa on hän tiiviisti menossa mukana. Kantorepussa on lämmin, kun kantajan keho lämmittää. Mutta repussa ei enää voi olla kesäisen kevein vaattein, vaan jalat, kädet ja pää pitää jo vaatettaa syystuulia vastaan.


Vaikka joudumme hankkimaan osan syys- ja talvivaatteista itse, niin olen äärimmäisen tyytyväinen saatuamme ystävältä seuraavan koon ihanasta merinovillahaalarista, jota rakastin viime kevään. Ruskovillan ihanuus suojaa pikkuista tänäkin talvena.


Tämä on oikeastaan jännittävää. Nyt kun pian emme saa vaatekasseja tutuilta, niin alamme itse valitsemaan pienelle vaatteita. Pian hän pukeutuu meidän makumme mukaan. Paljonkohan hänen tyylinsä tulee muuttumaan? Onneksi pian koittaa aika, jolloin hän itse osaa kertoa mitä haluaa päälleen pukea ja pääsemme taas valinnan vaikeudesta ;)

Nyt vastaanotan mieluusti tiedot Helsingin parhaista lastenvaatekirppareista. Emme kaipaa välttämättä merkkivaatteita, myöskään epämääräiset postimyyntivaatteet tai keinomateriaalit eivät ole juttumme. Mistä löytäisimme etsimämme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti