24.2.2018

Muistoissa etupihan tomaattitarha


Tervetuloa kurkistamaan muistojeni tomaattikesiin, aikaan jolloin tomaatit kasvoivat heti keittiön ikkunan takana. Siihen aikakauteen jolloin pensaat notkuivat tomaattien painon alla. Tule seuraamaan, kaihoisia muisteluita maailman parhaasta paikkasta kasvattaa tomaatteja, paikasta joka ei enää ole käytössäni.


Asuin aiemmin rivitalossa, jonka etupihalla sain kasvatettua mukavan määrän ruokaa. Etupiha oli pieni, muutamia laattoja ja sitten olikin taloyhtiön norjanangervo. Tila oli kuitenkin tarpeeksi suuri pienelle viljelmälle.

Etupihan yksi parhaita puolia oli sen suunta aamuaurinkoon, tomaatit saivat nauttia heti aamusta auringon lämmöstä. Pihan toinen loistava puoli oli se, että se sijaitsi itseasiassa asunnon yläkerran alapuolella. Vaikka kyseinen ratkaisu teki alakerrasta hämyisän, oli se tomaattien mieleen. Tomaatit kasvoivat laatikossaan katon alla ja nurkassa. Paikkaan ei päässyt tuulet puhaltelemaan ja nurkkaus oli lämmin.


Monesti seisoin keittiössä aamukahvimuki kourassani ja silmäilin ulos etsien samalla kypsiä tomaatteja. Voin sanoa, ettei mikään vedä vertoja yön jäljiltä hitusen viileiden, mutta pinnalta aamuauringon lämmittämille tomaateille. Rohmusin taskut täyteen tomaatteja ja lähdin onnellisena töihin. Päivä ei voi alkaa huonosti, jos se alkaa muutamalla kourallisella makeita tomaatteja.


Alkuun me emme juurikaan olleet käyttäneet etupihaa, sama tilanne oli monella naapurilla. Etupihan pienuuden vuoksi se ei oikein houkutellut oleskelemaan. Asia muuttui, kun sinne laittoi kasveja. Silloin oli hyvä syy oleskella etupihalla, vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia. Istua rappusilla ja siemailla teetä samalla kun kilpikonna laidunsi minimaalisen pientä nurmilänttiä.

Vaikka naapureilla oli etupihallaan tavanomaisempia koristekasveja ja koriste-esineitä, emme koskaan saaneet osaksemme negatiivista huomiota. Päinvastoin, naapurit olivat ihanan kannustavia ja uteliaita pienen kaupunkiviljelmämme suhteen. Moni pysähtyi seuraksi juttelemaan.

Oman kokemuksen kautta uskon erilaisten viljelmien luovan helposti yhteisöllisyyttä. Ruoasta ja säästä löytyy helposti sananen sanottavaksi ja aihe kepeään keskusteluun. Ja kun naapurit tulevat tutuiksi, niin sitten on paljon helpompi pyytää heitä viemään pois osa oman luumupuun ylituotannosta tai auttamaan lumitöissä.



Vaikka näistä ajoista ei ole mitenkään tavattoman kauan, näyttäytyvät ne muistoissani lapsuuden kesien kaltaisina; aurinko paistoi aina ja kaikki sujui leikiten. Oikeasti en hörppinyt kovinkaan montaa kupillista teetä tai kahvia etupihalla. Silti nuo kerrat tuntuvat syöpyneen mieleen ikimuistoisina.

Muistoissani tomaattien sato oli yltäkylläinen ja näin se vaikuttaa olevan kuvienkin mukaan. Toinen toistaan herkullisempia lajikkeita tuottamassa satoa koko pitkän kasvukauden ajan. 

Nämä tomaattikesät olivat kesiä jolloin olimme esikoisen, Miinan, kanssa kaksin. Ne olivat kesiä ennen kuin hän muutti pois kotoa Walesiin. Ne olivat kesiä, jolloin elämän pahimmat kuohut olivat jääneet taakse ja olimme suvantovaiheessa. Olimme uupuneita elämän kurimuksen höykytettyä meitä ja olimme oppineet pysähtymään arkisiin hetkiin olemaan onnellisia.

Rakastan nykyisyyttä, Miina on Englannissa, kilpikonna uudessa kodissaan. Minulla on mies, vauva ja tupa. En vaihtaisi nykyisyyttä pois. Mutta joskus on hyvä pysähtyä muistoissa hetkiin, jolloin meitä oli vain minä, tytär, kilpikonna ja tertuittain tomaatteja.

Muisti on kumma. Katseltuani näitä kuvia tätä kirjoitusta tehdessäni näyttäytyvät nuo vuodet idyllisinä, onnellisina ja seesteisinä. Tiedän, ettei se ihan niin mennyt. Mutta katselen kuvia kauemmin, työnnän muita muistoja kauemmas, kunnes ne hiipuvat ja haalistuvat. Näin haluan muistaa nuo vuodet, onnellisina, satoisina ja lempeinä. Olen onnellinen, että kuvasin tomaatteja näin paljon, ne auttavat minua vahvistamaan kaikkia niitä lukuisia ihania muistoja.



Tiedättekö, miten kamalasti kaipaan näitä aikoja, kun tomaattien kasvatus sujui kuin itsestään? Joskus aprikoin käytinkö kaiken tomaattionneni tuolloin. Luen haikeudella silloisia kirjoituksiani.


Tältä se silloin näytti; oven vieressä tontun luona kasvoi mustassa ruukussa koristepensas, sen vieressä valkoisessa altakasteluruukussa kiemursi papu itse tehdyn tuen varassa. Penkillä oli ruukuissa yrttejä, maassa yhdessä ruukussa taisi olla mansikkaa. Sinisessä ämpärissä kasvoi perunaa ja valkoisessa istutuslaatikossa kukoista tomaattit ja basilika. Oikealla, miltein angervon alle jääneenä, näkyy kesäkurpitsa.



Mikäli etsit tietoa tomaattien kasvattamisesta, suosittelen kurkistamaan kirjoitukseni Sonja Lumpeen luennolta, siitä saa hyvät vinkit miten toimia tomaattien kanssa. Jos kaipaan enemmän tietoa, suosittelen hänen kirjaansa aiheesta.

12 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus <3 Upeat viljelmät sinulla on ollutkin. Kiva mielikuva; Sinä, tytär, kilpikonna ja tomaatit :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noissa ajoissa oli oma lumouksensa.

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Ihanat muistelot! Tuo seinusta on varmasti ollut ihanteellinen paikka kasvatuksille.
    Minullakin on tuo samainen tomaattikirja, melko kattava ja esitelty paljon tomaattilajikkeita.
    Tulin lukijaksi blogiisi, kun on niin mukava ja mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että kirja oli sinunkin mieleesi. Ja tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  3. Ihania tomskuja! Kunpa saisi ensi kesänäkin itsekin taas kasvatettua tomaatteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kaino toive on täälläkin, tuvalla en ole kertaakaan onnistunut näin hyvin :)

      Poista
  4. Oi miten komeita tomaatteja! Tänä kesänä on pakko saada muutama tomaatti itsellekin kasvamaan:) Toivotaan että tulisi oikein kaunis kesä♥ Kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon tomaattikesä olisi upea asia. Ihanaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  5. Kaunis postaus! Upeita tomaatteja. Toivotaan hyvää tomaattikesää!

    VastaaPoista