30.6.2018

Pride 2018

Etkö pelkää, että saat potkut, jos joku näkee? Mitä jos työkaverisi saavat tietää? Etkö pelkää leimaantuvasi? Miksi viet sinne lapsesikin? Miksi oikein teet tämmöistä? Eihän se periaatteessa ole sinun asiasi.

Tarina alkaa viime vuosituhannelta. Olin teini ja uskoin ihmisoikeuksiin. Minulla ei ollut yhtään ystävää jonka kanssa mennä. Menin yksin. Seuranneina vuosina oli ystäviä ja lopulta siellä oli mukana silloin tarhaikäinen tyttäreni Miina.

Vuosituhannen alussa kulkue oli erilainen. Yhtenä vuonna huusimme "Homo, homo homo! On kivaa olla homo!" Samassa kulkueessa huusimme muitakin vähän noloja sanoja, kuten lesbo, bi. Äänemme kohosivat kertomaan moninaisesta rakkaudesta.  Sinä vuonna kerroin Miinalle, että vaikka onkin kivaa olla homo, niin tarhakavereita ei pidä kutsua homoiksi.

Ajan myötä asiat alkoivat muuttua, kulkue ja siihen osallistuminen ei ollut enää niin paheksuttavaa. Kulkueesta oli tullut tavallaan ihan ok, tavallaan ihan trendikäs ja hyväksyttävä. Helsingistä oli tullut muutenkin homomyönteisempi paikka.

Päivä, jolloin jäin maalaamaan

Sitten koitti se kerta, kun olin sopinut kavereiden kanssa maalausurakan kulkueen kanssa samalle päivälle. Jätimme kulkueen väliin. Meitähän ei tarvittaisi. Kulkue oli karnevalisoitunut ja iloinen. Siellä oli paljon väkeä. Mitä me siellä enää.

Sinä päivänä kulkueeseen tehtiin kaasuisku. Ystävättäreni rattaissa istunut lapsi sai kaasua silmilleen ja tapahtumasta jäi hänelle pitkäksi aikaa paha muisto.

Niin me palasimme kulkueeseen. Me marssimme muiden joukossa.

Sitten koitti se kerta jolloin kulkueeseen taas iskettiin.

Olimme osallisia.

Jatkamme edelleen marssimista.

Olemme puhuneet Kajn kanssa asiasta. Menen kulkueeseen pikkuisen kanssa. Tämä on jo hänen toinen kulkueensa. Tiedostamme riskit. Osa minusta sanoo, että pienikin riski on liikaa. Osa minusta sanoo, ettei maailma muutu, ellei sitä muuteta.

Lähden kulkueeseen ystävän kanssa, johon tutustuin kuusisitoistakesäisenä. Me tutustuimme aikana, jolloin homoseksuaalisuuteen ja Prideen suhtauduttiin aivan eri tavalla.

Tänä vuonna havahduin siihen, että vaikka nyt aikuinen tyttäreni kasvoi homorummutuksen keskellä, ei hän muista ja edes tiedä, millaista elämä oli vielä hetki sitten. Hän eli sateenkaaren laidalla, hänelle asiat olivat normaaleita, tavallisia. Hänen kuplansa säkenöi kaikissa väreissä. Me emme tulleet kertoneeksi hänelle millaisessa maailmassa silloin oikeasti elimme.

Minun piti kirjoittaa vahvasti, henkilökohtaisesti.

Sormeni lepäsivät näppäimistöllä. Sanoja ei tullut. Muistot tulvivat mieleen. Hymyilin silmäkulma kosteana.

Tänään on kuukalenterin mukainen kitkentäpäivä. Tänään olisi vielä remonttia jäljellä enemmän kuin runsaasti. Silti tänään on taas oikea hetki marssia ihmisoikeuksien ja rakkauden puolesta.

Teemaan sopivaa musiikkia.
Ja ajatuksia aiemmin samasta aiheesta.

16.6.2018

Ikkunoiden kunnostus, osa 1


Vanhojen ikkunoiden kunnostaminen on kuulemma mukavaa ajankulua. Niiden kanssa puuhastelu on kuulemma terapeuttista. Näin se varmaan on, kunhan työnalla ei samaan aikaan ole kamalaa kasaa muitakin projekteja, aikaa niukasti ja puutteelliset olosuhteet kunnostamiseen.

Me kuitenkin olemme saaneet osan ikkunoista osittain kunnostettua. Niin ja kun sanon me, tarkoitan tietenkin Kaj:ta, minusta tässä projektissa on ollut lähinnä hidastetta, kun olen pyörinyt kameran kanssa hommia ikuistamassa.



Homma on tässä kuvattu lyhyesti ja kuvattu kuvin vähän pidemmän kaavan mukaan. Olemme hommassa noviiseja, joten tarkemmat vinkit ja neuvot kannattaa pyytää pätevämmiltä.

Ensin ikkunoista poistetetaan helat, kulmaraudat, saranat ja lukot.
Sen jälkeen ikkunan puitteista poistetaan kitit lastalla ja kuumailmapuhaltimella.
Kun kitti on poistettu, poistetaan ikkunalasien lukitusnaulat hohtimilla.
Tämän jälkeen ikkunaruudut poistetaan.
Sitten ikkunapokista poistetaan maali kuumailmapuhaltimen ja kaavinlastan avulla.
Kun maali on poistettu ikkunanpokat hiotaan kevyesti hiomapaperilla.
Ikkunaruutujen kohtaan laitoimme sellakan. Tämän opimme perinnemestarin tv-sarjasta. Sellakan ideana on estää pellavakitissä olevan pellavaöljyn imeytyminen puuhun ja kitin liiallinen kovettuminen.



Kuvassa oleva lasta on keraamisen keittotason puhdistamiseen tarkoitettu puhdistuslasta. Lastalla ikkunasta irtoaa hyvin vanha maali.





Helojen poistoon tarkoitettuja työkaluja



Ikkunoiden kunnostus, tähän asti
  • Irrota ikkunat paikoiltaan
  • Poista ikkunan karmeista helat, kulmaraudat, saranat ja lukot
  • Poista kitti, lukitusnaulat ja ikkunalasit
  • Poista maali
  • Hio ikkunanpokat
  • Käsittele lasien kohdat sellakalla











Kuumailmapuhallin käytössä



Maalin poistoa kaapimalla





Tästä se lähti



Me käsittelimme ikkunoita sisällä asunnossa ja emme suosittele sitä muille. Hommasta tulee roskaa ja tuommoiset pienet naulat lattialla eivät oikein kuulu kotioloihin.

Uloimman ikkunapokan pisaraura


Sellakkaa ikkunoihin

Seuraavaksi kunnostamme rikkoutuneet puuosat ja pohjamaalaamme ikkunanpokat. Sen jälkeen kiinnitämme niihin lasit, kiinnitämme osan heloista ja kittaamme ikkunat. Tämän jälkeen  maalaamme pokat uudelleen. 


9.6.2018

Mehiläinen, Piotr Socha




 Kirja on saatu kustantajalta.

Tämä kirja on makuuni; tietokirja ja lastenkirja samoissa kansissa, maustettuna huikealla kuvituksella. Kirjan kirjoittaja on itse kuvittanut kirjan ja sen huomaa lopputuloksesta; se toimii.

Kenelle

Mehiläinen-kirja on periaatteessa lapsille ja nuorille suunnattu kirja. Kirja sisältää tiukkaa faktaa ja hykerryttävän upean kuvituksen, joten se sopii myös varttuneelle väelle todella hyvin.

Tämän kirjan avulla vanhemmat pelastuvat monilta kyselyikäisten lasten kysymyksiltä sekä tämän kirjan jutuissa on monta yhtymäkohtaa ala-asteen eri opestussisältöihin.

Kirjan kuvitus poikkeaa tavaomaisista kirjojen kuvituksista edukseen. Kuvitusten tyyli miellyttää niin taaperoita, kuin aikuisiakin, kummallekin on kuvissa paljon nähtävää.




Ulkonäkö

Kirjassa on kahdenlaisia aukeamia. Yleisin näkymä aukeamalla on suuria, värikkäitä kuvia, jotka vievät sivuista valtaosan. Näissä sivuissa teksti on alalaidassa. Näiden lisäksi kirjassa on muutama musta-valkoinen sivu, joissa teksti ja kuvat vuorottelevat.

Kirja on suuri 38 x 27,5 cm ja se tekee kirjasta hankalan selattavan. Pienempi lapsi tarvitsee pöydän tai lattian kirjan alle, sillä kirja on liian painava ja hankalan kokoinen pienten käsitellä. Isommat lapset hallitsevat kirjan käsittelyn paremmin, mutta aavistuksen pienempi koko olisi tehnyt kirjasta helpommin käsiteltävän. Tosin suuri koko on edukseen kirjan kuvitusta ihaillessa, Kuvat ovat suuria ja näyttäviä ja niille on tarpeeksi tilaa.


Miksi kirja kannattaisi lukea?

Tähän kirjaan on tiivistetty valtavasti tietoa mehiläisistä ja sen voi tästä omaksua todella mukavalla tavalla. Kirja valottaa mehiläisten historiaa, nykyaikaa, hoitamista ja kertoo miten mehiläiset ovat esiintyneet erilaisissa mytologioissa.

Tällä hetkellä pölyttäjät ovat esillä niiden kohtaamien ongelmien vuoksi ja maailma on huolissaan niiden kohtalosta. Jokaisen olisi hyvä tietää pölyttäjistä ainakin perusasiat. Ylessivistyksen päivittäminen on tämän kirjan avulla nautinnollista.



Mehiläinen, Piotr Socha, Nemo
Kirja on aiemmin esitelty myös Harmaa torppa-blogissa.


4.6.2018

Kuulumisia tuvan pihapiiristä



Kuun ensimmäisenä maanantaina joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia julkaisee postauksen siitä, miten erilaiset omavaraisuuteen liittyvät hankkeet ja suunnitelmat etenevät. Meidän suunnitelmamme löytyy täältä. Suunnitelmiimme tuli muutoksia ja niistä kerroin täällä.


Yksi hankkeistamme alkoi jo viime vuonna. Aloimme rakentamaan grillipaikkaa ja siirsimme sen tieltä nurmikkoa alueelle, jossa sitä ei ollut. Jutun nurmikon siirtämisestä pääset lukemaan tästä. Lyhkäisyydessään homma meni nurmikon osalta näin: lapiolla napattiin palasia nurmikosta, jotka kärrättiin kottikärryillä uuteen paikkaansa, jossa ne aseteltiin paikoilleen.


Tältä nurmikko näytti syksyllä. Nurmikko nautti kosteasta kelistä ja tuntuu juurtuneen hyvin.



Tässä nurmikko on odottamassa ensimmäistä leikkausta. Olimme lykänneet leikkaamista, koska pelkäsimme irtonaisten palojen lähtevän koneen alla liikkeelle. Samalla olemme antaneet alueella istutettujen kevät kukkien kukkia rauhassa loppuun. Nyt nurmi on leikattu ensimmäistä kertaa ja se pysyi hyvin paikoillaan.


 Kuvassa etualalla on kuljetuksessa vaurioitunut ja meille vahingossa päätynyt luumu. Se ei selvinnyt kolhuistaan ja talvesta. Pikkuisen harmittelen, ettemme saaneet kriikunoiden seuraksi luumua. Toisaalta, nyt voimme itse valita lajikkeen ja etsiä sille paremman paikan.


Talvi oli rankka, mutta siitä huolimatta lehtikaali Red Russian talvehti ja kukkii nyt komeasti.


Ja sitten niihin ärsyttävämpiin aiheisiin. Olen aiemmin kertonut ostaneemme tuvan kaikkine tavaroineen. Olemme kärränneet niitä tuhottoman monta kärryllistä kaatopaikalle jätetyypeittäin lajiteltuina ja homma ei vieläkään ole loppu. Navetan kulmalla on kasa romua, joka kuskattiin pois. Ja kyllä, olemme tehneet muutamia löytöjä, mutta noin muuten homma on ollut turhauttavaa.


Olemme myös ruopanneet 3 tunkiota ylös. Älytön määrä lasia, metallia ja sähköjuttuja on aikanaan dumpattu luontoon. Näitä hommia ei voi tehdä kamalan kauaa kerrallaan, kun päässä alkaa jyskyttää armoton ärsytys. 


Hommia helpottaa se, että saimme taaperolle aitauksen. Aita ja tolpat on tarkoitus aikanaan siirtää kasvimaan ympärille. Nyt ne suojaavat pikkuista. Taapero viihtyy isossa aitauksessa ja sinne on valmistumassa hiekkalaatikko leikkihetkiä varten.

Sumeana aitaus on ihan soma
Näiden puuhien lisäksi on kylvetty ja istutettu, kasteltu ja puuhailtu monenmoista. Saimme taas sunnuntaina vapaaehtoisia talkoolaisia rikkakasvien kimppuun. Nyt piha on taas siistimpi. Vaikka hommat eivät etene aina aiotussa järjestyksessä, niin olen tässä vaiheessa ihan tyytyväinen etenemisvauhtiimme. 



Aiheesta kirjoitti myös Maatiaiskanasen elämää, Kiireetön elämä, Olipa kerran arki, Rakkautta ja maanantimia, Mrs Sinn, RiippumattomammaksiKorkeala ja Kah-villakoira.

2.6.2018

Kiireinen kesäkuu alkoi

Kiireisen viikon kruunaa kuukalenterin mukaiset kitkentäpäivät ja hiekkalaatikon teko. Maanantaina kerron teille pidemmän kaavan mukaan, miten hommat ovat meillä edenneet. Nyt pitää puuhata :)
Ihanaa viikonloppua